Toolbar
Tuotannot

Tuotamme dokumenttielokuvia, dokumenttielokuvasarjoja, lyhytelokuvia sekä muita audiovisuaalisia kokonaisuuksia erilaisille alustoille. Ihmisen suhde luontoon on tuotantojemme ydintä.

Lyhytelokuva kertoo kotoisasta korallistamme rakkohaurusta ja sen tärkeydestä Itämerelle. Teimme elokuvan yhteistyössä Åbo Akademin kanssa ja sen tavoitteena on lisätä tietoisuutta Itämeremme avainlajista.

Lähde mukaan ainutlaatuiselle retkelle Suomen veden ihmeisiin! Veden valtakunta -dokumenttisarjan kuusi dokumenttia ovat ohjaaja Petteri Saarion syväsukellus veden ihmeiden maailmaan yhdessä 24-vuotiaan poikansa Antin kanssa. Isä ja poika kulkevat historiaa pursuavien vesireittien varsilla, kurkistavat pinnan alle eväkkäiden maailmaan ja kulkevat karaistuneiden kalastajien matkassa. He pohtivat veden merkitystä ja sen lumoavia olomuotoja, perehtyvät veden kiehtoviin myytteihin ja elpyvät veden parantavasta voimasta.

 

Vedenneito kertoo 13-vuotiaan Emikan ja hänen serkkunsa Antin riemukkaista hetkistä Saimaan saaressa huikaisevan järviluonnon keskellä, kaikkina neljänä vuodenaikana. Yhdessä serkukset menevät koskemattomaan metsään, uivat, kalastavat ja keräävät mustikoita. Talvella he yöpyvät järven jäällä, revontulten alla. Keväällä he kohtaavat maailman harvinaisimpiin lukeutuvan hylkeen, saimaannorpan. Vedenneito on koko perheen lumoava luontosatu.

Petteri Saarion kuusiosainen dokumenttisarja Asvalttiviidakot kertoo kaupunkiluonnosta, muuttuvasta luontosuhteestamme sekä kaupunkilaisten kriittisestä merkityksestä ympäristöongelmien ratkaisijoina ja kestävän tulevaisuuden luojina.

Petteri Saarion kuvaama ja ohjaama kuusiosainen dokumenttisarja Erämaan lumo kertoo Suomen sykähdyttävimmistä erämaista ja haurastuvasta luontosuhteestamme ja kaipuustamme luontoon. Tärkeässä roolissa ovat aineettomat luonnonvarat kuten hiljaisuus, pimeys, maiseman eheys, koskemattomuus. Luonnon ohella sarjassa tavataan erämaissa viihtyviä ihmisiä, riekonpyytäjästä ja poromiehestä nykytanssijaan ja vapaaottelijaan.

“The world has enough for everyone's need, but not enough for everyone's greed.”

 

 

Dokumenttielokuva tutkijan olemukseen

Petteri Saarion ohjaama ja kuvaama kuusiosainen Veden Saartamat -dokumenttisarja esittelee saaristojemme värikkäät kasvot. Veden saartamien ensiesitys oli TV1:ssä vuonna 2013.

Matkailun edistämiskeskuksen Visit Finland sivusto

Järviemme helmet on kuusiosainen dokumenttisarja, jossa kurkistetaan syvälle suomalaiseen sielunpeiliin. Kuuden erilaisen järven kautta dokumentit piirtävät kuvan Suomesta ja suomalaisuudesta: historiasta ja kulttuurista, maisemasta ja luonnosta, politiikasta ja uskomuksista. 

Kuudessa Rajankäyntiä-dokumentissa matkustetaan dokumentaristi Petteri Saarion kanssa Suomenlahdelta Kuolan niemimaalle, Saimaalta Laatokalle, Savosta Vienan Karjalaan, Kuusamon koskilta rajan takaisen Paanajärven taikaan.

DocArt on tuottanut kuva-aineistoa TV-mainoksiin, mm. Front Desk ja Mjölk -tuotantoyhtiöille. Aineistoa on nähty mm. Fazerin, Lumenen ja Saarioisten mainonnassa.

Aurinkoista arkkitehtuuria on Petteri Saarion ohjaama ja kuvaama yrityselokuva, joka kertoo aurinkopaneeleiden hyödyntämsestä arkkitehtuurissa. Tilaajana Neste Advanced Power Systems (NAPS).

Suo-yhtyeen musiikkivideo

Utsjoen Beckhamit avaa oven nykypäivän saamelaisuuteen

Veneen kölipuu ja arkkulaudat omasta metsästä. Koskettava ja lämminhenkinen kuvaus pienen karjalaiskylän elämästä ja nuoren Sergein kasvunvuosista Pohjois-Euroopan upeimpien aarniometsien keskellä.