Blogi: luovasti luonnosta

29.6.2010 – Ekat kokemukset Jasperin kansallispuistosta

Ne olivat tulleet Tuijan taakse huomaamatta. Olimme istuneet puoli tuntia pienen avosuon laidassa aivan hiljaa. Odotimme, että joku kiinnostava tai kaunis lintuäiti tulisi ruokkimaan ruokaa kerjääviä poikasiaan haavankolossa edessämme. Minä nojasin läheiseen puunrunkoon ja Tuija istui kivellä suon reunalla. Kuulin pikkulinnun varottavan ja ajattelin, että vihdoinkin!

Käänsin päätäni Tuijan suuntaan ja näin hänen takanaan pyöreän, ruskean takapuolen. Kun nostin kiikarin silmille, ilmestyi ahterin päälle kaksi pyöreää korvaa. Nalle se siinä kaiveli suota vain 100 metriä hänen takanaan! Vaalean kellanruskeasta väristä ei voinut erehtyä: harmaakarhu, se arvaamaton ja vaarallisempi karhuserkuista! Eikä siinä kaikki. Pian pomppi karhun takaan näkyviin pikkukarhu, kohta vielä toinen.

Oletko koskaan ajatellut, että mitä tekisit, jos kohtaisit karhun metsässä? Minä olen ja täällä maassa kerrannut käytösmallit moneen kertaan. Ensiksi kehotin tietysti Tuijaa kääntämään päätään ja katsomaan tätä pyöreää pyllyä. Sitten ihan rauhallisesti ihastelimme karhuja. Tämän teki huomattavasti helpommaksi se, että emokarhun johdolla perhe lyllersi nyt poispäin, kohti suon reunaa. Karhut varmasti kuulivat keskustelumme, mutta äitinalle ei kertaakaan jäänyt katsomaan suuntaamme, korkeintaan vilkaisi sivusilmällä sitten, kun olivat ehtineet suon laitaan, noin 200 metrin päähän. Siinä ne kääntyivät ja välillä pysähdellen, maata tonkien etenivät pitkin metsän reunaa. Muutama minuutti oli kulunut ja karhuperhe hävisi kuusten alle metsään.

Niistä käytösmalleista vielä. Keskustelimme kovaäänisesti näkemästämme niin, että karhut sen kuulivat. Emme lähteneet juoksemaan tai edes poispäin kävelemään. Kiersin Bear-Bangeriini paukkupanoksen kiinni ja otin perheestä kuvan ilman teleobjektiivia, mutta sen enempää emme ehtineet tehdä, ennen kuin tilanne oli ohi. Ei pelottanut eikä järkyttänyt, mutta hieno kokemus se silti oli!

Metsässä meitä vastaan tuli ratsastusryhmä, jolle kerroin havainnosta heidän reitillään. Tunnin verran myöhemmin tuli meitä vastaan tiellä kaksi Parks Canadan virkailijaa uniformuissa ja haulikot kädessä. Pysähdyimme kertomaan heille havainnostamme. He olivat jo saaneet karhuista raportin. Heidän tehtävänään oli ottaa selvää, josko karhuemo käyttäytyy uhkaavasti niin kuin harmaakarhu pentujen kanssa saattaa tehdä. Haulikoissa oli karkoituspanokset ladattuna, varmuuden vuoksi.

Harmaakarhuemo ja kaksi pentua – nyt jo suon toisella laidalla

Ennen tätä kokemustamme metsäretkellä tapasimme John Wilmshurstin, joka on Jasperin kansallispuiston ekosysteemitutkimuksen johtaja. Nimitys tarkoittanee, että hän vastaa luonnonsuojeluun ja metsäpaloihin liittyvästä tutkimuksesta, seurannasta sekä luonnonhoidosta ja palonsammutustoiminnasta. Hän ehti valistaa meitä, että miljoonan hehtaarin kansallispuistossa on noin 80 harmaakarhua, pääosin alpiinisella vyöhykkeellä ja sen reunoilla, kaukana teistä ja asutuksesta. Harmaakarhu on uhanalainen Albertassa, joskin provinssin hallinto ei sitä haluaisi tunnustaa. Koko laajassa maakunnassa näitä eläimiä arvioidaan olevan 650, mutta niiden kannanarviointi on hyvin vaikeaa. Mustakarhuja arvioidaan elävän Jasperin kansallispuistossa 80 – 200 yksilöä. Ne elävät laaksoissa ja ovat paljon näkyvämpiä. Mustakarhujen hyvinvointi ei ole uhattuna täällä tai muuallakaan Kalliovuorilla.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress