Blogi: luovasti luonnosta

28.6.2010 – Matka yhä korkeammalle

Tänä aamuna matka kohti Jasperia jatkui. Kansallispuistoja riittää tällä matkalla. Tänään oli ohitusvuorossa Yahon ja Banffin kansallispuistot. Eivätkä nämä ole enää mitä tahansa tummia metsiä, vaan vuoristoa, jonka huiput ovat 3000 – 4000 metrin korkeudessa. Niska siinä meinaa nyrjähtää, kun auton ikkunasta yrittää nähdä ylös vuorille. Välillä olivat lumihuiput pilvien peitossa, toisinaan taas aurinko valaisi ne kirkkaammin kuin laaksojen metsät.

Laakso Banffin kansallispuistossa, korppi puistovahtina

Matkalla piti poiketa muutamaan nähtävyyskohteeseen näissä puistoissa. Mutta sadekuuro toisensa jälkeen puski päällemme. Silti välillä näkyi aurinkoakin.  Herra Fahrenheit näytti meille 48 astetta, joka on alin lukema tällä matkalla. Se tarkoittaa noin yhdeksää astetta lämmintä meidän omalla asteikollamme. Vaan kun aurinko tuli näkösälle, nousi mittari kohta 74 asteeseen.

Päivän mielenkiintoiset lintuhavainnot jäivät aamukävelyn varaan Goldenissa. Siellä hostelin takaisella niityllä touhusi mahlatikka (Red-naped sapsucker) ja puusta laulamasta tavoitimme lavertajavireon (Warbling vireo). Vielä yllätimme amerikanniittysirkun (Vesper Sparrow) lentopoikueen samalta niityltä.  Paikalla lauloi vielä kaksi kerttulilajia, joita yritimme epätoivoisesti määrittää.  Turhaan, sillä näitä tsirp-tsirp-tsirp –kerttuleita riittää ja ne ovat mestareita kätkemään kauneutensa suomalaisilta kiikarinkantajilta. Epätoivo uhkaa vallata mielen, kun yritän päästä kiinni kerttulien maailmaan!

Mutta näimme karhuja!  Banffin kansallispuiston halki pohjoiseen vievällä tiellä oli jokunen auto pysähtyneenä. Mekin kaaroimme tien laitaan ja siinä se oli!  Mustakarhu löntysteli vain viidentoista metrin päässä meistä ja muutamasta muusta henkeään pidättelevästä turistista! Täytyy myöntää, että vaikka sitä piti mennä autosta ulos katsomaan, niin koko ajan pysyi visusti mielessä lyhin ja nopein reitti takaisin auton ovelle.  Ajoimme muutaman kymmenen kilometriä eteenpäin ja taas näkyi mustakarhu, nyt noin 200 metrin päässä vuoren rinteellä tassuttelemassa.

Mustakarhu, ihan turhan lähellä!

Karhut ovat täällä arkipäivää. Jasperin kansallispuiston keskellä, Wapitin leirintäalueella, johon majoitumme lähipäiviksi, on hyvin varauduttu karhujen läsnäoloon: jokainen alueelle tuleva opastetaan kädestä pitäen varotoimenpiteisiin, roskikset on tehty karhunkestäviksi ja muonavarojen säilytystä varten on teräskaappeja. Näiden otusten kanssa tunnetusti tulee toimeen, kunhan pitää ruokatavarat ja jätteet kaukana leiripaikasta. Ei karhulla ole mitään muut a kiinnostusta ihmisen suhteen kuin tämän eväät. Niinpä karhujen keskellä voi hyvin koisia teltassa, kunhan siellä ei ole hyvältä tuoksuvaa ruokaa tai jätteitä.  Tähän mekin luotamme ja siirrymme näkemään unta huomisesta päivästä.

1 kommentti

Kaarina Leino30.6.2010 at 22.08

Hei,
vihdoinkin karhuja! Vaikka mä kyllä tykkäsin, että ne käärmeet olivat vielä kamalampia, pelkkä ajatuskin niistä värisyttää…
Nyt olen vihdoinkin saanut teidät kartalta ’kiinni’! Mitkä mahtavat vuoret teitä onkaan ympäröineet.
Ja kaikki ne kiinnostavat linnut! Maallikokin vallan kiinnostuu…

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress