Blogi: luovasti luonnosta

25.6.2010 – Juhannusaattona vaeltamassa vuorilla

Juhannuksen voi viettää monella tavoin. Tuijan juhannuksen kohokohta oli lumienkelien tekeminen juuri samaan aikaan kun Suomessa juhlatunnelma oli parhaassa nousukiidossa. Lunta oli läheisen vuoren ylärinteillä, jonne ajoimme Rasplickan perheen kanssa. Heidän isolla maastokuorma-autollaan pääsi noin 1300 metrin korkeuteen, jossa tukkitie päättyi. Kaukana alla olevan järven pinta on 520 metrissä.

Tällä vuorenselänteellä kasvaa tiheää kuusikkoa, ylhäällä se on kuitenkin yhden lajin metsää, jossa vaeltajakin mahtuu puitten väliin. Täältä näkyy seuraavalle selänteelle, jossa kuuset harvenevat ja ylärinne on kokonaan paljasta. Puuraja on täällä noin 2100 metrin korkeudessa. Mutta niin ylös emme pääse nyt, sillä jo lähtiessämme kapuamaan kuusikkoa ylöspäin kohtaamme lunta. Pohjoisrinteellä puolet metsästä on lumen peitossa. Omakohtaisella reidenvarsimitalla mitattuna sitä löytyy puolesta metristä vajaaseen metriin.

Harjanteen päällä ja takana etelärinteellä lunta on vain vähän. Sulamispurot aloittavat täältä pitkän matkansa kohti valtamerta. Heti sulavan lumikinoksen alla kukkivat vuokot (Narcissus anemone). Heti lumivaipan painosta vapauduttuaan ne lähtevät työntämään vartta ja nuppuja ilmaan. Vähän kuivemmalla paikalla kukkivat valkoiset kylmänkukat (Western anemone). Yleisempänä metsäkasvina kukkivat myös keltaiset liljat (Yellow glacier lily) ja keltaiset orvokit (Stream violet). Vaikka alppiniityt olivat vielä lumen alla, niin silti näimme yllättävän runsaasti kukkia.

Lumi sulaa ja kukat tulevat esille

Lintuja on vähän. Tiaisten tiiskutusta kuuluu ajoittain kuusien latvoista ja tuntematon, kangaskiurumainen laulu vuoroin lähenee, vuoroin loittonee. Kuitenkin yksi yllätys oli varattu meille. Synkässä kuusikkorinteessä edestämme hyppää rastas puun alaoksalle. Se kääntää keltaisen rintansa meihin päin, näyttää rintavyönsä ja silmäkulmajuovansa. Tämä lintu on amerikankirjorastas (Varied thrus), jonka kuva on lintukirjamme kannessa. Se on siperialaisen serkkunsa tavoin salaperäinen ja varovainen kaukaisten metsien asukas, joka keskitalvella tulee alas laaksoihin.  Nyt me olemme varmaan kulkemassa läheltä ohi tämän rastasrouvan pesää ja se jää seuraamaan harvinaisten kulkijoiden askelia.

Jokaiseen kunnon vaellukseen kuuluu ainakin yksi eksyminen. Meille se sattui nyt juhannusaattona.  Paluumatkalla suunnistimme vähän liikaa oikealla ja laskeuduimme vaarallisen jyrkkää rinnettä aivan liian alas. Tänne kurun pohjalle piti laskeutua kuusenrunkoja halaillen, sillä jalka ei enää pitänyt jyrkimmissä paikoissa. Alhaalla tulimme äkkiä laajan paljaaksi hakatun rinteen juurelle. Alkoi näyttää siltä, että tukkitie ja auto ovatkin tuon risuisen rinteen yläpuolella. Niinpä kiipesimme yli maassa lojuvien runkojen ja oksien rinnettä ylös mukanamme nelivuotias urhea Jakub ja pieni koira Broshie. Tunnin hikoilun jälkeen pääsimme perille ja auto oli siellä.

Jossakin välissä Tuija ehti tehdä ne kaksi lumienkeliä ja Jakub lumiukon.

Lumienkeli ja lumiukko

1 kommentti

Kaarina Leino27.6.2010 at 22.44

Mikä ihana seikkailu! Ja mitä kaikkea tähän lyhyeen? aikaan onkaan mahtunut… mutta niinhän se on kun on matkalla
Mielenkiinnolla odotan lisää tarinointia uusista ja jännistä paikoista!

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress