Blogi: luovasti luonnosta

Ranskalainen visiitti

Tässä tarinassa kerrotaan miten suomalaisesta tuli ranskalaisten suojelusenkeli amerikkalaisessa metsässä.

Luontokuvaajat ovat metsäalueella, joka sijaitsee Glacier Pointin läheisyydessä olevan näköalapaikan Sentinel Domen lähistöllä. Alue päättyy  “Ammottavan kidan” rotkoon, ja sen reunalta avautuu mahtava näköala Yosemiten kansallispuiston vihreään laaksoon (Yosemite Valley).

(Photo: Marina Henriksson) Taft’s Pointin kallioseinää Yosemite Valleyn eteläreunalla.

Kuvaajat saapuvat paikalle jo viiden aikaan iltapäivällä, ja aikovat viettää yön siellä. Janne haluaa kuvata tuhkapyytä (Dendragapus obscurus/Soothy Grouse), joten hän aikoo yöpyä paikassa, josta on hyvä näköala teeren lempiruokailupuun latvaan. Hän aloittaa kuvaamisen jo illalla, jolloin pyy ruokailee ennen kun nousee nukkumapuuhunsa viettämään yötä. Hän levittää makuupatjan ja -pussin suoraan maanpinnalle ja aikoo nukkua tähtitaivas kattonaan. Näin ollen hän näkee ja kuulee mahdollisimman paljon metsän ja maaston ääniä ja liikkeitä, ja on varma, että herää samanaikaisesti pyyn kanssa, eli vähän ennen auringonnousua.

(Photo: Marina Henriksson) Janne valmistautuu kuvaamaan tuhkapyytä.

Joosep puolestaan on valitsee toisen makuupaikan lähemmältä rotkon reunaa, koska hänen työnään on tehdä time laps-kuvausta maisemasta ja äänittää luonnon ääniä. Välimatkaa miesten välillä on ehkä 500 metriä.

(Photo: Marina Henriksson) Joosep valmistautuu time laps-kuvauksia varten Taft’s Pointin jyrkänteellä. Taustalla, oikealla El Capitan. Vuoren ja Joosepin välissä välissä Ammottava kita, eli Yosemite Valley.

Hämärä laskeutuu, ja Janne asettuu makuulle ihailemaan taivaalla hejastuvia auringonlaskun värejä. Yhtäkkiä hän kuulee etäältä ihmisääniä, aivan kuin joku liikkuisi maastossa, välillä lähestyen ja välillä loitoten. Nyt äänet taas lähestyvät, ja hän kuulee miehen ja naisen huutavan “Au secours! Help, help”, eli apua! Varmaan turisteja, jotka ovat käyneet ihailemassa auringonlaskua Sentinel Domen rinteeltä, ja jotka ovat jättäneet huomioimatta, että aurinko laskeutuu nopeammin ja pystysuoremmin tässä maastossa kuin pohjoisemmissa maissa. Mies ja nainen kuulostavat olevan paniikissa, ja he säntäävät sinne tänne jo aika lähellä pyyn nukkumapuuta, joten Janne ryhtyy pelastustoimiin. Hän jättää makuupaikkansa ja siirtyy turisteja kohti apuun. Kuvausjärjestelyt ovat jo paikallaan, ja hän pelkää että tulijat kompastuvat kuvausjalustaan.

Ranskalaiset nuoret ovat paniikissa, koska ovat eksyneet polulta, joka vie näköalapaikalta parkkialueelle ja heidän autollensa. Polkua etsiessään he ovat poikkoilleet sinne tänne, eivätkä ole ymmärtäneet nousta rinnettä ylöspäin. Tässä vaiheessa he ovat jo ehtineet miettiä kaikkia asioita, joista heitä on varoitettu esitteissä, nettisivuilla, opaskirjojen ja oppaiden toimesta. Polkujen ulkopuolella liikkuminen on sallittua, mutta yöllä liikkuminen vaati erillisen maksullisen wilderness (erämaa) luvan. “Varokaa karhuja, jotka tulevat hämärän laskeuduttua katsastamaan ihmisen mahdollisesti luontoon jättämiä herkkupaloja. Ja myös puumia ja kojootteja, muista pienemmistä eläimistä puhumattakaan. Kalkkarokäärmeet eivät kylläkään syö tähteitä, mutta liikkuvat mielellään metsästämässä myyriä, hiiriä, linnunpesiä tai -poikasia hämärän tullessa. Varokaa myös törmäämästä laittomasti kannabista viljeleviin meksikolaisiin. Laittomia viljelmiä kun löytyy joka vuosi myös puiston rajojen sisäpuolelta.” Pimeässä liikkuminen on siis vaarallista monesta syystä, ei vain mahdollisten tapaturmien ja onnettomuuksien vuoksi. Metsä päättyy tässä kohtaa suoraan rotkoon

“Qu’est-ce qui se passe? What’s going on? Mitä ihmettä täällä tapahtuu?” Nuoret säpsähtävät kysymystä ja hahmoa, joka astuu esille hämärän metsän suojista. He näkevät parrakkaan miehen, joka ei näytä tavalliselta turistilta. Ei kameraa, kiikaria eikä reppua, vaan seisoo siinä tyhjin käsin, kumisaappaat jalassa, lammaskarvainen liivi ja harmaa baskeri päässä. Nuoret selittävät eksyneensä, ja että heidän on vaikea löytää takaisin polulle kun ei ole edes taskulamppua.

“Mihin tarvitaan taskulamppua, kun kuu paistaa kirkkaalta taivaalta! Suunnistaminen tässä paikassa on todella helppoa, koska olemme rinteessä. Täällä mennään joko alaspäin kohti rotkoa tai rinnettä ylöspäin tielle, jonka varrella on parkkipaikka, eli tuohon suuntaan”, mies viittoilee. Nuoret ovat kuitenkin jo niin uuvuksissa, ettei heillä ole mitään oma-aloitteisuutta jäljellä. Mies huokaa hiljaa mielessään, ja alkaa saattamaan heitä ylämäkeen, itse edellä kulkien hyvin rivakkain askelin.

Mies on tottunut maastossa kävelijä, joten vajaan kahden kilometrin matka ylämäkeä pitkin taittuu leppoisasti. Nuorilla on vaikeampaa hahmottaa ikimetsässä pitkin poikin makaavia valtavien havupuitten enemmän tai vähemmän lahonneita runkoja, sekä kallionkielekkeitä ja -lohkareita. He yrittävät vähän keskustella miehen kanssa, niin että tämä hidastaisi tahtia. “Me olemme Ranskasta, mistä päin te olette?” “ Suomesta”, kuuluu lyhyt ja ytimekäs vastaus, ja matka jatkuu.

Vähän matkan päästä metsän siimeksessä tulee vastaan toinen mieshahmo, cowboy-hattu päässään ja kädessään  iso muovinen esine, joka muistuttaa satelliittikanavan lautasantennia. Saattaja vaihtaa pari lausetta vastaantulijan kanssa sillä aikaa kun odottelee saatettaviaan, ja sitten matka jatkuu, kolme hahmoa rinnettä ylöspäin ja neljäs rinnettä alas menosuuntaan. Nyt saattaja innostuu selittämään, että vastaantulija on virolainen. -“Mitä hän täällä tekee?” – “ Äänittää.” – “Mitä hän äänittää?” – “No, ääniä.” Siihen keskustelu taas tyssää. Saattajalla on ilmeinen kiire parkkipaikalle, eikä ehdi jaarittelemaan.

Vihdoin tullaan kohtaan, jossa rinteen toisella puolella näkyy ranskalaisille tuttu maisema: parkkipaikka ja oma auto. Nyt heidänkin askeleensa muuttuvat rivakkaimmiksi, mutta saattaja puolestaan pysähtyy, ja ojentaa kätensä. “Nyt taidattekin jo löytää autollenne, joten tässä kohtaa minä toivotan teille hyvää illan jatkoa, bonne soirée!” Nuoret ojentavat hölmistyneinä kätensä ja vastaavat tervehdykseen, jonka jälkeen saattaja kääntyy kantapäillään ja palaa rinnettä alas rivakasti. Nuori nainen katsoo ihmetellen kumppaniansa:  “Mutta eikö tämä mieskin ollut matkalla autollensa?” – “No, ei siltä kyllä näytä. Hän taisi vain toimia niin kuin herrasmies, ja saattoi meidät autolle ”

Jälkeenpäin Joosep ihmetteli outoa seuruetta, joka oli tullut häntä vastaan keskellä pimeää metsää. Mutta ei hänkään siinä  ruvennyt kyselemään kun kaikilla näytti olevan niin kova kiire. Ehtiihän sitä ihmetellä asiaa sitten myöhemmin oman porukan voimin. Ja kyllä olemmekin päivitellet tämän yön tahatonta tilannekomiikkaa monen illanvieton verran.

(Photo: Marina Henriksson) Havupuut ovat valtavia Suomen puihin verrattuna. Kun yö laskeutuu, niin tiheä, korkea puusto tekee metsän vielä pimeämmäksi.

 

 

 

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress