Blogi: luovasti luonnosta

Intiaanitarina

Istun matkailijoiden ympäröimänä Yosemiten laaksossa (Yosemite Valley) sijaitsevalla kahvilan terassilla. Luontokuvaajani sitä vastoin ovat luonnon keskellä kuvaamassa sepelkalastajaa (Ceryle alcyon/Belted Kingfisher) ja sen pesää eräällä ylängöllä sijaitsevalla niityllä, jonka läpi virtaa puro. Sierra Nevada-vuoristossa vesiputouksien lisäksi myös puroja on runsaasti, ja niissä virtaa vettä vuolaasti ainakin keväällä ja alkukesällä, jolloin lumet sulavat. Kuten espanjankielisestä nimestäkin voi päätellä, niin “Lumiset vuoret” ovat paikoitellen Alppien korkeusluokkaa, joten lumisia huippuja voi ihailla ympäri vuoden.

(Photo: Marina Henriksson) Joosep tarkkailee sepelkalastajan, paikallisen kuningaskalastajan, liikkeitä piilokojun luona.

Sepelkalastajan pesässä poikaset varttuvat kovaa vauhtia puron varrella olevan hiekkavallin suojissa. Molemmat lintuvanhemmat tuovat heille ruokaa. Kuvaajien päällimmäinen tehtävä on nyt keksiä missä kohtaa yli monta kilometriä pitkää puroa sepelkalastajat mieluiten kalastavat. Sen jälkeen alkaa kuvaaminen, mieluiten sekä puron yläpuolella että sen pinnan alta.

(Photo: Marina Henriksson) Janne  selvittää sepelkalastajien liikkeitä niityn rinnettä hyväksi käyttäen. Rinteessä kasvaa mm. lupiinia.

Takaisin turistien kansoittamaan kahvilaan. Sen sisätiloissa käydessäni huomaan vanhemman naisen, joka nauttii lounasta vähän syrjässä muista. Nainen poikkeaa ympärillä olevista matkailijoista monella tavalla. Hän on valinnut istumapaikan sisältä, eikä ulkosalta, jossa auringonvarjot antavat suojaa pöytien ääressä istuville. Eikä hän kanna monien matkailjoiden tapaan kameraa, shortseja, t-paitaa tai aurinkolaseja, vaan hänellä on pitkä hame, pitkähihainen valkoinen pusero ja punainen huivi. Näen hänet uudelleen vähän myöhemmin kun hän ohittaa terrassin, jossa istun kuluttamassa aikaani ja syventyneenä amerikkalaiseen salapoliisiromaaniin. Tunnistan kuitenkin naisen tällä kertaa! Hän on Julia Parker, kansallispuiston alkuperäiskansan edustaja, joka vaalii intiaanien perinteitä esittelemällä miten perinteisiä koreja punotaan. Hän astelee ohitseni päämääränään Yosemiten laakson historiallinen museo, jossa matkailijat voivat tutustua lähemmin hänen käsiensä taitoihin ja ikivanhoihin intiaanien käyttämiin punontatekniikoihin.

(Photo: Marina Henriksson) Julia Parker, 82 v., esittelee intiaanien perinteisiä korinpunontatekniikoita Yosemite Valleyn museossa. Kävijät hätkähtävät, kun näyttelyn rakenteissa oleva intiaanivaimo alkaakin liikkua ja puhua.

Tässä kohtaa ajatukseni kulkeutuvat massatuotetusta fiktiivisestä salapoliisiromaanista takaisin tähän paikkaan ja aikaan. Matkailijoille tarjottava informaatio ei juuri käsittele intiaanikulttuuriin liityviä asioita, vaan usein todetaan lakoonisesti, että intiaanit joko tuhottiin, tai siirrettiin pois kansallispuiston alueelta. Päätän lähestyä intiaanikulttuuria paikkakunnan nimien avulla.

Yosemiten nimen merkityksestä ollaan monta mieltä, mutta itseäni kiehtoo erityisesti selitys, jonka mukaan nimi tarkoittaa “he, jotka tappavat”. Naapureina olevat intiaaniheimot pitivät kansallispuiston nykyisellä alueella asuneita intiaaneja vaarallisina. Aikojen kuluessa ainakin seitsemän eri heimoa on asunut ja vaikuttanut Yosemiten alueella. Ensimmäisten eurooppalaisten (lähinnä englantilaisten) saapuessa 1850-luvulla laaksossa asui intiaaniyhteisö, joka kutsui itseään Ahwanneecee’ksi, joka tarkoittaa kansaa, joka asuu ammottavassa kidassa (“Ahwannee)”. Massiiviset, jylhät graniittiseinämät ympäröivät Yosemiten laaksoa ja jääkauden seuraksena seinämien keskellä oleva tila on murentunut matalahkoksi, erittäin tasaiseksi, laajaksi laaksoksi. Topografia muistuttaa joko eläimen kitaa tai kattilan pohjaa.

(Photo: Marina Henriksson) El Capitanin huippu toimii ”Ammottavan kidan” vasemmanpuolisena poskihampaana.

Laakson kauneus tekee vaikutuksen ihmisiin yhä tänä päivänä. Vihreän laakson läpi virtaa Merced-joki, ja siellä täällä avautuu niittyalueita joissa kasvaa erityisesti eri tammilajeja. Tammenterhot ovat olleet intiaanien tärkein ja luotettavin ravinnonlähde, ja niitä kerätään yhä talteen talven varalta. Laakson ympärillä olevat ”kidan” leuat ovat jääkauden seurauksena muodostuneita jyrkkiä ja paikoittain sileitä graniittiseinämiä. Erityisesti El Capitainin ja Half Domen seinämät tunnetaan tätä nykyä vuoristokiipeilyä harrastavien parissa kautta maailman.

(Photo: Marina Henriksson) El Capitan, eli alkuperäiseltä nimeltään To-yock-ah-noo-lah (kivipäällikkö).Korkeus meren pinnasta 2307 m,  korkein nousu 900 m.

 

(Photo: Marina Henriksson) Half Dome (Tesaiyak) on alueen legendaarisin huippu (korkeus merenpinnasta 2695 m, korkein nousu 1443,83 m). Kiipeilyluvan saaminen on erityisen monimutkainen juttu tänä vuonna (2012). Kaikkien lupahakemusten kesken suoritetaan arvonta, ja arpaonnen suosiessa onnelliset voittajat  kokovat oman ryhmänsä, joka koostuu maksimissaan kuudesta kiipeilijästä. Valintaperusteet muuttuvat 2013.

Englantilaiset ottivat käyttöön Yosemiten nimen 1850-luvulla. He päättelivät, että paikallinen intiaaniyhteisö kutsui itseään ruskeakarhun (Grizzly Bear) kansaksi. Nimi vakiintui sittemmin kansallispuiston viralliseksi nimeksi, kun se perustettiin vuonna 1890. Tänä päivänä puiston alueella ei enää elä ruskeakarhuja, vaan pelkästään amerikkalaisia mustakarhuja. Viimeinen Kalifornian ruskeakarhu tapettiin vuonna 1922, mutta siitä huolimatta ruskeakarhun kuva on yleinen. Se on nimittäin ikuistettu Kalifornian valtion lippuun:

(Photo: Marina Henriksson) Ruskeakarhu (grizzly bear) metsästettiin sukupuuttoon lähes sata vuotta sitten.

Eurooppalaisten saapuessa näille kulmille Yosemiten alueella asusti ja eli noin 3000 intiaania, heidän joukossaan Ahwanneeceet, jotka kuuluivat Miwok- ja Paiute-heimoihin. Puoli vuosisataa myöhemmin intiaaneja oli jäljellä enää 200. Mitä heille tapahtui?

Intiaanien huonoksi onneksi vuonna 1849 Mariposan kunnassa löydetyn kultaesiintymän jälkeen käynnistyi valtava ja kaikki esteet ylittävä ryntäys kullan perään, n.s. kultakuume. Tämä vei vieraspaikkakuntalaisia yhä kauemmaksi Sierra Nevada-vuoriston rinteille ja niiden välissä oleviin lukuisiin laaksoihin. Konflikteilta ei pystytty välttymään, koska kullanetsijät ja uudet siirtolaiset halusivat tuottoa investoinneilleen, ja intiaanit puolestaan taistelivat oikeuksistaan asuinpaikkaansa ja elantoonsa. Sodankäynnin lisäksi intiaaneille täysin vieraat taudit tappoivat paikalliskansaa sankoin joukoin. Jo niinkin aikaisin kuin vuonna 1851 intiaanipäällikkö Tenayan oli valitettavasti myönnettävä europpalaisten siirtolaisten voitto ja intiaanien tappio, jonka seurauksena paikallisen heimon jäsenet pakkosiirrettiin pois nykyiseltä Yosemiten kansallispuiston alueelta.

Tämän päivän paikannimistössä löytyy sekä Tenaya-niminen järvi, puro ja huippu. Alkuperäinen, intiaanien antama nimi “Py-we-ack” tarkoittaa kiiltävien kivien virtaa, ja erityisesti Tenaya-puro vastaa mielestäni täysin tätä vanhaa nimitystä:

(Photo: Marina Henriksson) Tenayan joen laakson kiiltävä pinta on silmiä häikäisevän kaunista katseltavaa.

 

(Photo: Marina Henriksson) Tenayan järvi toimii nykyisin matkailijoiden levähdys- ja uimapaikkana…

Eurooppalaiset valloittajat halusivat siis kunnioittaa rauhanomaista ja viisasta intiaanipäällikköä Tenayaa liittämällä hänen nimensä ympäröivän alueen luonnonilmiöihin. Intiaanien näkökulmasta nimen käyttö oli kuitenkin onnetona. Se tuli muistuttamaan myös tulevia sukupolvia intiaanien suuresta tragediasta, eli vanhojen metsästys- ja asuinalueittensa menetyksestä. Sitä paitsi todellisuudessa elävien/eläneitten ihmisten nimien antaminen luonnonilmiöille  ei kuulu heidän tapoihinsa eikä maailmankuvaansa. Intiaanit pitävät ihmistä vain pienenä vaatimattomana osana suurta luomakuntaa. Erään luomistarinan mukaan ihminen luotiin vasta muita eläimiä myöhemmin, ja ihmisen muotoa ja ominaisuuksia mietittiin ja suunniteltiin pitkään eläinten kokouksessa. Kokouksen puheenjohtajana toiminut kojootti otti lopulta päätäntävallan omiin käsiinsä ja päätti minkänäköinen ja -oloinen ihmisestä sitten tuli.

Mariposan (mariposa = perhonen espanjaksi) kaupungin alueella ja sen lähettyvillä, n. 40 kilometrin päässä puistossa asuu tätä nykyä ainakin 500 intiaania ja/tai heidän jälkeläistään. Kuvan perhe edustaa alkuperäiskansaa Mariposan perhosfestivaalin paraatissa kesäkuussa. Samalla he kutsuvat yleisöä mukaan seuraavana viikonloppuna järjestettävään intiaanien kevätjuhlaan “Chi-Tock-NonKote-U-Pu”, joka tunnetaan myös nimellä “Pow-Wow”.

(Photo: Marina Henriksson) Läheisen Mariposan kaupungissa toimii intiaanien neuvosto American Indian Council of Mariposa County.

Hetkinen! Miten kävikään luontokuvaajilleni, jotka jätin tarinan alussa niitylle puron laitaan kuvaamaan sepelkalastajaa? Sepelkalastajan kalastuspaikan löytämiseen meni sittemmin viisi kokonaista työpäivää, ja sen kuvaamiseen lähes yhtä paljon aikaa. Mutta se onkin jo aivan oma tarinansa!

 

 

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress