Blogi: luovasti luonnosta

Karhutarina

Kello näyttää iltayhdeksää Los Angelesin kansainvälisellä lentoasemalla. Maahanmuuttoviraston virkamies tarkastelee passiani, ja tiedustelee sitten matkani määränpäätä. “Vai että Yosemiten kansallispuistoon. Hieno paikka, mutta varokaa karhuja! Tiedätte varmaan, että viime vuonna karhut aiheuttivat 28 onnettomuutta, joissa kuoli kahdeksan. Ja työkaverini perhe joutui juoksemaan pakoon karhua viime viikonloppuna, jolloin kävivät Yosemitessa. Karhut ovat siis jo heränneet talviuniltaan. Varovaisuutta, rouva hyvä! Nauttikaa kuitenkin matkastanne!”

Mahtava aloitus luontokuvausmatkallemme. Suuri yleisö haluaa varmaan välttää lähikontaktia Amerikan mustakarhujen (Ursus Americanus/American black bear) kanssa hinnalla millä hyvänsä, kun taas luontokuvaajan tehtävänä on saada karhut vähintään elokuvakameran linssin ulottuville. Ovatko lapsuudestani tutut amerikkalaiset sarjakuvahahmot Jogi Karhu ja Bobo oikeasti verenhimoisia tappajia, niin kuin mies kuullostaa väittävän, eikä mielikuvituksellisen Jellistonen hurmaavia ja harmittomia veijareita? Aion ottaa tästä lähemmin selvää.

(Photo: Marina Henriksson) Yosemiten kansallispuiston vehreän laakson läpi virtaa yli neljä miljoonaa matkailijaa vuodessa.

Luontoelokuvaajapuolisoni Janne (Jan) Henrikssonin ja hänen virolaisen kuvausassistenttinsa Joosep Matjusin kanssa samoilemme Yosemiten kansallispuiston maastossa. Kipuamme maaston rinteitä, ylämäkeen ja alamäkeen, niissä osissa puistoa, joihin on pääsy näin aikaisin keväästä (huhtikuun lopulla). Glacier Pointin alue alkaa jo tuntua tutulta kun kolme viikkoa on takana. Kuvaajiani onni kyllä suosii, ja he onnistuvat näkemään kolme eri karhuyksilöä, uroksen sekä emon pentuineen. Kaikki karhut ovat kuitenkin erittäin ujoja ja lähtevät heti karkuun. Minulla on tosiaankin vielä tasan nolla karhuhavaintoa kontollani.

Äitienpäivänä tapaan puistonvartijan Clarissan, joka on toiminut rangerina jo toistakymmentä vuotta Yosemiten kansallispuistossa, ja hän kertoo karhuista lisää. Ensinnäkin, että hän rakastaa Yosemiten laakson karhuja, ja että hän on vuosien varsilla oppinut tuntemaan monta karhua nimeltä. Laakson suhteellisen pienellä alueella liikkuu kolmisenkymmentä karhua. Lukumäärä on aivan liian iso, mutta karhut eivät suostu muuttamaan pois sieltä. Normaalisti tämän kokoinen alue pystyisi tarjoamaan riittävästi ruokaa vain yhdelle karhulle. Mutta, mutta … karhut ovat älykkäitä ja mukavuudenhaluisia olentoja, ja he ovat keksineet uuden oivan tavan metsästää ruokaa yhtä helposti kuin kävisi supermarketissa ostoksilla. Puistossa käy nimittäin 4,1 miljoonaa matkailijaa vuodessa, ja periaatteessa kaikki kulkevat laakson kautta, jossa pysähtyvät piknikille ihailemaan maisemia, tai pysäköivät autonsa ja käyvät kahviloissa, ravintoloissa tai yhdysvaltalaisen maisemavalokuvaajalegendan Ansel Adamsin galleriassa.

Piknikillä ruoka otetaan esille autosta, ja syödään joko nurmikolla, puiden alla, Merced-joen rannalla tai levähdyspaikkojen pöytiä ja penkkejä hyväksi käyttäen. Kaikki eläimet ja linnut ovat oppineet jo aikoja sitten seuraamaan kahdella jalalla liikkuvaa kanssaeläjäänsä mielenkiinnolla. Ihmisen ruokapöydästä, suusta, kädestä tai taskusta tippuu aina isompia tai pienempiä murusia ja herkkupaloja. Kannattaa siis tutkia tarkkaan mitä maastosta tai roska-astioiden vierestä löytyy. Tätä tekevät erityisesti linnut, peurat, kojootit ja … karhut, vain muutamia mainitakseni. Karhujen ruoantarve on erityisen suuri syksyllä, kun ne valmistautuvat nukkumaan talviunta. Silloin päivittäisen ruoka-annoksen ravintomäärä vastaa peräti 40 Big Mac-ateriaa päivässä!

(Photo: Marina Henriksson) Karhunkestäviä roska-astioita on kaikkialla, ei vain puiston alueella.

Leirintäalueiden teltat ovat erityisen ihania paikkoja tutkia. Clarissan ja hänen työkavereittensa yksi tärkeä tehtävä on päivystää ympäri vuorokauden ja hätyytellä innokkaita, uteliaita karhuja pois leirintäalueilta. Clarissan lempikarhu on nimeltään Orange Five, koska se kantaa oranssinväristä korvamerkkiä, johon on merkitty numero viisi. Clarissa huutaa, puhelee ja maanittelee sitä siirtymään toiseen, etäisempään paikkaan. Orange Five katselee häntä anovasti lempeillä karhun silmillään, että “ethän ole tosissasi, täällä tuoksuu ihana ruoka, maistelen vain vähän”.

Leikkimielisyys sikseen, ja takaisin toisasioihin. Normaalisti karhut pyrkivät välttämään lähikontaktia ihmisten kanssa ja heitä kiinnostaa vain ihmisen tuomat lisäherkut. Karhut ottavat kuitenkin mielellään lähikontaktia auton kanssa, jos matkustajat poissa ja ruokaa jätetty autoon. Tämä aiheuttaa ikävän yllätyksen monille matkailijoille: henkilöauto ei kestä karhun käsittelyssä, ei edes maastoauto! Sen takia ruokaa ei saa missään nimessä säilyttää autossa, ei edes sen takakontissa. Karhut pystyvät helposti vääntämään auton ovet auki esimerkiksi kuljettajan puolelta ja murtautumaan takapenkkien pehmusteiden läpi tavaratilaan herkkujen perään.  Vuonna 2010 kirjattiin 188 karhun tekemään murtoa joista aiheutui yhteensä lähes 100.000 dollarin vahingot. Puiston vartijat joutuivat sakottamaan matkailijoita ruoan väärin säilyttämisestä ja jätteiden huolimattomasta käsittelystä peräti 12.665 kertaa. Lisäksi tapahtui lähes 30 kolaria, joissa osapuolina karhu ja auto. Näissä kolareissa kuoli seitsemän karhua, ja neljä ihmistä vahingoittui. Ihmisten kuolemantapauksia ei onneksi ole vielä sattunut, vaikka ihmisen ja karhun kohtaamiset ovat näinkin tavallisia Yosemiten kansallispuistossa. (http://www.nps.gov/yose/naturescience/bear-management.htm)

(Photo: Marina Henriksson) Yosemiten laakson karhut ovat oppineet, että ihmiset säilyttävät ruokaa tällaisissa purkeissa.

Maahanmuuttovirkamiehen antamat onnettomuusluvut ovat siis periaatteessa oikeita. Hän tarkastelee asiaa ihmisen näkökulmasta, eli miten paljon vahinkoa ja haittaa tapahtuu ihmiselle ja hänen autolleen. Ja kuolinluvut tarkoittivat karhuyksilöitä, eikä ihmisiä, kuten pitkästä lennosta ja aikavyöhyke-erosta sekava mieleni virheellisesti päätteli.

Kuvaajillani on jo kuvamateriaalia kahdesta eri karhusta: aikuisesta uroksesta ja kaksivuotiaasta teinikarhusta, mutta oma saldoni on vieläkin nolla. Sunnuntaina iltapäivällä näen vihdoinkin elämäni ensimmäisen luonnonvaraisen amerikkalaisen mustakarhun. Ensikohtaamisesta ei kuitenkaan tule niin onnellista kuin olin ajatellut, vaan pikemminkin nielen itkuani sitä katsellessani. Nuori, noin kaksivuotias karhunuorukainen on jäänyt auton alle Yosemiteen johtavalla vilkkaalla tiellä, ja joku on siirtänyt sen syrjään tien laidalle. Tämän ikäinen karhu on juuri jättänyt emonsa aloittakseen itsenäisen elämänsä. Perheemme keskuudessa kutsumme kaikkia nuoria luontokappaleita teineiksi, koska ne vasta opettelevat itsenäistä elämää, eivätkä vielä tiedä miten ja mistä löytää ravintoa omin neuvoin. Silloin ne ovat erityisen alttiita onnettomuuksille.

(Photo: Marina Henriksson) Ensimmäinen kohtaamiseni luonnonvaraisena elävän amerikkalaisen mustakarhun kanssa.

(Photo: Marina Henriksson) Äskeittäin tapahtuneista karhuonnettomuuksien sijaintipaikoista kerrotaan yleisölle tälläisen tienviitan avulla. Muistomerkki karhuille.

Neljä päivää myöhemmin toiveeni nähdä luonnonvaraisia karhuja vihdoin toteutuu ja onneni on kaksinkertainen koska näemme jopa kaksi eri yksilöä samana päivänä. Ensimmäinen karhu löytyy puiston alueelta, vuoristorinteiden välisestä laaksosta, jonka läpi virtaa puro. Puron varrella kasvaa ihanaa, kirkkaanvihreää, uutta tuoretta ruohoa, jota nuori karhu syö antaumuksella. Seuraamme sen ruokailua ylhäältäpäin, noin kahdensadan metrin päästä. Todella kaunista! Ilokseni näemme vielä toisen karhu-yksilön puiston rajojen ulkopuolella Sierra Nevada-vuoriston luoteisella rinteellä. Aikuinen karhu ylittää tien juuri automme nokan edestä, mutta ehtii onneksi hyvin turvaan ja katoaa pusikkoon. Tämä karhu on isompi kuin aamuinen tuttavuus, ainakin sen kovin pyöreästä takapuolestaan päätellen. Yksi matkani tavoitteista on nyt saavutettu ja olen erittäin onnellinen!

 

 

(Photo: Marina Henriksson) Puiston laidalla sijaitsee El Portalin vanha kylä, jossa asuu lähinnä puiston työntekijöitä, mutta myös oravien ystäviä: ”Ajakaa varovasti. Oravamme eivät erota idiotteja (nuts) pähkinöistä (nuts).”

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress