Blogi: luovasti luonnosta

21.-22.6.2010 – Okonagan laaksossa läntisillä Kalliovuorilla

Jääkausi on Amerikan mantereella edennyt ja valunut vuoristojen, siis Kalliovuorten suuntaisesti, päinvastoin kuin Euroopassa, jossa mannerjää eteni aina Alpeille saakka ja pysähtyi siihen. Tällä on ollut paljon enemmän merkitystä kuin ensin luulisi. Euroopassa mannerjään työntyminen vuoristoketjua vastaan hävitti sukupuuttoon suuren joukon eläimiä, mutta ennen muuta kasveja. Pohjois-Amerikassa taas eläimet ja kasvit pääsivät vetäytymään etelään jäätikön edestä eivätkä ”litistyneet” jään ja vuoriketjun väliin. Tämän seurauksena Pohjois-Amerikan metsien puiden, pensaiden ja kenttäkerroksen monimuotoisuus on vastaavissa ilmasto-olosuhteissa huomattavasti rikkaampaa kuin Euroopassa.

Minun ja Tuijan luontoretkeilyyn tämä vaikuttaa vielä noin 10 000 vuotta mannerjään vetäytymisen jälkeen siten, että umpimetsässä emme voi tai halua kulkea, koska siellä on sietämättömän tiheässä puita ja pensaita, myös piikkistä laatua. Omakohtaisesti olemme saaneet kokea täkäläisten metsien monimuotoisuuden hankalat puolet. Mutta vastaavasti mannerjää rassasi Kalliovuorten pohjois-etelä –suuntaisten vuoriketjujen väliset laakson syviksi U-laaksoiksi, jotka ovat kesällä lämpimiä. Tästäkin olemme nyt päässeet nauttimaan.

Yksi tällainen upea laakso on Okonagan läntisillä Kalliovuorilla. Mannerjää on senkin tehnyt ja luoja täydentänyt rinteitä hyvällä maalla viiniköynnöksen kasvaa. Täällä kun kulkee, pitää myös vierailla tämän laakson kuuluisilla viinitiloilla. Tätä mainostetaan Kanadan parhaana viinialueena. Mutta puolentoista viikon aikana olemme jo vähän oppineet varomaan näitä adjektiiveja ja erityisesti superlatiiveja. Joka tapauksessa täällä on paljon viinitiloja ja niiden ”Taste Bareja”.

Me nukuimme kaksi yötä miellyttävässä intiaaniheimon ylläpitämässä Mk’Nik –leirintäalueella Osoyoosin kaupungin laitamilla. Tämä on erittäin hyvin hoidettu leirintäalue. Naapurissamme oli länsirannikolta joukko vakioasiakkaita, jotka ulkoiluttavat täällä vuoden 1933 Clementiä, vuoden 1954 Chryleria ja montaa muuta kaunotarta. Nämä koslat hinaavat perässään saman ikäluokan asuntovaunuja. Jututin vähän näitä autoharrastajia. Autoista he kertoivat, että alkuperäinen moottori on pitänyt vaihtaa nykyaikaiseen V8:aan, jotta pysytään vauhdissa myös moottoritiellä. Sellainen 50 000 dollaria eli kaksi kertaa hyvän uuden auton hinta on mennyt osien hankintaan. Päälle tulee vielä valtava määrä omaa työtä. Ihan järki-ihmisiltä vaikuttivat, mutta pitivät vähän outona meidän kiinnostustamme lintuihin.

Meidän ja autokansan välissä oli joukko fiksuja ranskaa puhuvia nuoria. He olivat tulleet tänne töitä hakemaan hedelmätiloilta. Kirsikat ovat juuri kypsymässä, samoin persikat. Ja niiden jälkeen tulee paljon muuta hyvää. Tuijan kanssa söimme kahdessa päivässä neljän kilon pussillisen maailman toistaiseksi parhaita kirsikoita. Nuori fransmanni tästä seurueesta oli eilen illan suussa kävelemässä noin kymmenen metrin päässä teltastamme, kun hän havahtui helistimen helinään vierestään nurmikolta. Kalkkarokäärme oli tullut chaparral-rinteeltä vierailulle leirintäalueelle ja nyt varotti ohikulkijaa. Leirintäalueen henkilökunta tuli ja otti asiantuntevasti käärmeen kiinni sekä lähti viemään sitä kauemmaksi pois.

Kahden yön jälkeen jätimme Osoyoosin, joka on vain noin 10 km Yhdysvaltojen rajalta. Ajoimme pohjoiseen pitkin laaksoa. Pentictonissa on kirjakauppa ja sieltä ostimme linturetkeilijän opaskirjasen. Sitä lukien kolusimme muutaman kosteikkoalueen matkalla.

Jos liikutte täälläpäin luontoretkellä, niin Max Lake ei ole mitään. Mutta Robert’s Lake on hieno suolajärvi, jossa pesii monenlaisia amerikanlintuja: preeriahiirihaukkaa (Swainson’s hawk), preeria-avosettiä (American avocet), amerikanvesipääskyä (Wilson’s phalarope), amerikanvikloa (Greater yellowlegs), punatavia (Cinnamon teal) ja sinisiipitavia (Blue-winged teal). Kuvaavaa on, että vaikka olemme vielä Kalliovuorten korkeimpien vuorijonojen länsipuolella, alkavat jo preerialinnut tulla mukaan havaintovihkoon. Tämä Okonaganin laaksohan on kuuluisa kuivasta ja kuumasta ilmastostaan, joka muistuttaa Amerikan suurten tasankojen, preerian ilmastoa.

Tämä elegantti herrasmies on Kalifornian tupsuviiriäinen. Täällä Kanadassa asti se kuuluttaa läsnäolostaan näkyvältä paikalta.

Viimeinen yö tässä laaksossa vietettiin Kekuli Bayn Provincial Parkissa, sen leirintäalueella, josta näkyy hienosti Kalamalka Lake, sekin pitkä ja kapea vuoristojärvi. Maisema on täällä avointa ketoa ja ponderosa-mäntyjen täplittämää vuorenrinnettä. Tälläkin leirintäalueella kehotetaan kohteliaasti kiinnittämään huomiota eteen sattuviin kalkkaro- tai härkäkäärmeisiin. Meitä huvittivat kuitenkin enemmän ne murmelit, jotka asuvat täällä kedoilla telttojen välissä. Myös amerikantyllit (Killdeer) paimensivat jälkikasvuaan leirintäalueella ja pitivät ihmisasukkaita hereillä jatkuvalla tiittauksellaan.

Huomenna lähdetään taas yhden vuorijonon yli itään. Silloin ollaan jo todella syvällä Kalliovuorten takamailla ja – niin meille on kerrottu – kaukana kaikesta hälinästä. Siellä asuu eräs perhe,  joka on luvannut tarjota meille sohvaa yöpymiseen ja opastusta vuoriin tutustumiseksi. Tämäkin on näitä meidän Couchsurfing-ystäviämme. Heistä kerromme lisää lähipäivinä.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress