Blogi: luovasti luonnosta

13.7.2012 – Korkealla solassa ja vielä siitäkin ylempänä

Helteisistä alamaista ja kanjoneista aloimme taas kaivata viileään ylävuoristoon. Jo eilen illan suussa löysimme itsemme Port de la Bonaiguan solasta, joka on matalimmillaan 2072 metriä merenpinnasta. Viereiset huiput ovat hitusen päälle kolme kilometriä. Pyreneillä kaksi kilometriä tarkoittaa alppiniittyä, metsät jäävät alemmaksi rinteille, mutta pieniä mäntyryhmiä vielä sinnittelee tästä parikin sataa metriä ylöspäin.

Täällä tänään vaelsimme. Pyreneitten alppiniittyä noin 2200 metrissä.

Me emme ole niitä turisteja, jotka lähtevät laakson pohjalla olevasta hotellista kiipeämään reppu selässä ja sauva kädessä kohti korkeita vuorten huippuja. Ei, me etsimme paikkoja, jonne vie autotie, mielellään päällystetty. Niitä paikkoja, joissa tiet (tai polut) ylittävät korkeita vuorenselänteitä, kutsutaan soliksi. Ne ovat usein avonaisia notkoja korkeampien huippujen välissä. Solaa ei pidä sekoittaa kanjoniin tai rotkoon, jossa vuori on ikään kuin haljennut, jotta joki tai puro pääsee virtaamaan eteenpäin. Nämä ovat usein jylhiä paikkoja, mutta sijaitsevat alhaalla laaksossa. Solasta taas aukeaa huikaiseva maisema laajalle ympäristöön – sikäli kun alhaalla roikkuvat pilvet eivät vie kaikkea näkyvyyttä.
Nautimme tänään aamiaisen Bonaiguen solassa, siinä ainoassa kohdassa, johon osui lämmittäviä auringon säteitä. Katselimme ympärillemme ja pohdimme maailman menoa ja kehittymistä erityisesti vuoristojen näkökulmasta. Ihmettelimme eläimiä. Kenen karjaa ovat ne sadat lehmät ja monet kymmenet hevoset, jotka kello äänekkäästi kaulassa kilkuttaen laiduntavat alppiniityillä? Missään ei täällä enää näy perinteisiä vuoristokyliä, joissa karjankasvattajat asuisivat ja joissa olisi karjasuojat talvea varten. Näitä lehmiä ei myöskään lypsetä ja maidosta tehdä juustoa, vaan mukana juoksevat vasikat hoitavat maitovalkuaisen edelleen jalostamisen. Karja ei ole myöskään yöksi kerääntynyt kotilaitumelle tai –pihalle, kuten olemme nähneet muualla vuoristoissa. Täällä karja yöpyy ylälaitumilla ilman karjapaimenia, mikä taas kertoo siitä, että susia tai karhuja ei ole mainittavasti säilynyt elossa näillä vuorilla.
Epäilimme, että hevosetkin täällä palvelevat turismia, sillä mitään varsinaisia työhevosia nämä eivät ole. Ja missä työhevosia tarvittaisiin, kun ei ole maatalojakaan? Tuttavallisiakin ovat. Istuimme myöhemmin päivällä vähän ylempänä niityllä, kun meitä lähestyi ori muutaman tamman ja yhden varsan kanssa. Erehdyin puhumaan niille ja hevoset siitä rohkaistuivat lähestymään. Änkesivät päälle, ihan ystävällisessä, mutta vähän kiusallisessa mielessä. Eväsrepun tuoksut kiinnostivat oria kovasti ja eräs tammoista työnsä turpansa korvaani kiinni puhaltaen sitten siihen lämmintä, ruohontuoksuista hengitystään. Se myös näykkäsi minua hampaillaan selästä, nähtävästi halusi minulta jotakin. Lopulta minun oli pakko evakuoida kamerareppu syliin, kun yksi tammoista asetti kavionsa sen päälle ja yritti nousta sen varassa seisomaan. Siinä olisi tainnut lasitavara hajota ja vakuutusyhtiölle olisi ollut selittämistä.

Vuoriston hevoset ovat löytäneet oudon kulkijan niityiltään. Bloginpitäjä tutkittavana.

Hevosista selvittyämme jatkoimme kiipeämistä. Ylhäällä meitä ilahdutti muuttohaukka, joka näyttäytyi pari kertaa. Parvi alppivariksia leikitteli tuulessa. Kivitaskuja, hemppoja ja vuorikirvisiä asuu näillä niityillä. Eilen meille näyttäytynyt ”lammergeier”, partakorppikotka ei tänään partioinut tässä osassa vuoristoa. Se on eräs Euroopan harvinaisimmista petolinnuista, jota elää vain Pyreineillä, muutamassa paikassa Balkanilla sekä Kaukasuksella.  Se ei syö lampaan lihaa eikä sitä myöskään näy kärkkymässä muiden korppikotkien tavoin kaatopaikoilla. Sen ravinto koostuu 90%:sesti luuytimestä. Partakorppikotka seuraa kyllä laiduntavaa karjaa ja mahdollisia tappioita putoamisten ja loukkaantumisten osalta, mutta se antaa muiden haaskansyöjien ensin syödä valmiiksi kuolleet eläimet. Sen jälkeen partakorppikotka syö haaskan rippeistä pienempiä luita kokonaisena ja suurempia se murskaa pudottamalla ne kalliolle.
Heinäkuussa alppiniittyjen kukat elävöittävät maisemaa. Täällä laiduneläimet pitävät paljolti huolen kukista, mutta jyrkemmillä rinteillä päivännoudot, lapinvuokot, vuorimunkit ja monet muut saavat kasvaa rauhassa.

Lapinvuokko kukkii Pyreneillä heinäkuussa…

…kuten myös päivännouto.

Korkealta katsoen näkyy kaukana länsilounaassa, noin 25 kilometrin päässä Pyreneitten vuoriston suurin jäätikkö. Se sijaitsee vuoriston korkeimman huipun, Aneton pohjoisrinteellä. Aneton huippu yltää 3404 metrin korkeuteen. Jäätikkö oli kooltaan vain 80 ha vuonna 2005. Se on ilmaston lämpenemisen ja sateiden vähenemisen takia pienentynyt alle puoleen parissakymmenessä vuodessa.

Aneto on Pyreneitten korkein huippu ja sen pohjoisrinteellä on tämän vuoriston laajin jäätikkö. Siitä haihtuu kosteutta, joka muodostaa pilven jäätikön yläpuolelle. Aaamulla pilvi oli pieni ja laajeni sitten päivän mittaan.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress