Blogi: luovasti luonnosta

7.7.2012 – Nykyaika on saapunut Andorran vuoristoon

Tie kiemurtelee serpentiininä kohti Arcalista Andorran luoteiskulmassa. Emme paljon nukkuneet viime yönä, sillä katumme varrella juhlittiin suurta fiestaa. Musiikki soi valtavien kaiuttimien kautta tasan kello kuuteen saakka. Sen jälkeen tuli hetkeksi hiljaista, kunnes alkoi kadun harjaus ja meidän oli aika nousta ylös.
Nyt näkyy jo mäntyjen peittämiä vuoria eivätkä talot ole enää kiinni toisissaan. Maaseudulla, laaksojen yläosassakin on tiuhassa hotellia, pizzeriaa ja pastisseriaa. Tie nousee 2000 metriin, mutta sen päässä ei ole koristeellista tai muutenkaan romanttista, kivestä rakentunutta vuoristokylää, jossa näin aamulla ajetaan karjaa ylös laitumille. Eivät ammu lehmät tai määi lampaat. Ei ole ahavoituneita vuoristolaisia ja heidän pelottavia paimenkoiriaan eikä tuimailmeisiä naisia kylän kaivolla. Vielä vähemmän näkyy lantabrikettejä kuivumassa talojen seinustoilla. Eikä täällä ole juuri muutakaan alkuperäistä.
Vanhanaikaisia ovat nämä odotukset, sillä tänne on jo saapunut nykyaika! Tie päättyy hiihtokeskukseen, jonka hotelli on puurajalla, mutta hissiasemat vielä ylempänä. Niiltä lähtee vaijeriviivoja eri suuntiin ja vaijereita kannattelevat pylonit rikkovat maisemaa niin korkealle kuin silmä kantaa. Jylhien vuorten rinteille on tasoitettu baanoja, joita pitkin ympäri Eurooppaa tänne lentänyt aurinkolasikansa pääsee suksilla alas tyylinsä säilyttäen. Kesällä tämän keskuksen rinteet  kuitenkin sulautuvat hyvin maisemaan vaijereita, pylväitä ja keppirivistöjä lukuun ottamatta.

Rhododendronit kasvavat puurajan yläpuolella, tästä alkavat alppiniityt

Kapuamme omin jaloin eräälle hissiasemalle, jossa saamme lukea pylväästä käyttäytymisohjeita. Niistä ymmärrämme vain, että altitudi on täällä 2220 metriä. Matkalla ylös löysimme kyllä sellaisenkin reitin, jossa näkymää hallitsi alkuperäinen vuoristomaisema. Kun aamun pilvet alkoivat vähetä taivaalta ja aurinko lämmittää, syntyi vuoristolle niin tyypillisiä dramaattisia valoja: vuoren huippu on osaksi pilven peitossa, osaksi auringossa ja alppiniityn kukkakedon kauneutta korostaa valojen ja varjojen leikki maisemassa.
Korkealla vuoristossa asuu sellaisia lintuja, joita ei laaksoissa tapaa, tasamaasta puhumattakaan. Kaikkialla puurajan yläpuolella kuuluu vielä heinäkuussakin vuorikirvisen yksitoikkoinen laulu. Täällä Pyreneillä myös mustaleppälinnut ja rautiaiset nousevat korkealle ylös. Jälkimmäinen helkyttelee säettään aina viimeisille Rhododendronpuskille saakka.
Emme me ole sen parempia kuin muutkaan. Jyrkkä rinne pistää puuskuttamaan ja niinpä otamme allemme hiihtohissin. Se vie meidät 2640 metrin korkeuteen, josta vielä vähän jatkamme omin voimin pitkälle harjanteelle. Sen takana on lisää vuoria, mutta ne ovatkin jo Ranskan puolella, korkeimmillaan 3100 metrissä. Nyt taivas muuttui pilvettömäksi, voimakkaan siniseksi ja niinpä lopuista valokuvista tulee latteita. Hissi vie meidät alas ja me turistit jatkamme autolla asvalttitietä hotellin terassille.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress