Blogi: luovasti luonnosta

19.6.2010 – Jälleen Vancouverin jokisuistossa

Puolentoista tunnin laivamatka Vancouver Islandilta mantereelle maksaa viikonloppuna enemmän kuin edestakainen laivalippu Turusta Tukholmaan. Mutta maisemat olivat viehättävät, meri rauhallinen, aurinko paistoi korkealta ja ihmiset loikoilivat laivan ulkokansilla. Laiva pujotteli Gulf Island –saarien välistä, välillä näytti tuntui että tässä pikemminkin lasketaan koskea kuin seilataan valtamerellä. Sen verran voimakkaita ovat laskuveden virrat, että muutamassa kapeikossa oli näkyvissä valkoisena kohiseva kynnys – ja sen alapuolella kolme hylkeenpäätä, näköjään pökertyneitä kaloja päivystämässä.

Vancouverin lentokentän kupeessa on hieno luontokohde, Iona Provincial Park. Käykää ihmeessä katsomassa kun joskus laskeudutte kyseiseen kaupunkiin. Se muodostuu muutamista saarista Fraser-virran pääuoman suistossa. Yhteen niistä pääsee asfalttia pitkin, ja moni oli tullutkin näin lauantaipäivänä. Puistossa on hienoja riuttoja ja matalia kala-altaita. Siellä oli parkissa ainakin sata autoa, reitit olivat hyvin kyltitettyjä, mutta eivät muuten liika valmiita. Tosin pysäköintipaikan ympärillä ja tien varrella nurmikot oli kynitty lyhyiksi.

Tutustuminen kanadalaisiin on helppoa. Tuijottaessamme ensimmäistä suopeukaloista (niitä lauloi kymmeniä rantakäämiköissa) tuli viereemme pyörätuolilla lintumies. Ilmeni, että hän käy täällä melkein päivittäin ja tunsi hyvin kaikki ne nurkat, joihin hän pääsi käsipelillä pyörittämällä. Hän tulikin oppaaksemme ja näytti meille kaksi ihastuttavaa lintua. Täällä pesii rantapensaikoissa viitisen paria harvinaisia keltahupputurpiaaleja (Yellow-headed blackbird). Se valtasi kohta mielissämme suosikkilinnun sijan punaolkaturpiaalilta (Red-winged blackbird), joita niitäkin näkyi ahkeroimassa, rökittämässä ohilentäviä variksia ja kurluttamassa pensaan latvassa. Mutta tämä keltahuppuinen oli kerrassaan nätti, kun se rouvansa kanssa osoitti meille huomiotaan. Ei sen takia, että tulimme kaukaa sitä katsomaan, vaan koska sillä oli pesä jossakin lähellä.

Keltahupputurpiaali, linnuista kauneimpia.

Tämä toinen kaunokainen oli sinipääsky (Purple martin). Se kasvatti poikasiaan pöntöissä, joita oli suurissa jokeen tukkilauttojen kiinnittämistä varten tehdyissä paaluissa. Koiras oli kiiltävän sinimusta, vielä kauniimpi kuin eurooppalainen sinirastas, jota se istuessaan muuten muistutti.

Kalasääski kävi muutaman kerran kalalla lammilla. Sitä odottamassa oli kymmenkunta ”amatööriharrastajaa” eli kuten täällä sanotaan casual birders. Kun sääksi sitten saapui, raksuttivat kamerat. Minusta olosuhteet eivät olleet kovin hyvät kuvaukseen kirkkaan taivaan takia. Liityin kuitenkin seuraan aasianamerikkalaisen pariskunnan seuraksi. Kun sitten vertailimme kuvia, sain huomata päässeeni mitalisijoille canon-sarjassa. Tuijaan ja minuun ei kalasääski tehnyt muutenkaan niin suurta vaikutusta kuin edellä kerrotut turpiaalit, mutta paikalliset arvostukset näyttivät olevan suuren petolinnun puolella.

Päivä ehti pitkälle ennen kuin löysimme leirintäalueen Golden Ears Provincial Parkista. Siellä oli parisataa telttapaikkaa melkein viimeistä myöden miehitettynä, kun iltahämärässä pystytimme telttamme. Leirintäalue on sankan havumetsän keskellä, puut ovat 30-40 m korkeita ja niiden alla on päivälläkin aika hämärää. Sammaleiset, massiiviset puut olivat komeita ja uni maistui, mutta viehättävämpiäkin paikkoja lienee odottamassa.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress