Blogi: luovasti luonnosta

18.6.2010 – Sademetsässä ja valtamerellä

Heräsin aikaisin aamulla teltassa Doreenin pihalla rastaiden lauluun. Tuija nukkui, mutta minä kuuntelin. Mieleen tuli joku kesäyö kotimaassa, kun rastaat aloittavat konserttinsa ison metsän sisällä heti kun haalean sininen yötaivas alkaa valaistua uudelleen. Olin tunnistavinani korpirastaan (Swainson’s Thrust) konsertin aloittajaksi ja kun nukuin vähän lisää määritin punarintarastaan (Robin). Aamun edetessä konserttiin liittyi yksitoikkoisesti tsilputtava  – niin kuin otaksun – tummajunkko (Dark-eyed Junco).

Näyttää helpolta tämä Kanadan metsälintujen tunnistaminen. No, kyllä se sitä olisikin, jos vain joskus saisi nämä laulajat näkyviin!  Kun aamu oli ehtinyt niin pitkälle, että kömmin teltasta pihalle, yritin löytää nämä laulajat havupuiden oksilta näkyviin. Mutta ei sitten millään! Hiivin lintujen perässä metsään sisälle, mutta aina vaan ne siirtyivät edemmäksi. Lopulta tämä eskalaationi metsään päättyi kiinni takertumiseen: täällä metsät ovat niin käsittämättömiä tiheikköjä, että ei siellä voi kulkea! Kun sitten yritin saada jalkaani liaanien seasta irti, oli iloinen sirkuttaja siirtynyt taakseni teltan luokse jatkamaan keskeyttämääni lauluesitystä. Mutta oli sentään Doreenin metsässä yksi poikkeus. Kettukolibrit tulivat hänen pihalleen mettä imemään kukista. Hän oli asettanut ruokinta-automaatin olohuoneensa ikkunan taakse. Kun joimme aamukahvia ja paransimme maailmaa hänen kanssaan, kävivät kolibrit ottamassa energiaa liuoksesta, jossa on 1 osa sokeria ja 4 vettä.

Vilkas päivä oli vasta alkamassa. Doreen vei meidät parinkymmenen kilometrin päähän Cathedral Groven sademetsään MacMillanin suojelualueelle (Provincial Park). Täällä on säästynyt 157 ha alkuperäistä Tyynenmeren rannikon sademetsää vuorien välisessä laaksossa. Sen suurimmat puut tuulettavat latvaansa noin sadan metrin korkeudessa. Valtapuuna tässä metsässä ovat douglas-kuusi ja lännen punasetri. Vancouver Islandilla on vielä sata vuotta sitten kasvanut paljon samanlaisia metsiä länsi- ja keskiosien runsassateisilla rinteillä. Nyt kuitenkin metsätalous on tehnyt täälläkin tehtävänsä ja näitä vanhan metsän sirpaleita on enää niukasti jäljellä. Tämän sanotaan olevan saarella ainoa, johon pääsee vaivattomasti autolla. Tässä on myös riidan siemen. Täällä käytiin joku vuosi sitten kova luonnonsuojelutaisto, kun maakuntahallinto olisi halunnut leventää alueen läpi länsirannalle vievää ainoaa tietä ja raivata metsään 5 ha lisää pysäköintitilaa. Kävijöitä sanotaan olevan puoli miljoonaa ja kaikki me tulemme tänne omalla autollamme. Tietä ei sillä kertaa levennetty eikä pysäköintipaikkoja lisätty.

Uskomaton tunnelma vallitsee tällaisessa ikimetsässä, jossa vanhimmat puut ovat noin 800 vuoden ikäisiä. Hämyinen tunnelma, puiden massiiviset rungot katoavat jonnekin ylös taivaisiin. Sammaleet peittävät runkoja ja tuulenkaatojen juurakoita. Ikiaikaisia runkoja lahoaa maassa sammaleen alla. Pieni peukaloinen (Winter Wren) hyppii jättiläispuun juurella. Viitarastaan (Veery) laulu kuuluu jostakin korkealta. Tämä lintu kuuluu ns. onematopoeettisten lintujen sarjaan, tosin vain englanninkielisessä käsitteistössä. Se toistaa laulussa omaa nimeään haikeaan sävyyn: ”Vieery-vieery-vieery”. Helpoimmasta päästä linnunlauluja. Pitäisikö harkita vielä uudelleen linnun suomenkielistä nimeä? Rastas voisi olla nimeltään vaikkapa Veera.

Tuija, Doreen ja douglaskuusi sademetsässä

Ikimetsän jälkeen kiirehdimme Vancouver Islandin eteläpäähän, jossa meillä oli tapaaminen Rob Walkerin kanssa. Rob on Parks Canadan miehiä. Hän vastaa Gulf Islands National Park Reservissä tämän kansallispuiston tutkimusosastosta (lisää puistosta http://www.pc.gc.ca/eng/pn-np/bc/gulf/index.aspx). Kansallispuisto sijaitse Vancouver Islandin ja mantereen välissä ja on Kanadan tärkeimpiä merien suojelualueita. Puisto on uusi ja sen saarien pinta-ala on 36 neliökilometriä, lisää maata ja vettä ostetaan. Kolmen metrin vuorovesi huuhtelee rantoja kaksi kertaa vuorokaudessa ja meressä on vettä 100-300 metriä.

Rob esitteli meille puistoa venematkalla, kun kiersimme kansallispuiston saaria. Meri oli peilityyni ja aurinko helotti hyvin korkealta. Ihan ensimmäisiä kysymyksiäni oli, että mitä tarkoittaa kansallispuiston nimen perässä sana ”reserve”, suojelualue. Tämä peräkaneetti on tarkoitettu tilapäiseksi, kertoi Rob, sillä täällä ollaan First Nations –maalla eli vanhalla intiaanien alueella. Kun britit ja ranskalaiset asuttivat Kanadan itäosia, sovittiin intiaanien kanssa 1800-luvulla asuttamisen säännöistä rauhanomaisesti. Tällöin sovittiin myös ensimmäisistä kansallispuistoista ja periaatteesta, että uusista maankäyttömuodoista federaation maalla tulee aina sopia kirjallisesti paikallisten heimojen kanssa. Pohjoisessa, jonne on perustettu valtavan suuria kansallispuistoja, tästä on ollut helppo sopia, kun heimoja on vähän. Mutta tämän pienen puiston alueella on 19 intiaaniheimoa, eikä sopiminen kaikkien kanssa ole helppoa. Niinpä lain mukaan varsinaista kansallispuistoa ei voi perustaa ennen sopimusta, mutta siihen saakka suojellaan luontoa tämän tilapäisnimen alla.

Lintuvuoren rinnettä Gulf Islands -kansallispuistosa

Saarikierroksella kävimme katsomassa alaviistosta Mandartin luodon suurta, tuhansien parien merimetsoyhdyskuntaa, jota asuttivat Amerikanmerimetso (Double-crested cormorant) ja ulappamerimetso (Pelagic Cormorant). Merimetsojen joukossa pesistään pitivät huolta myös Amerikanisolokit (Glaucous-winged Gull). Yksi haahka kiersi veneen ympäri ja tyynenmerenriskilöitä tuli kalliolta veteen uimaan. Huomasin joukossa myös yhden ruskean ruokkilinnun, jolta puuttui valkoinen pilkka siivestä. Se oli harvinainen sarvikiisla (Rhinoceros Auklet), joka pesiin vähän etelämpänä rajan takana, mutta käy täällä ruokailemassa. Toisella luodolla makasi velttona lauma kirjohylkeitä ja luodon laella huuteli pariskunta Alaskanmeriharakoita. Ne ovat ihan mustia, vain punainen nokka ja keltaiset jalat erottuvat, ja linnut ovat muuten ääniä myöten samanlaisia kuin eurooppalainen serkkunsa.

Kansallispuistolla on kaunis talo Sidneyn kaupungin rannassa. Puistossa on väkeä töissä neljäkymmentä henkeä. Kun tämä kansallispuisto perustettiin vuonna 2003, antoi federaatio sille perusrahastoksi investointeja varten 22 miljoonaa Kanadan dollaria. Tämän suuruinen rahasto annetaan uusille etelän puistoille, pohjoisen puistot saavat vähän vähemmän. En kehdannut kertoa, että Suomen valtioneuvosto myönsi äskettäin Selkämeren kansallispuiston perustamiseen summan, joka on tästä vain 3%.

Rob Walker ja kansallispuiston vene Pacific Legacy

Näistä yhteneväisyyksistä ja eroista keskustelimme venematkan jälkeen puistonjohtaja Wayne Bouquetin kanssa. Hän suositteli tutustumista myös uuteen Thunder Bayn kansallispuistoon Superior Laken pohjoisrannalla, kuuluisalla suomalaisalueella. Hänen mukaansa seudulla on suomalaisuus edelleen voimissaan ja sitä ollaan tuotteistamassa (!) matkailunähtävyydeksi. – Tässä maassa suomalaisiin ja heidän jättämäänsä jälkeen törmää päivittäin, ainakin täällä länsirannikolla.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress