Blogi: luovasti luonnosta

26.7.2011 – Georgiaa ja Armeniaa ristiin rastiin – mitä nousi mieleen?

Viimeinen päivä helteisessä Tbilisissä hautoo esille koettuja ja matkalla mietittyjä. Huomenna kotiin. Puolalainen historiantutkija ja lehtimies Ryszard Kapuscinski on aikanaan perusteellisesti kiertänyt Taka-Kaukasian maita ja muita entisen Neuvostoliiton reuna-alueita. Hänen mainio kirjansa Imperiumi kertoo tämän kulman lämpötiloista ja niiden nostattajista tuon imperiumin hajotessa kaksikymmentä vuotta sitten. Se antaa taustaa ja syvyyttä omien havaintojen pohdintaan. Suosittelen kirjaa.

Georgia, Armenia ja Azerbaidzhan muodostavat mielenkiintoisen kolmikon monessa suhteessa. Kaikki ovat vuoristoisia maita.  Azerbaidzhanissa on öljyä ja kaasua, joiden ansiosta se on vaurastumassa, kun tulot eivät enää valu Moskovaan. Tai tarkemmin sanoen maan eliitti rikastuu ja tavallinen kansa elää köyhyydessä niin kuin aina. Tämä on islamilainen maa ja yhden miehen ja hänen klaaninsa diktatuuri. Korruptio iskee jopa vasten turistin kasvoja tässä maassa. Azerbaidzhan on hoitanut hyvin suhteensa Venäjään ja Yhdysvaltoihin, mutta on ollut kaksikymmentä vuotta sotatilassa Armenian kanssa, joka vei siltä Vuoristo-Karabaghin provinssin ja vähän maata siitä välistäkin. Azerbaidzhan vaurastuu ja varustautuu, mikä yhdessä syvän, Armeniaan kohdistuvan katkeruuden kanssa ei enteile rauhallista tulevaisuutta näille vuorille.

Georgialla ei ole mainittavia luonnonvaroja. Se on ollut poliittisesti epävakaa ja täällä on taisteltu vallasta ja sisäisestä eheydestä. Abhasian ja Etelä-Ossetian maakunnat ovat julistautuneet Venäjään tukemina ja rohkaisemina itsenäisiksi. Bisnes kehittyy suhteellisen vapaassa ympäristössä ja nykyinen presidentti Saakashvili on onnistunut vähentämään korruptiota merkittävästi. Maa on vahvasti kristitty historialtaan ja arkipäivältään. Pääkaupungin kaduilla näkee usein, miten ihmiset pysähtyvät tehdäkseen ristinmerkin, kun kirkon torni tulee näkyviin. Kun Venäjän kanssa menee huonosti, nojaa nykyinen hallinto länteen, etenkin Yhdysvaltojen tukeen. Sieltä ja Euroopasta tuleekin merkittävää taloudellista tukea – ja pyssyjä armeijalle.

Armenia on kolmesta maasta selvästi köyhin. Tämä näkyy kaikkialla. Syitä on monia, näistä tunnistan muutamia. Miljoona armenialaista on muuttanut maasta sitten Neuvostoliiton hajottua ja suuri määrä jo ennen kyseisen imperiumin syntyä 1910-luvulla. Armenialaisia asuu Armeniassa enää vain kolme miljoonaa, mutta muualla moninkertainen määrä. Välit ovat tulehtuneet Turkin kanssa ja melkein sata vuotta vanhaa kansanmurhaa muistellaan vielä tavan takaa, mistä mekin saimme kuulla. Sotatila azerien kanssa painaa, vaikka Vuoristo-Karabagh on vallattu ja vajaat miljoona azeria on ajettua kotoaan pakolaisiksi. Sijainti sisämaassa ei tee maan kehittämistä helpoksi, sillä Armeniasta johtaa vain kaksi tietä länteen Georgian kautta sekä vuoristotie takapajuiseen Iraniin.

Armenian ulkopolitiikka on vieraalle vaikeaselkoista. Kun se riitelee lähinaapuriensa Turkin ja Azerbaidzhanin kanssa, se on samanaikaisesti hyvää pataa Yhdysvaltojen ja Venäjän – molempien – kanssa. Yhdysvallat on rakentanut Jerevaniin valtavan suurlähetystön, josta ilmeisesti seurataan ja ohjataan koko keski-Aasian politiikkaa. Eräs harvoista liikenneopasteista, joita näimme Jerevanin kaduilla ohjasi ajamaan kohteeseen ”Embassy of USA” , mikä varmaan oli tärkeä ohje monille muille. Venäjällä taas on yhä Armeniassa sotilastukikohta, mistä tilanteesta georgialaiset ovat kovin hermostuneita. He pelkäävät tikariniskua selkään siltä suunnalta ja tämän vuoksi eivät lämpene armenialaisten ehdotukselle tehdä tunneli Vähä-Kaukasuksen alitse kohti Batumia ja rannikkoa. – Armenia on maailman vanhin kristitty valtio ja tämä näkyy. Lieneekö maassa korruptiota ja miten bisnes kehittyy, nämä jäivät vielä selvittämättä viiden päivän Armenian matkalla.

Kaikissa kolmessa maassa tavalliset ihmiset ovat vieraille hyvin ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Varmaan matkailijan omasta kulttuuritaustasta johtuen azerien monet tavat ja asenteet tuntuvat oudommilta kuin naapurimaissa. Missään näistä maista ei voida puhua aidosta demokratiasta, etenkään ei Azerbaidzhanissa. Kuvaavaa on, että kun Georgiassa puhuu tavallisten ihmisten kanssa vaikkapa vain vanhusten eläkkeistä, ei siellä sanota, että hallitus tai parlamentti tai jokin puolue on hoitanut eläkeläisten asian huonosti. Siellä sanotaan, että Saakashvili on laiminlyönyt eläkeläiset. Tai kun Mustanmeren rannalle on noussut hieno lasten kesäsiirtola, sitä ei ole rakentanut hallitus vaan taas sama Saakashvili, joka taas siellä on hyvissä kirjoissa.

Luonto on upeaa kaikissa näissä maissa. Minun mielestäni kaiken huippu on Suur-Kaukasuksen vuoristo lumisine huippuineen. Se on yksinkertaisesti mahtava. Mutta myös Vähä-Kaukasus ja kaikki ne pienemmät vuoristot ja vuorten harjanteet, jotka risteilevät näissä maissa ovat jokainen erilaisia ja hienoja. Vuoristossa talvet ovat yleensä kylmiä ja lumisia, mutta toki lyhyempiä kuin kotona pohjoisessa. Vuoristoiselle seudulle on ominaista suuri määrä endeemisiä lajeja ja luontotyyppejä, joita ei tavata muualla. Täällä on merenrannan matalia tasankoja ja kaikkea siitä ylöspäin. Toisin sanoen luonnon rikkaus on suuri. Linnuista kiinnostunutta kiehtovat paitsi korkean vuoriston harvinaiset lintulajit, myös ne eteläiset ihmeellisyydet, jotka lentävät tänne saakka pesimään, mutta eivät kauemmas. Lisäksi keväin ja syksyin Kaspianmeren ja Mustanmeren rannikkoa pitkin kulkee suuri määrä pohjoisia ja eteläisiä muuttolintuja. Näitä kerääntyy tiettyihin kapeikkoihin suuria määriä bongareiden ja muiden harrastajien ihailtaviksi.

Tähän Taka-Kaukasuksen kaiken kattavaan ja perusteelliseen analyysiin päättyy Jouko Högmanderin ja Tuija Nikulan tämänkertainen matka.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress