Blogi: luovasti luonnosta

24.7.2011 – Löysimme kanjonin

Meidät yllätti tänään mahtava kanjoni  maan pohjoisosassa. Olimme varhain liikkeellä ja suuntasimme Dilijonista luoteeseen. Ajatuksena oli etsiä tietä jollekin korkealle vuorenharjanteelle sekä ihailla tämän kulman aroja. Molemmilla habitaateilla on tunnetusti mielenkiintoisia lintuja. Ensimmäinen aie ei oikein mennyt putkeen – tai oikeastaan meni, sillä tie Pushkinin solalle, joka on kartassa merkitty 2037 metrin korkeuteen, oli  korvattu tunnelilla. Siispä ajoimme tunnelista läpi kohti Stepanavan kaupunkia ja jätimme haaveet korkeista huipuista toiseen kertaan ja toiseen matkaan.

Täällä ei ollutkaan ihan aitoja aroja, kuten näimme lännempänä muutama päivä sitten, vaan kuivia heinäniittyjä silmänkantamattomiin. Osalla laidunsi karjaa ja osalla juuri nyt kaadettiin heinää. Saimme ihailla pikkukiljukotkien saalistusta , ne kun usein seuraavat niittokonetta tietäen, että sen edestä ja perästä hiiret, myyrät, sammakot ja käärmeet pakenevat. Myös käärmekotka oli saalistamassa ja lekuutteli komeasti yläpuolellamme ilmeisesti tähdäten sopivaan luikertelijaan.

Käärme näkyvissä! Käärmekotka on pysähtynyt paikalleen lekuuttamaan.

Siinä taivaalle tähystäessämme huomasimme Stepanavanin kaupungin kyljessä pienen kanjonin. Sitä ei ollut helppo havaita ennenkuin ihan reunalla, sillä loivasti kumpuilevien viljelysten keskellä tämä kanjoni putosi pystysuoraan 50-100 metriä. Seinämät olivat kaunista kerrostunutta kiveä, jossa erottuivat hyvin maanpinnan suuntaiset raidat. Kanjonin pohjalla luikersi pieni joki, Dzoragets nimeltään. Sen seinämillä näytti pesivät äänekkäitä kallionakkeleita ja kalliopääskyjä.

Tässä löysimme kanjonin, Lori Berdin linnan raunioitten luona. Ehkä vain 200 m leveä ja 100 m syvä,, mutta se laajenee ja syvenee.

Lori Berdin tuhat vuotta vanhan linnoituksen luota lähdimme seuraamaan kanjonia alajuoksun suuntaan. Tie muuttui jälleen kerran uskomattoman huonoksi, se oli yhtä kuoppaa ja terävää päällysteen reunaa. Tämä tie kuuluu maan yleisimpään luokkaan ”joskus päällystetty”.  Sitkeästi jatkoimme kanjonia seuraten. Se leveni ja syveni kunnes se liittyi toiseen, todella mahtavaan kanjoniin, jonka pohjalla Debed-joki virtaa pohjoiseen yhtyäkseen Kura-jokeen (Georgiassa Mtkvari) lähellä Armenian, Georgian ja Azerbaidzhanin rajojen yhtymäkohtaa. Tämän kanjonin leveys on kilometrin luokkaa ja syvyys useita satoja metrejä. Ihmiset ovat olleet vaikuttuneita tästä kanjonista jo pitkään, sillä sen rinteillä ja äärellä sijaitsee joukko Armenian vanhimpia ja arvokkaimpia luostareita kuten Sanahin ja Haghpat, joilla on ikää toista tuhatta vuotta.  Ne kuuluvat Unescon Maailmanperintökohteisiin.

Debed-joen kanjoni Pohjois-Armeniassa on komea luonnonmuodostuma ja siihen liittyy paljon maan ja kristinuskon historiaa.

Täällä käy paljon matkailijoita, etenkin luostareihin tutustumassa. Silti mieleen jäi vähän ristiriitainen olo. Kylät ja ihmiset ovat hyvin köyhiä, mutta matkailijat eivät ole. Mahtavan kanjonin pohjalla kulkee vilkasliikenteinen tie ja rautatie, sillä Armenian tärkein yhteys merelle Potin ja Batumin satamiin Georgiassa kulkee täältä. Kanjonin poikki ja pitkin kulkee vesiputkia, voimalinjoja ja muuta sellaista rojua, joka herkän luontomatkailijan silmää vähän häiritsee.

Arohiirihaukka ahdistaa itseään suurempaa pikkukorppikotkaa. Tänään oli monien hienojen petolintujen päivä!

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress