Blogi: luovasti luonnosta

21.7.2011 – Georgian eteläreunalta rajan yli Armeniaan

Onko täällä Javakhetin vuoristoylängöllä jotakin näkemisen arvoista? Maisema poikkeaa muusta meidän tuntemastamme Georgiasta. Täällä on kuivaa ja kumpuilevaa aroa, pyöristyneitä vuoria ja kuuluisa Vardzian luolakaupunki.

Vardzian luostaria alettiin rakentaa komeaan hiekkakivijyrkänteeseen 1000-luvulla. Sinne jyrsittiin pieniä ja vähän suurempia kammioita, pieni kirkko ja ties mitä tiloja. Näissä luolissa sanotaan asuneen parhaimmillaan 2000 munkkia. Mutta vuonna 1283 voimakas maanjäristys tuhosi osan luostarista ja vuonna 1551 persialaiset maan valloittaessaan ryöstivät sieltä kaiken arvokkaan. Suuruuden aika oli ohi ja neuvostoaika lienee ollut oma lukunsa tässä historiassa. Kuitenkin luolakaupunki on elpynyt. Kolmesataa luolaa kuudestasadasta säilyneestä on nyt yleisön nähtävissä. Lisäksi luostari on aloittanut uudelleen toimintansa. Me näimme tästä kaikesta vain pienen osan, mutta myös munkkeja, nykyisiä asukkaita. Vähän matkan päässä on nunnaluostari.

Vardzian luolakaupunki ja luostarit ovat Georgian kuuluimpia nähtävyyksiä. Täällä kiipeillessä voi tuntea vanhojen aikojen hengen leijuvan ympärillä.

Ilmasto on täällä yleensä kuivaa ja kesällä kuumaa. Nyt kuitenkin pilvet vähän väliä peittivät auringon ja ukkosrintamat kulkivat ristiin rastiin kastellen aron pölyävän maan liejuksi. Sateet näyttävät seuraavan meitä täällä Taka-Kaukasiassa, sillä vuonna 2009 jäimme autolla kiinni Azerbaidzhanin arojen liejuun ja tänä keväänä saimme samanlaisia kokemuksia Georgian rannikolla. Nyt olimme varovaisempia ja selvisimme paksuilla savipaakuilla kenkien pohjassa.

Arot ovat tänään liejua, ehkä kuivuvat huomiseksi. Lintumaailma on täällä kovin toisenlainen kuin subtrooppisella rannikolla. Mustaotsalepinkäiset ruokkivat poikasiaan ja nummikirvispari lenteli hermostuneena ympäriinsä, kun tien lähellä tähyilimme ympärillemme. Kylissä oli runsaasti kattohaikaran pesiä, joissa emonsa mittaiset poikaset kerjäsivät ruokaa vanhemmiltaan. Arohiirihaukat pyörivät taivaalla. Lähellä Armenian rajaa on suuri Maka-järvi (Tba Maka), jossa kylpi pelikaaneja ja merimetsoja.

Emme ole ennen käyneet Armeniassa. Rajalla piti ostaa viisumi ja sitä varten juosta vaihtamaan rahaa pienestä kopista vähän matkaa Armeniaan päin. Sitten piti ostaa autolle vakuutus, taas juoksu 200 metrin päähän. Ja niin edelleen, kunnes puolitoista tuntia oli kulunut ja paperit kunnossa. Puomi nousi ja olimme tuntemattomalla maalla, maailman vanhimmassa kristityssä valtiossa.

Ensivaikutelma Armeniasta on köyhä. Se näkyi jo rajalla, jossa tulli ja rajavartijat tekivät työtään kurjasti kalustetuissa kopeissaan tien varressa. Sama vaikutelma vahvistui, kun ajoimme tietä rajalta eteenpäin. Kylät ovat äärimmäisen köyhiä. Ilta oli ehtinyt pitkälle, kun saavuimme Gyumrin kaupunkiin. Sekin näytti kovin kurjalta. Ikään kuin kontrastina tälle, pääsimme tai jouduimme illan päälle painaessa hakemaan yösijamme komeasta monen tähden hotellista, jossa oli kiiltoa ja jalopuuta. Mitähän vastakohtia tästä maasta vielä löytyy?

Oli ilta kun saavuimme Armeniaan. Ukkonen oli seuraamassa meitä Georgian puolelta ja hämärä tulossa. Oli taas se aika, jolloin rajakylän lehmät tulivat laitumilta kotiin – ja täyttivät tiet.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress