Blogi: luovasti luonnosta

17.7.2011 – Vuorilta Tbilisiin

Eilen sanoimme hyvästit Ekaterina Abaladzelle Cheshon vuoristokylässä ja valuimme Pirikita Alazani –joen suunnassa takaisin Omaloon, Tushetin suurimpaan kylään. Hyvästä majatalosta toiseen me kuljemme, sillä palasimme Ziala Bashturidsen hoiviin Zemo Omalon linnoituksen alapuolelle. Tänä aamuna oli aika lähteä sieltä vaivalloiselle paluumatkalle kohti Tbilisiä.

Heinäkuun puoliväli Kaukasuksella. Lämmntä noin 25 astetta ja lehmät jäähdyttelevät vuorilta valuvassa lumessa ja kylmässä joessa.

Matkalla pitkin kiemurtelevaa ja kehnoa vuoristotietä meitä tuli vastaan samanlaisia länsimaisia maastureita, jotka ajavat taksiliikennettä Tushetiin. Matka Alvanista Omaloon maksaa hyvällä maastoautolla 200 laria (noin 85 euroa) lastilta. Halvin kuljetus kelpaa sekin monille: meitä tuli vastaan vanha ja iso Kamaz-kuormuri, jonka lavalla seisomapaikka maksaa vain 20 laria hengeltä. Ja samaan hintaan saa matkasta nauttia kauemmin, sillä maasturilla vajaan sadan kilometrin vuoriston ylitys kestää 3,5-4 tuntia, mutta kuorma-auton lavalla maisemia ihaillaan kuulemma yhdeksän tuntia. Tämä ekstreemi-kokemus jäi vielä saamatta tällä matkalla.

Tie kiemurteli ylös ja ylitti Abanon solan, joka on korkein kohta Georgiassa, jonne pääsee autolla. Kuitenkin se on tämän vuorijonon matalin kohta, josta Tushetiin ja sieltä pois pääsee kulkemaan. Siellä vähän vajaassa kolmessa tuhannessa metrissä ajattelin sitä työtä, mikä tushetilaisilla on karjansa kanssa. Joka vuosi lokakuun jälkipuolella tuhannet, luultavasti kymmenet tuhannet lampaat ja lehmät paimennetaan tämän vuorijonon yli etelään talveksi. Niiden talvilaitumet ovat Alvanin pikkukaupungin ja vuorten välissä. Näin on aina tehty, myös silloin kuin Tushetissa oli satatuhatta asukasta ja valtava määrä karjaa. Georgian kuningas vahvisti näiden laidunmaiden hallinnan 1400-luvulla. Kun persialaiset valtasivat maan 1551 ja alkoivat asuttaa tushetilaisten talvilaidunta islamilaisilla maahanmuuttajilla, merkitsi tämä katastrofia vuoristolaisille. He siitä sen verran suuttuivat, että ajoivat muslimit pois ikiaikaisilta laidunmailtaan väkivalloin. He saivat pitää laitumensa. Vielä nykyäänkin käytäntönä tässä laaksossa on, että karjalle ei tehdä talvirehua vaan se ajetaan syksyllä yli vuorten, perinteisiä reittejä seuraillen, ja keväällä takaisin. Vuorten eteläpuolella talvet ovat leutoja ja karja voi olla ulkona yli talven.

Sarvipäiset lampaat etenevät tiiviissä ryhmässä ruohoa syömässä.

Tushetiin saapuessamme meitä askarruttivat vuoristolaisen elämän erikoispiirteet. Niissä on ollut yhtymäkohtia meidän saaristolaisten elämään: omavaraistalous on pitkälle kehittynyt, vanhat tavat ja kulttuuri säilyivät pitkälle nykyaikaan, talvella eletään kuukausikaupalla kelirikon eristämänä. Lisäksi turismin saapuminen syrjäkyliin tuo mukanaan myös koomisia näkökulmia. Niin meillä saaristossa viime vuosikymmeniin asti kuin täällä nyt turistit kulkevat kaikkea vanhaa ja rapistunutta ihaillen. Paikalliset ihmiset ovat meidän turistien mielestä romanttisia sankareita, jotka eivät oikein näytä ymmärtävän, että heidän pitäisi edelleen asua vanhoissa koristeellisissa taloissaan ilman mukavuuksia ja kulkea mieluummin ratsain kuin Mitsubishi Pajeron kyydissä. Me kaukaa tulleet vieraat sen sijaan kuljemme ympäriinsä viimeisen päälle varustautuneina: rinkasssa on läppärit, korvissa iPodin kuulokkeet vuoristopolulla ja kuvia otetaan monen tuhannen euron huippukameroilla. Eihän meidän tarvitse mistään luopua täälläkään, sillä me olemme lomalla ja nauttimassa!

Näitä ratoja ajatukset kulkivat ensin vuoristotiellä maastoautossa ja sitten marshrutkassa matkalla Tbilisiin. Oli jo ilta kun tulimme Vadim Ivanovin kotiin Tbilisin laidalla. Hän ja perheensä pitävät kotonaan Bed and Breakfast –palvelua meille turisteille. He ovat mielenkiintoinen suurperhe: Vadimin isä on Petroskoista, äiti Armeniasta, molemmat asuvat myös samassa huushollissa. Vadimin vaimon Inkan vanhemmat ovat kreikkalaisia ja armenialaisia. Täysikäisiä lapsia perheellä on laskujeni mukaan viitisen. Kotikielenä on enimmäkseen venäjä, kaikki puhuvat myös georgiaa ja ainakin vähän armeniaa. Kysyin Vadimin tyttäreltä Katjalta, mikä on hänen identiteettinsä. Vastaus oli: ensisijaisesti venäläinen ja myös georgialainen. Vanha Neuvostoliitto oli aikamoinen kansojen sulatusuuni!

1 kommentti

Kaarina Leino22.7.2011 at 23.26

Todella ihanaa lukea taas teidän matkasta ja hyviä ajatuksia turisimista ja muusta. Sulla on luistava sanainen arkku!! – Aivan tulee haikea olo – koska on seuraava matka? Vaikka tietty ymmärrän, että tämä matka pitää sulattaa ja kuvat perata ym, mutta sitten…

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress