Blogi: luovasti luonnosta

16.6.2010 – Luontoretkeilyä meren rannalla

Kolea kesäaamu Boundary Bayn rannalla Vancouverin kaupungin ja Yhdysvaltain rajan välissä. Tämä on eräs arktisten muuttolintujen etappeja länsirannikolla, täällä käyvät keväin ja syksyin tankkaamassa pohjoisen vesilinnut ja kahlaajat. Talvikuukausina suuret lintuparvet viettävät täällä aikaansa ja tämä on yhdessä Fraser-joen suiston kanssa niitä paikkoja, josta lintuharrastajat käyvät etsimässä rariteetteja eli – kuten paikalliset sanovat – vagrantteja.

Tänään oli Delta Naturalists’ Societyn retkipäivä. Yhdistys on aktiivinen, tämän Vancouverin kainalossa olevan Deltan pikkukunnan oma luonnonsuojeluyhdistys. Sen presidentti, Tom Bearss toimi retken oppaana. Toisena oppaana oli aivan erinomainen luonnontuntija Anne Murray, joka tunnisti meille lintujen lauluja ja rannan kasveja.

Kesäkuu on autiota aikaa Boundary Baylla. Lintuja näkyi niukasti, sillä ne ovat nyt muualla pesimässä. Minulle ja Tuijalle riitti kuitenkin opeteltavaa. Kenttäsirkkunen (Savannah Sparrow) lauloi melkein joka toisen pensaan latvassa ja muutama naamiokerttuli (Common Yellowthroat) piilotteli kirkkaan keltaista rintaansa aivan liian hyvin. Opittiin myös tuntemaan suopeukaloinen (Marsh Wren), joka innokkaasti laulaen puolustaa reviiriään osmankäämien joukossa. Valkopäämerikotkia risteili ilmassa kaiken aikaa, samoin Amerikan harmaahaikaroita. Polulla rantavaris (Northwestern Crow) nokki kanin poikasta.

Olisiko tässä äiti noutamassa ruokaa lapsilleen?

Ihan sellainen kesäkuun linturetki kosteikolle kuin kotonakin. Linnut vain olivat vaihtuneet toisiksi. Mutta meille parasta antia oli se Annen antama briiffaus, jonka saimme retken jälkeen kahvikupin ääressä. Hän kertoi meille hyvistä lintupaikoista lähiseudulla ja vuorilla, jonne suuntaamme ensi viikolla. Meitä tuli myös tervehtimään Jim Ronback, päivän suomalainen, voisi sanoa. Hänen vanhempansa ovat Suomesta, mutta hän on tehnyt uransa insinöörinä täällä. Innokas lintuharrastaja hänkin. Olisi ollut mukava puhua pidempäänkin, mutta ajan riento on armotonta.

Tämä aamu herätti muutamia ajatuksia.  Nämä luonnonharrastajien yhdistykset näyttävät olevan täällä hyvin aktiivisia ja tekevät paljon töitä varojen keräämisen ja luontokohteiden rauhoittamisen hyväksi. Tänään arkiaamuna liikkeellä oli yli 20 henkeä, joista suurin osa eläkeläisiä. Pitäisikö meidänkin yhdistysten kotona lisätä tarjontaa sellaisille ihmisille, jotka eivät ole himoharrastajia, mutta rakastavat luontoa ihan sellaisella leppoisalla tavalla? Olisiko meillä jotakin opittavaa myös heidän toimintatavoistaan? Miten Suomessa pystyttäisiin houkuttelemaan liikemiehiä ja eläkeläisiä entistä enemmän mukaan toimintaan?

Näiden ajatusten kanssa minä ja Tuija jatkoimme matkaa Reifelin kosteikolle Fraser-joen suistossa. Nyt oli se portti avoinna, jonka taakse eilen jäimme. Täällä hyvin hoidettu polkuverkosto kulkee lintualtaiden välissä ja hyvin varustellut lintulavat avaavat näkymiä laajemmalle suiston rantaniityille. Mutta tyhjää oli täälläkin, keskikesän tunnelmaa.

Silti eräs kauan odotettu tapaaminen vihdoin toteutui. Emme ole koskaan ennen nähneet kolibria. Muutama viuhahdus tosin noteerattiin eilisellä retkellä ja tänä aamuna missasimme niitä, kun pää ei kääntynyt tarpeeksi nopeasti. Mutta Reifelin suojelualueen sisäänkäynnillä (siellä missä maksetaan 4 $ sisäänpääsymaksu) kettukolibri pörräsi sitä varten ripustetulla mehuasemalla. Se ei ollut kovin arka, mutta sitäkin vikkelämpi. Nyt alkaa Amerikan luonto tulla tutuksi, kun on nähty ensimmäinen kolibri!

Kettukolibri laskeutumassa tankkaamaan

Illalla matkasimme autolautalla Vancouver Islandiin. Se on melkein kahden tunnin laivamatkan päässä merellä. Google Maps antaa kuvan rehevästä, vuoristoisesta saaresta, jonka voisi kompata parissa päivässä. Todellisuus on kuitenkin toinen: yli 200 km pitkä, tiheää metsää kasvava saari, jossa on vain niukalti teitä. Jo laivasta näki, että valtameren salmet eivät ole ihan yhtä helppoa merta kulkea kuin Saaristomeri: vuorovesi virtaa kapeikoissa kuin pohjoisten jokien nivapaikoissa, kuohuen ja pyörien. Aiomme olla täällä muutaman päivän katsoen, josko pääsisimme rannikon pikkusaarille ja sademetsään.

1 kommentti

Petteri Saario17.6.2010 at 22.24

Erinomainen ajatus saada eläkeläiset ja liikemiehet mukaan luonnon helmaan. Kaiken kaikkiaan luonnonsuojelu ja eritoten luonnonharrastus ovat Suomessa vähän turhan totista (ja elitististäkin) touhua. Kynnys mukaantuloon on liian suuri: tiedän monia jotka haluaisivat, mutta sanovat, etteivät kehtaa kun eivät tunne tarpeeksi lintuja ja kiikaritkin ovat ihan tavalliset… Muistan, kun järjestimme luonnonharrastuspäivät ”taviksille” Porvoossa (jo vuosia sitten): tulijoita riitti ja palaute oli kovasti kiittävää.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress