Blogi: luovasti luonnosta

20.4.2011 – Tarinan alussa Mustameri oli harmaa

Jo varhain aamulla seisoimme Mustanmeren rantahiekalla, tämän ison meren itärannalla, Potin kaupungin eteläpuolella Georgiassa. Mereltä puski harmaita sadepilviä, sellaisia, jotka eivät ainoastaan näytä synkiltä, vaan jotka myös antavat veden vihmoa maiden ja mantereiden päälle.  Puut olivat vielä lehdettömiä, lämpöä vajaat kymmenen astetta. Olimme kuitenkin subtropiikissa, 2600 km Suomesta etelään, mutta kevät polki paikallaan täälläkin.

Meitä oli hiukkasen ankeassa aamussa neljä suomalaista lintuharrastajaa: Jouko Högmander, Tuija Nikula, Harry Lehto ja Henry Lehto. Lähdimme tänne heti Suomen historiallisiksi sanottujen eduskuntavaalien jälkeen, lensimme Tbilisiin ja vuokrasimme sieltä eilen aamulla maasturin, Nissan Pathfinderin.  Kierrämme huhtikuun lopussa Mustanmeren rantoja, kosteikkoja, mahtavan Kaukasuksen vuoriston yhtä syrjäistä laaksoa ja vähäisen Vähä-Kaukasuksen vähän matalampia vuoria täällä Vähä-Aasiassa. Tarinassamme vilisee lintuja. Jos et pidä lintutarinoista, lopeta tähän!

Siinä seisoessamme rannan tummanharmaassa hiekassa, sateen tasaisesti kastelleessa imimme ensimmäisiä vaikutelmiamme Georgian lintukeväästä. Ihan alkuun mieliä nostatti aina niin upea muuttohaukka, joka lensi ylitsemme hätyyttämään rannan kahlaajia ja palasi takaisin päitämme hipoen. Ihailimme lintujen soljuvaa muuttovirtaa: kymmenet riuttatiirat ja pikkulokit lensivät etelään, samoin useita kuikkia ja jopa kaikkiaan viisi merikihua oli matkalla samaan suuntaan. Pinnalla, aaltojen välissä maha melkein vettä viistäen sinne matkasi satoja idänpikkuliitäjiä. Ihmettelimme aiheestakin: miksi lintu lennät etelään, vaikka nyt pitäisi olla kevät?

Sadetta piisasi koko päivän, mutta meidän ryhmämme ei pienestä hätkähdä. Löysimme tiemme Kridmaghala-nimiselle suolle, josta lienee aiemmin nostettu turvetta. Nyt se on märkää niittyä, saraikkoa ja lampia, joissa kuhisi lintuja. Rantapenkereellä kaukoputkia käännellen onnistuimme poimimaan mättäikköjen välistä heinätaveja ja mustapyrstökuireja, sitruunavästäräkkejä, parven pronssi-iibiksiä ja ruostesorsan. Meidät ohitti polkupyörää taluttava vanhahko mies. Hän kertoi olevansa 75-vuotias ja asuvansa mökillään niittyjen takana, jonne myös kutsui meidät luokseen kahville. Hän neuvoi meille sinne toisen, paremman tien. Se osoittautui kyllä aivan kamalaksi: suuria ja syviä vesilätäkköjä oli vieri vieressä. Sitä vaivalloisesti edeten pääsimme melkein perille, mutta niin märkinä ja väsyneinä, että päätimme jättää ystävällisen miehen kutsun seuraamatta. Saimme matkan ensimmäiset kokemukset maasta ja sen asukkaista: tiet kelvottomia, ihmiset vieraanvaraisia.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress