Blogi: luovasti luonnosta

25.4.2011 – Aurinkoa ja hohtavia vuoria Mestiassa

Viimeisen päivän aamuna meillä oli kaksi tuntia aikaa sen jälkeen kun olimme heränneet vuoriston leppälintujen lauluun. Tulomatkalta nimittäin opimme, että näille vuoristoteille pitää varata aikaa, ainakin kevään rospuuton vallitessa. Päätimme käyttää nämä tunnit Chala-joen rantapenkereellä tähystäen niitä vuorten ylärinteitä, jotka eilen jäivät saavuttamatta. Oikeastaan ne ovat tosissaan mahdottomia saavuttaa tähän aikaan vuodesta. Siitä pitävät huolen jyrkät rinteet, herkästi vyöryvät lumimassat ja kohisevat sulamisvesivirrat.

Koimme elämyksellisen aamun. Vasta nyt saimme nähdä mihin olimme saapuneet täällä Suur-Kaukasuksen sydämessä. Mestian laakson molemmin puolin kohoaa taivaalle käsittämättömän korkeita, auringossa valkoisena hohtavia lumihuippuja. Pohjoisessa, lähimmän harjanteen takana on Elbrus, vuoriston ja samalla Euroopan korkein huippu. Se piirtyy 5642 metrin korkuisena taivaalle vähän Venäjän puolella. Lähistöllä hohtaa muitakin, ikilumisia viisitonnisia ja yhtä valkoisia nelitonnisia.

Mitä sitten tähystimme? Tässä vuoristossa asuu kaksi erikoista kanalintua, kaukasianteeri ja kaukasianlumikana. Ne kuuluvat niihin Kaukasuksen endeemisiin lintulajeihin, joita me lintujenharrastajat kovasti janoamme nähdä. Edelliset yrityksemme päästä edes näkemään ylemmäs olivat päätyneet huonosti, kuten eilen kerroin.

Nyt asetimme kaukoputkemme rinteen laitumelle ja suuntasimme ne joen takana kohoavien vuorille, puurajan yläpuolelle. Siellä lumessa voisi ehkä nähdä taapertavan tai juoksevan jonkun näistä vuoriston kanoista. Aikamme skannasimme lumikenttiä ja ylärinteen Rhododendron-pensaikoita. Aurinko alkoi jo lämmittää. Kaukoputkien välistä löntysteli kylän lehmiä ruohotupsuja etsimään jonnekin ylöspäin.

Minä näin sen ensimmäisenä! Harryn ja Henryn kanssa retkeillessä minä yleensä näen linnut viimeisenä. Mutta nyt näin putkessa, kun pitkäpyrstöinen kaukasianteeri juoksi lumella. Hetken riemuittuamme löytyi niitä vielä lisää. Ja kohta Harry poimi meille ensimmäiset lumikanat sieltä ylhäältä. Ja kohta lisää. Tarkkailuolosuhteet olivat aivan erinomaiset, sillä näin aamulla ei kylmästä jokilaaksosta noussut vielä väreilyä, ilma oli tavattoman kirkas ja aurinko paistoi niille rinteille, jossa teeret ja lumikanat juoksentelivat. Voi erottaa, miten kaukasianlumikanalla on valkea pyrstönalusta ja kurkku. Tai miten se nousi kivelle, ojensi nokkansa suoraan ylöspäin, huusi ilmaan kaikuvan soidinhuutonsa ja taivutti kaulansa alas maata kohti. Vaan etäisyydestä johtuen mitään ei kuulunut tänne saakka. Tämä oli todella retken kohokohta!

Kaukasianteeriä ja kaukasianlumikanoja on juuri nyt kaukoputkissa! Taustalla pohjoiseen johtava Chala-joen laakso, jota haukat ja kotkat seurasivat muuttomatkallaan tänä aamuna.

Harry laski myöhemmin – kunnon karttojen puutteessa – pitkällä teleobjektiivilla ottamistaan digikuvista monimutkaisella laskutoimituksella etäisyytemme lintuihin. Apuna laskussa hän käytti sitä tietoa, että 60 cm pitkän kauakasianlumikana oli kuvassa 25 pikseliä pitkä. En tiedä miten laskutoimitus tästä eteni, mutta lopputulos oli, että kanat olivat meistä tasan kolmen kilometrin päässä. Mahtavaa!

Ei tässä vielä kaikki, sillä aamun kahteen tuntiin mahtui muutakin komeaa katsottavaa. Etsiessämme lisää lintuja rinteeltä, huomasimme, miten näkökentän poikki lensi tavan takaa haukkoja: hiirihaukkoja, haarahaukkoja ja vaalean sininen arosuohaukka. Ja kaikki nämä olivat matkalennossa jokilaaksoa pitkin ylöspäin, pohjoiseen, Venäjälle. Kun katsoimme ylöspäin taivaalle, näkyi sielläkin liikettä. Omalla puolella jokea kaarteli koko ajan näkyvissä petolintuja. Yksin, kaksin, kymmenen parvessa ja niin edelleen. Pikkukotka ja käärmekotka kiertelivät päällämme, kaksi muuttohaukkaa kaarteli leveäsiipisempien joukossa ja maakotka näkyi kauempana vuorenseinämää vasten. Verraten lyhyessä ajassa, harvinaisempien lintujen ihailun välissä, laskimme 350 hiirihaukkaa ja 250 haarahaukkaa ottamassa vauhtia ylittääkseen Kaukasuksen korkeat vuoret matkalla pohjoiseen nyt, pitkään aikaan ensimmäisenä aurinkoisena aamuna.

Haarahaukkoja matkalla laaksoa pitkin pohjoiseen

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress