Blogi: luovasti luonnosta

15.6.2010 – Vancouveria koluamassa

Vancouverissa on 2,2 miljoonaa asukasta, joista yli puolet on syntynyt muissa maissa. Kiinalaisia ja japanilaisia asuu täällä paljon, samoin muita aasialaisia.  Ihmiset ovat aina kiinnostavia, mutta me olemme tulleet etsimään luontoa. No, nyt voi lukija kysyä, että joko pian päästään sinne Kalliovuorille. Valitettavasti emme pääse vielä vähään aikaan, sillä valtameren rannikot tutkitaan ensin. Tosin Vancouverin ympärillä on vuoria kaikissa ilmansuunnissa, vaikka ei kovin korkeita. Täällä on kyse Tyynen Meren rantavuorista (Pacific Coast Range), joka on matalampaa ja nuorempaa vuoristoa, silti ikään kuin alkusoittoa Kanadan korkeille ja terävähuippuisille vuorille kauempana idässä.

Pitkä retki ulkomaille vaatii paitsi aikaerosta toipumisen, myös aikaa varusteiden täydentämiseen. Päivän aikana kolusimme tämän kaupungin Broadwayn, jossa on vieri vieressä ulkoiluvälineliikkeitä, outdoor stores. Siellä oli mitä ihmeellisimpiä tarvikkeita, joita ei ole vielä keksitty edes suomalaisten partiokauppojen kuvastoihin. Me ostimme retkimuonaa, kahvipannun ja karhupaukkuja, bear bangs. Niitä käytetään lähestyvän karhun pelottamiseen. Kynän näköisellä vekottimella ammutaan kimakasti pamahtavat paukku noin 30 metrin päähän, toivottavasti karhun eteen (eikä taakse). Sitä samoin kuin panoksia on helppo kantaa aina taskussa. Olisimme myös ostaneet ”karhurepun”, sellaisen valjailla varustetun tiiviisti suljettavan muovitoosan, jossa voi kuljettaa ja ennen muuta säilyttää eväitä maastossa leiridyttäessä. Mutta se jäi ostamatta, sillä vain hankalasti liikuteltavia pyöreitä muovisäilöjä ja köysillä puuhun viritettäviä reppuja tarjottiin. Ne eivät oikein sopineet meidän suunnitelmiimme. Taidamme kuitenkin selvitä ilman niitä ja – toivottavasti – ilman karhujen kohtaamisia.

Kaksi retkeä tehtiin. Aamulla, ennen aamiaista kävimme kuuluisassa Stanley Parkissa keskustan luoteispuolella. Siellä kasvaa mahtavia puita ja osassa puistoa on upeita kukkivia pensaita ja puita. Mutta lintumiehen kannalta isoissa puissa on yksi huono puoli: siellä livertävät linnut ovat hiton korkealla ja kaukana.

Minusta on hauskaa opetella lintuja uudestaan. Edellisestä tähän verrattavissa olevasta opiskelusta – sellaisesta, jossa oikeassa kädessä pidetään kiikaria ja vasemmassa yritetään yhdellä kädellä plarata lintukirjaa – on jo yli neljäkymmentä vuotta. Kotimaan linnut tuntee ilman lintukirjaa ja jokseenkin kaikki linnunlaulut ja kitinät ovat tuttuja puolesta tavusta. Mutta täällä ei tunne oikein mitään. Ympäriltä kuuluu taidokasta huiluaääntä, iloista pulputusta ja soinnikasta kujerrusta, joista kaikki on uutta ja vierasta.

Mutta vähä vähältä lintuoppaan kuvat löytävät vastineensa puun lehvästöltä tai nurmikolta. Tänään opimme puistossa tuntemaan muiden muassa pari häikäisevän kaunista lintua, punarintarastaan ja punaolkaturpiaalin.

Punarintarastas eli robin on saanut nimensä ensimmäisiltä Euroopasta tulleilta siirtolaisilta, jotka näkivät siinä samaa näköä punarinnan (engl. robin) kanssa.

Iltapäivällä ajoimme kaupungin eteläpuolelle, Fraser- joen suistoon, jossa on hienot Westham Islandin suojellut kosteikkoalueet. Tai niin kerrotaan. Meidän matkamme päättyi kahdelle suljetulle portille. Suojelualueet ovat avoinna yleisölle vain klo 8-16, toinen on jopa viikonloppuna suljettu! Mukava linnuille, mutta eikö pitäisi ajatella myös meitä ornareita?

Meille riitti kyllä katsottavaa portin ulkopuolella, sillä pensaikoissa kuhisi lintuja. Sieltä kaivoimme näkösälle laiduntavien nautojen joukosta lehmäturpiaalin, joka loisii käen lailla toisten lintujen pesiin. Entä tiedättekö mikä on loistopipilo? En minäkään tiennyt vielä aamulla, että se on oranssin ja mustan kirjava amerikkalainen lintu.

Jos joskus aiotte käydä täällä, on oikean tienhaaran löytäminen helppoa: Westhamin tienhaarassa, talojen pihalla on korkeassa kuusessa valkopäämerikotkan pesä. Siinä emo istui oksalla vartiossa ja kaksi isoa poikasta nujakoi pesässä äidin huolehtivien silmien alla. Autot ajavat pesäpuun alta sekä ihmisiä kävelee ja koneita jyrrää ympärillä. Siitä kohdalta pitää kääntyä oikealle joenhaaran yli menevälle sillalle.

Tästä valkopään pesän kohdalta käännytään

1 kommentti

Ritva Annala16.6.2010 at 21.35

Kiitos hienota matkakertomuksesta ja näin voimme myötäelää hienoa matkaanne!
t. Kari ja Ritva

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress