Blogi: luovasti luonnosta

30.12.2010 – Vaihdoimme kansallispuistoa, kävimme Kobuletissa

Ei silti, että olisimme kyllästyneet Kolkhetin kansallispuistoon ja siellä saamamme hienoon palveluun. Sinne löysimme tiemme tutkimalla internetin uumenista löytyviä tiedon murusia: suurehko kosteikkoalue rannikolla, paljon lintuja. Sen sijaan Kobuletin kansallispuisto ei ollut löydettävissä  samalla tavalla. Muistin hämärästi joskus kuulleeni, että jossakin Batumin tienoilla on syksyisin vilkas petolintujen muuttoväylä, eräänlainen suppilo, kun linnut kiertävät Vähän Kaukasuksen vuoriston tunkien sen ja meren välistä etelään. Kun sitten sain Georgiassa kartutettua kirjastoani useilla maan linnustoa käsittelevillä kirjoilla, ja kun vielä kyselin Kolkhetissa lisää tästä ”bottle neckistä”, sain kuulla Kobuletin puiston olevan se hyvä lintupaikka. Siis sinne käymään!

Khatuna Katsareva soitti Kobuletin kansallispuiston kävijäpalveluista vastaavalle virkailijalle nimeltään Adam Beridze ja kertoi, että minä ja Tuija olemme tulossa tunnin päästä. Sopiiko? Sopihan se ja niin saimme oppaaksemme Adamin ja rangerin nimeltään Vaza Vashakmadze. He veivät meidät kapeita kujia ja takapihoja pitkin asutuksen taakse, suuren luhtaisen suon reunalle. Siinä oli aita, silta ja kyltti, joka kertoi, että tästä alkaa kansallispuisto.

Adam puhuu sujuvasti englantia ja kertoi meille monenlaisia asioita puistostaan. Eniten meiltä kiinnosti kuulla petolintujen ”pullonkaulasta”. Niinpä Adam ja Vaza veivät meidät polkua pitkin suon laidalla olevalle lintutornille. Kun olimme hätistäneet sen kaiteella istuvan harmaahaikaran pois ja kiivenneet tähän hyvin rakennettuun torniin – ja kun utu vielä hälveni paljastaen Vähä-Kaukasuksen lumihuiput idän puolella – totesimme olevamme juuri tässä suppilon pohjassa.

Adam ja Vaza Kobuletin kansallispuistosta testaavat kaukoputkea lintutornissa, lintujen muuttoväylällä

Vaan eiväthän petolinnut muuta joulukuun lopulla mihinkään suuntaan. Mutta karttaa ja tornista yli kosteikkojen avautuvaa maisemaa katsellessa voi hyvin päätyä samaan johtopäätökseen kuin kymmenet tuhannet petolinnut joka syksy: juuri tästä suon yli kulkee paras väylä etelään. Ei tarvitse kiivetä vuorten yli eikä lentää veden päällä, vaan voi käyttää hyväkseen nousevia ilmavirtauksia ja jatkaa turvallisesti Turkin puolelle. Vasemmalle jäävät vuoret, oikealle asutus ja sen takana meri. Nyt meille näyttäytyi vain viitisen talvehtivaa hiirihaukkaa ja kaksi sinisuohaukkaa. Sekä kolmea lajia haikaroita.

Tänne pitää tulla uudestaan syksyllä muuttoaikaan! Kävelyetäisyydellä on paljon hotelleja, perhemajoitus on tavallista täällä eivätkä hinnatkaan ole kesän lomasesongin jälkeen huimaavia.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress