Blogi: luovasti luonnosta

15.6.2017 – Lämmintä

20170615-IMG_2015Pitkä ajo takana. Kävelemme puoliaavikolla. Haraamme maastoa kiikarein ja kaukoputkin, turhaan, sillä vain jokunen töyhtökiuru ja aavikkokiuru jaksaa juosta edellämme tai nousta lentoon. Sen sijaan suuria sinisiipisiä heinäsirkkoja surahtelee lentoon ympäriltämme. Ne lentävät vain 3-4 metriä ja putoavat takaisin.  Kivikkoisella maalla kasvaa harvakseltaan risuisia kasveja.  Aurinko paistaa kuumasti ja korkealta, sillä vaikka lähdimme Damghanista varhain, on jo puolipäivä käsillä. Kävelemme veltosti, kuumuus sulattaa intoamme. Hilkan lämpömittari näyttää 40,5 astetta. Palaamme autolle ja otamme taas muutaman kulauksen vettä pullosta.

Olemme tulleet Iranin koillisosan vuoristoylängölle, joka on hyvin kuivaa aluetta. Jossakin vaiheessa automme saapuvat Khar Turanin kansallispuistoon, mutta siitä ei näy muuta merkkiä kuin farsinkielinen kyltti tien sivussa. Missä sähkölinja seuraa tietä, löytyy langoilta harvakseltaan sininärhiä. Täällä elää tasangoilla 50-70 gepardia sekä vuorilla vaikeasti laskettava määrä leopardeja, joita suojellaan tiukasti.  Annamme auringolle ja kuumuudelle periksi ja ajamme Qale Balan kylään, jossa meidät majoitetaan erään perheen taloon. Talo on vuoren rinteellä, ja sinne pitää ponnistella kylän raitilta jyrkkää ylämäkeä, joka puristaa viimeisetkin hikipisarat pintaan. Mutta näköalat kylän yli sekä isäntäväen meille kattama kylmä mehu piristävät meidät nopeasti.

20170615-IMG_1970

Majapaikkamme paikallisen perheen talossa Qale Balan kylässä, Khar Turanin kansallispuiston aavikolla. Upea paikka, eräs matkan kohokohdista!

Kylä on aavikon keskellä, vuoren loivalla alarinteellä. Kylän talot näyttävät savitaloilta, mutta savesta, oljista ja hiekasta lienee tehty vain rakennusten ulkoverhous. Talot ovat vanhoja, koko kylä lienee ollut tässä satoja vuosia ellei peräti tuhansia. Talojen pihoilla kasvaa muutama valtava puu, jonka rungon halkaisija lähenee kahta metriä. Kylän alaosassa on hedelmätarhoja ja kasvimaita.

Täällä oma vesipullo on välttämätön matkalaiselle. Pulloa tavan takaa halaillessani alan pikku hiljaa ihmetellä, että miten täällä on mahdollista asua, mistä ihmiset ja eläimet saavat juomavetensä. Tähän löytyy oma tarinansa, jonka Nima meille kertoo. Iranilaiset ovat jo ammoisina aikoina kehittäneet tavan hyödyntää vuoristoissa kerääntyvää pohjavettä kaivamalla tiettyihin paikkoihin vuoren juurella syviä kaivoja. Kaivot on yhdistetty maanalaisilla kanaaleilla (näitä kutsutaan nimellä qanat), jotka loivasti viettävinä johtavat veden sopiviin alaviin paikkoihin. Näihin on jo kauan sitten syntynyt keitaita ja asutusta, hedelmäpuita, taatelipalmuja ja pientä kasvimaata. Samaa tekniikkaa, tässä muodossaan ehkä alun perin Iranissa kehitettyä, on käytössä myös muualla maailman kuivilla alueilla.

On hämmästyttävää miten ja millä työkaluilla näitä jopa 100 – 200 metriä syviä kaivoja on voitu kaivaa joskus parituhatta vuotta sitten. Maaperä on täällä tiivistä hiekkaa, johon on mahdollista kaivaa vaikka millaisia kaivoja ja syvälle maan alle vaakasuoria kanaaleita. Mutta helppoa se ei ole ollut, vaan on vaatinut paljon työvoimaa, hyviä insinöörejä ja järjestäytyneen yhteiskunnan. Vanhimmat Iranin yhä käytössä olevat qanatit ovat 2700 vuotta vanhoja, nuorimmat kuulemma 1700-luvulta. Vanhoja kaivoja käytetään yhä, ja äskettäin on arvioitu vielä noin sadanviidenkymmenen tuhannen tällaisen kaivon ja 35 000 qanat-järjestelmän olevan käytössä Iranissa.

20170615-IMG_2005

Lounas paikalliseen tapaan huoneemme lattialla. Isäntä, Nima ja Ali ovat sen meille kattaneet. Saman huoneen lattialla nukuimme kaksi yötä.

Ennen kuin lähdemme etsimään qanatien tuomaa vettä lähteiltä ja keitailta, nautimme talossamme lounaan lattialla istuen ja sen jälkeen lepäilemme. Loppuiltapäivästä automme lähtevät uudestaan liikkeelle. Ali käy kansallispuiston toimistossa ilmoittautumassa ja maksamassa puolestamme puiston sisäänpääsymaksun. Sen jälkeen suuntaamme kahdelle aavikolla olevalle keitaalle lintujen toivossa. Tässä kuumuudessa keitaiden lähteet ja pienet vesialtaat vetävät puoleensa janoisia eläimiä, myös lintuja.

Ensimmäisellä vesialtaalla kävi muutamia aavikkokiuruja juomassa. Linnut näyttävät olevan todella kuumissaan, sillä ne odottavat vuorojaan nokka auki altaan reunalla. Me mulperipuun varjossa maistelemme sen makeita, valkoisia marjoja, kun lähellemme laskeutuu yksinäinen hietakyyhky, joka jää vähän matkan päähän odottamaan meidän poistumistamme. Sillä lienee poikasia jossakin aavikolla. Niille se vie vettä kastelemalla rintansa veteen ja poikasten luo palattuaan se antaa näiden poimia vesitippoja märistä höyhenistä. Olemme jo autossa kun kolme alppikiitäjää suhahtaa kovaa vauhtia juomaan. Ne koukkaavat vauhdilla altaan pinnalle nokka auki ja samalla ylös. Ilmeisesti kiitäjät saavat näin muutaman tipan kallisarvoista vettä suuhunsa.20170615-O93A1949

Jatkamme toiselle keitaalle. Ehkä varjot ovat jo ehtineet niin pitkiksi, että linnut ovat lähteneet liikkeelle. Keitaan vesialtaalla muutama tervapääsky juo samalla nopealla menetelmällä kuin alppikiitäjät edellisellä paikalla. Täällä myös persiantasku ja kaksi peltotulkkua käy juomassa. Idänkallionakkeleiden poikue pitää meteliä lähistöllä. Muutama louhikkotasku on jo liikkeellä vuoren varjossa. Vuoren rinnettä kiipeää muutama vuoripyyn poikue ja hietikkopyitä on myös joukolla kulkemassa matalan kasvillisuuden joukossa.20170615-O93A2005

20170615-IMG_2098

Auringonlasku talomme patiolta. Vuorilta on johdettu vettä kylään, mikä on synnyttänyt tähän keitaan vihreine puineen ja hedelmätarhoineen. Kylässä on nyt elämä vilkastumassa, sillä illallinen on tavallistakin tärkeämpi niille, jotka noudattavat ramadania.

Ilta on saapumassa ja jatkamme kapeaa tietä vuorten yli takaisin kohti Qale Balaa. Vuorikauriiden laumoja näkyy ylhäällä ja alhaalla. Välillä komeasarviset pukit lähtevät kirmaamaan hurjaa vauhtia alas vuorenrinnettä ja ylös toista. Pysähdymme muutamalla paikalla huikasevien maisemien äärellä. Vuorilla on aivan hiljaista, kun kauriiden sorkkien kopina on vaiennut. Olemme ylhäällä solassa kun näemme maakotkan kaartelevan erään huipun luona. Lopulta vähän alempana löydämme etsimämme: kivikkosirkku tulee jostakin äännellen ja antaa ihailla itseään matkan päästä ennen kuin rientää harjanteen taakse jonnekin. Tähän aikaan kesästä sirkkua ei enää laulata. Aurinko on jo aivan matalalla paistaen vielä ohuen pilviverhon läpi.

20170615-IMG_2126

Meidän illallisemme patiolla, paljaan taivaan alla. Taustalla Nima, Ali ja isäntä. Pöydän ääressä suomalainen retkikunta.

Kylässä on elämä vilkastunut. Lämpötila on miellyttävät 28 astetta eikä aurinko enää kuumota. Ihmiset valmistautuvat illan ateriaan nyt kun ramadan sen kohta heille sallii. Meille katetaan illallista talomme katolle. Paikka on upea, täältä näkyy yli koko kylän. Luoteen taivaalla näkyy vielä auringon kajo, kauempana aavikolla olevan naapurikylän valot syttyvät vähitellen. Vanha kuu on jo noussut taivaalle. Ruoka on hyvää ja ilta pimenee. Kylän moskeija on äänessä, joka kuuluu yli kaiken muun äänen, vain lasten iloinen mekastus on taustalla erotettavissa.  Tänään vietetään imaami Alin, profeetta Muhammadin seuraajan kuoleman muistopäivän aattoa. Tämä Ali eli 600-luvulla ja häntä edelleen muistavat hartaat muslimit. Näyttää kuitenkin siltä, että suurimmalle osalle iranilaisista tämä ei ole kovin tärkeää.

Shiialaisten rukouskutsut samoin nämä pyhät tekstit luetaan arabiaksi.  Tämä on perua arabien pitkän miehityksen ajalta (alkoi noin vuonna 650 ja päättyi mongolien rynnistykseen noin vuonna 1220). Arabit hävittivät kaikki merkit vanhan Persian zarahustralaisesta kulttuurista ja uskonnosta, joka oli sivistyksen henkinen perusta. Tilalle tuli islami. Myös kaikki kirjoitettu perimätieto tuhottiin ja samalla farsinkielen omat kirjaimet, jotka löytyivät uudelleen arkeologisissa kaivauksissa vasta 1900-luvulla. Sen sijalle tuli arabiankielen kirjaimisto, jota yhä käytetään. Meille kerrottiin, että kouluissa opetetaan lapsille farsin (persian) lisäksi arabiaa ja englantia, joista nuoria kiinnostaa vain jälkimmäinen. Arabiaa ymmärretään huonosti ja puhutaan vielä huonommin, vaikka se on yhä shiialaisen uskonnon kieli.

Kun ilta on pimentynyt ja olemme menossa lattialle levitetyille patjoille nukkumaan, ovat lasten äänet hiljenneet, mutta moskeijan lisäksi kuuluu muutaman kerran lähistöltä sakaalien ulvontaa. Ne eivät ole vaarallisia, mutta odottavat pääsevänsä tonkimaan ruuanjätteitä kylän kujilta. Meitä kehotetaan ottamaan kengät sisälle, sillä muutoin sakaalit saattavat viedä nekin pihalta.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress