Blogi: luovasti luonnosta

23.10.2010 – Matkalla kohti huippuja

Kaksi päivää jäljellä Azerin viisumista ja eilen selvisi lopullisesti, että pidennystä ei tule. Niinpä piti käyttää tämä lauantai ja sunnuntai hyödyllisesti. Meidänhän piti aloittaa matkamme tutustumalla Kaukasus-vuoriston korkealla oleviin kyliin, niiden ihmisiin ja luontoon. Lähestyvät parlamenttivaalit ja tiukaksi käynyt viisumikäytäntö käänsivät Petterin ja minun suunnitelmat nurinpäin. Lisäksi jouduimme viisumiasiaa järjestelemässä notkumaan Bakussa kokonaista kaksi ja puoli päivää. Nyt oli tiedossa, että viimeistään huomisiltana meidän tulee lähteä maasta.

Pakkasimme tavaramme autoon, poimimme Lassen mukaan ja lähdimme pohjoiseen kohti Qubaa ja sieltä edelleen mahdollisimman ylös Kaukasukselle, minne vain hyvällä maasturilla voi päästä. Bakusta pohjoiseen johtaa erinomainen moottoritie. Myös näillä paanoilla on 90 km:n nopeusrajoitus. Mutta kukapa olisi tiennyt, että tien varressa olevat kylien nimikyltit tarkoittavat samalla nopeusrajoituksen putoamista 60 km:iin. Vajaat 100 km Bakun pohjoispuolella on ilmeisen tuottava sakkorysä. Ajoimme kameraan 87 km:n nopeudella ja parin kilometrin päässä olevalla liikennepoliisin kontrollisasemalla meidät pysäytettiin.

Se kokemus maksoi vain 20 manaattia (17 euroa) ja olen kyllä sitä mieltä, että tämä kokemus oli hintansa väärtti! Poliisi aloitti toimenpiteet tekemällä asennon, viemällä käden lippaan ja esittelemällä itsensä juhlallisesti. Sitten minä kuljettajana sain seurata häntä sisälle asemalle. Minulle osoitettiin tietokoneen näytöllä automme kuva, pikkukuvat rekisterikilvistä ja nopeuslukema. Kuva tulostettiin raportin liitteeksi ja minä sain maksusta jopa kuitin.

Kaikkein mielenkiintoisinta oli kuitenkin seurata mitä viereisellä tiskillä tapahtui. Isokokoinen poliisi huusi naama punaisena jotakin hennolla, kauniille nuorelle naiselle, joka piti kädestä pientä parivuotiasta tyttöä. Nainen oli ilmeisesti tehnyt saman rikkeen kuin minä. Mutta siinä, missä minulle oltiin kohteliaita, tälle naiselle huudettiin minuuttikaupalla ja nainen puhkesi lopulta itkuun. Sitten sisään tuli siviilipukuinen tärkeän näkoinen mies, jota nuoremmat poliisit suutelivat poskille. Jostakin syystä tämä vanhempi mies otti naisen asian hoitaakseen ja kirjoitti sakkolapun asiallisesti – ja tällä kertaa kohteliaasti. Olisi mukava tietää, mistä siinä oli kysymys!

Matkamme jatkui. Qubasta johtaa äskettäin asvaltoitu tie Khinalikin (kirjoitetaan myös Xinaliq ja Ginaliq) kylään 56 km:n päässä. Tiesimme, että siellä asuu pieni kansa, joka puhuu omaa knalin kieltä, jota ei muissa kylissä puhuta. Muutamissa muissakin, vuosituhansia eristyneenä olleissa kylissä on niin ikään omat tapansa ja kielensä täällä Kaukasuksen korkeuksissa. Khinalikin englannin opettaja, jonka tapasimme, kertoi kymmenen tuhannen ihmisen osaavan tätä kieltä. Koulussa kuitenkin on työkielenä azer.

 

Lasse Koivunen tarkastelemassa maisemaa - jäljellä on vielä 11 km Khinalikiin

Matka kulki mahtavan hienon kanjonin läpi. Syksyn ruska oli maalannut puut keltaisiksi, mutta alhaalla roikkuvat pilvet estivät näkemästä miten korkealle pystysuorat seinämät ulottuivat. Sattuvasti tämä rotkolaakso tunnetaan nimellä ”Cloud Catcher Canyon”, pilviä pyydystävä kanjoni. Sen jälkeen tie nousi yhä ylemmäksi ja puita ei enää näkynyt. Vielä kolmekymmentä kilometriä avointa, huikaisevaa vuoristomaisemaa ja tie päättyi 2350 m korkeudessa Khinalikin kylään. Kylän talot ovat harmaita, liuskekivestä ladottuja, karjanlannalla tiivistettyjä ja niiden tasakatoilla ihmiset kulkivat sekä koirat ja kissat loikoilivat.

Pilviä pyydystävän kanjonin suu jossakin korkealla

Ilta saapui ja löysimme käsiimme Gafar Lalajevin, jonka talossa saimme yösijan. Hän majoittaa vieraita piéntä maksua vastaan. Hänen vaimonsa hääri taka-alalla, kuten näissä muslimimaissa on tapana, mutta lapset hurmasivat meidät täysin. Tytär Ulus (12 v.) esitteli meille käsitöitään ja yhdessä pikkusiskonsa Acehin (3 v.) kanssa he esittelivät meille kylää. Paljon voi kertoa, vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan! Gafar isännöi illallisen ja kertoi meille elämästä vuoristokylässä, kaukana kaikesta. Lopulta kellahdimme siskonpetiin lattialle. Ulkona täyskuu loisti lumihuippuisten vuorten yläpuolella ja me valmistauduimme seuraavaan päivään.

 

Isäntämme Gafar ja nuorempi tytär kertomassa meille vuoristolaisten elämästä Khinalikissa

 

1 kommentti

Kaarina Leino4.11.2010 at 19.43

Todella mielenkiintoista!! Nähdä ja kuulla kaikesta mitä maailma päälllään kantaa…

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress