Blogi: luovasti luonnosta

14.6.2016 – Hieno päivä vuoristoylängöllä

20170614-IMG_0391Ajamme aamulla Kaspianmeren rannalta kaakon suuntaan ja nousemme takaisin Alborz-vuorijonolle. Täällä idempänä hiekkakiviset vuoret ovat muodoltaan pyöreämpiä, kuluneita sanoisi geologi. Kun jatkamme kauemmas ylängölle, luonnehtivat leveät, tasapohjaiset laaksot ja harvaa pensaikkoa kasvavat vuoret maisemaa. Ensimmäinen pysähdyksemme tarjoaa näkymän matalaan rotkolaaksoon. Yritämme saada jotakin tolkkua ympärillämme pyörivistä taskuista: mustavalkoisia rusotaskun ja nunnataskun koiraita ynnä harmaanruskeita naaraita. Ruostepäälepinkäinen ja harjalintu ovat rinteellä passissa kun äänekäs kallionakkelien poikue ohittaa meidät. Mutta sitten tapahtuu jotakin odottamatonta: pieni keltavatsainen ja punapäinen sirkku pomppaa jostakin näkyviin hävitäkseen parin minuutin päästä jonnekin: ruskopääsirkku. Einon kamera raksuttaa kuin konekivääri, mutta minä haluan nähdä linnun ensin kunnolla kiikarilla. Sitten sirkku häviää eikä enää ole kuvattavissa. No, ehkä näitä koreuksia vielä löytyy. Pari pysähdystä lisää ennen lounasta. Tasaisella laaksonpohjalla laiduntaa lehmiä ja jostakin valuu vettä pieneen kosteikkoon keskellä laajaa niittyä. Luulemme näkevämme jotakin erikoista ja jäämme tähän hetkeksi kiikaroimaan. Kaksi sitruunavästäräkkien koirasta ottaa yhteen reviiriensä rajalla ja vieressä laulaa kenttäkerttunen.

20170614-IMG_0425

Lounas tienvarren majatalossa vuoristoylängöllä, Nima tarjoaa teetä ja kahvia. Jussi, Anu ja Eino odottavat vuoroaan. Ulkona on kuumaa ja lounaan jälkeen vietimme parin tunnin siestan pihan divaaneilla loikoen.

Keskipäivällä vietämme lounaan jälkeen muutaman tunnin siestaa jostakin vuoristossa löytyneessä majatalossa. Vielä neljältä iltapäivällä laakson punaruskeat kivet hehkuvat kuumuutta. Kuivuneen joenuoman molemmin puolin kasvaa harvakseen piikkisiä, pensaita sekä matalia, pyöreitä, mutta piikkisiä tyynyjä. Lämpöä on taas reippaasti yli 30 astetta, mutta ryhmämme tuijottaa rinteellä pomppivaa, rastaanoloista lintua, jolla on siniharmaa selkä, mustat posket ja punaruskea vatsa. Olemme tulleet kivikkosatakielien laaksoon, jossa näitä lintuja pesii kymmeniä pareja. Lintu on satakielen oloinen, kun se pyrstö pystyssä ja touhukkaana etsii etsii hyönteisiä poikasilleen. Myös muriseva varoitusääni on kuin satakielen nokasta. Olen aina yhdistänyt tämän linnun mielessäni Iraniin, koska lajin tieteellinen nimi Irania gutturalis viittaa tähän maahan. Ja pääosa kivikkosatakielistä asuukin juuri täällä.20170614-IMG_0437

20170614-O93A1905

Kivikkosatakielen laakso on paahteista, kivistä rinnettä, jossa kasvaa harvakseltaan piikkisiä pensaita. Tämä lintu ei ole Iranissa kovin tavallinen tuttavuus, mutta tässä laaksossa niitä pesii useita kymmeniä pareja, lisäksi mm. persiantaskuja, ruskopäälepinkäisiä, idänorfeuskerttuja…

Parin sadan metrin kävelyllä on näkösällä muitakin eksoottisia lintuja:  ruskopäälepinkäiset tähystävät pensaan latvoista ulkomaalaisia ihmeotuksia, persiantaskut kantavat hyönteisiä vastarinteen kivenkoloon ja idänorfeuskertut varoittavat kun ohitamme niiden poikasia täynnä olevan pensaan. Vielä ennen lähtöämme löytää erinomainen oppaamme nähtäväksemme kaksi pientä vihreänharmaata kerttua, joita emme ilman häntä tuntisi. Rinteessä on pikkutiltaltilla reviirinsä, jota koiras innostuu kuuluttamaan kireällä laulunsäkeellä.20170614-O93A192920170614-O93A1844

Illaksi ajamme laajan, kuivan puoliaavikon keskellä olevaan Damghanin kaupunkiin. Se sijaitsee vuoriylängöllä 1250 metriä merenpinnan yläpuolella, parisataa kilometriä Kaspianmeren kulmasta kaakkoon. Asukkaita on noin 70 000 ja kaupungilla ikää huimat 7000 vuotta. Täällä on monia historiallisia muistomerkkejä Iranin suuruuden ajoilta, mutta me emme niitä ehdi katsomaan. Pimeän saavuttua me menemme nukkumaan. Oletettavasti kaupunkilaiset vasta virkoavat näihin aikoihin, kun ramadaniin kuuluva päiväaikainen paasto keskeytyy ja ihmiset lähtevät liikkeelle.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress