Blogi: luovasti luonnosta

12.6.2017 – Ylhäällä

20170612-IMG_0135Seisomme pienellä vuorenrinteen hyllyllä noin kahdessa ja puolessa kilometrissä. Allamme kohisee voimakas virta, joka tuo kirkasta vettä sieltä, missä aurinko sulattaa ylämaiden lunta. Edessämme aukeaa huikaiseva maisema: yli neljän kilometrin lumipeitteisiä huippuja ja niitä matalampia, jyrkkärinteisiä harjanteita. Pari sataa metriä allamme näkyy kaksi maasturia ja lammaspaimenten maja, jonka harjan alta tuuli kuljettaa savua. Aamutsaijut taitavat olla lämpiämässä.

Tie tänne ei ole helppo. Paikoin se on vain ura kivikossa. Hetkittäin ura sukeltaa auton korkuisten kivenlohkareiden väliin. Näitä vierii vähän väliä vuoren rinteiltä alas, etenkin sateen jälkeen ja keväällä lumen ja roudan sulaessa. Ehkä tänä aamuna suurin vaara ei ollut päälle putoava lohkare, mutta kylläkin yöllä alas kolistellut kivi, joka olisi lopettanut aamun missiomme alkuunsa. Olemme kuitenkin selvinneet tänne saakka autolla jyristellen ja loppumatkan kiiveten.

20170612-IMG_0150

Kim, Anu, Eino ja Ali etsimässä kaspianlumikanaa vuorten rinteiltä.

Meidän kiikarimme ja kaukoputkemme kampaavat lähivuorten puuttomia ylärinteitä, jonne aurinko suuntaa ensimmäiset säteensä. Olemme asemissa jo kello kuudelta. Korvat ovat herkistyneet kuuntelemaan virran kohinan yli, josko jostakin kuuluisi kaspianlumikanan vastaus siihen atrappiin, jota oppaamme soittelee, ihan tätä harvinaista lintua ärsyttääkseen.

20170612-O93A1447

Kultahemppo on kaunis, pieni ja vikkelä lintu, jota on vaikea saada pysähtymään kameran etsimeen.

Kunnon vastausta ei kuulu, vain joku yksittäinen huikkaus jostakin. Odotamme pari tuntia, josko joku kukko vastaisi tähän, suomalaisen mielestä kuikan huutoa muistuttavaan soidinhuutoon ”kluii-vi”.  Täällä lumikanoja elää, jossakin kolmen tonnin yläpuolella. Näyttää siltä, että näiden koppelon kokoisten kaspianlumikanojen naaraat ovat munia hautomassa ja kukot eivät halua nyt ryhtyä haastamaan atrappia soittelevaa Alia.

20170612-O93A1360

Kaunis ja haluttu tuttavuus kalliokiipijä yllätti laskeutumalla hetkeksi viereemme.

Ennen jokivarressa tarjottua piknik-aamiaista lintuharrastajien joukkoa tulee tervehtimään parvi kultahemppoja, joiden pirisevää ääntä olemme kuulleet puuskutuksemme yli jo tänne kiivetessämme. Ja sitten jostakin lepattaa paikalle harmaa terävänokkainen lintu, joka asettuu kalliopaaden seinämälle ja vilauttelee punamustia siipiään. Kalliokiipijä aiheuttaa syvän ihastuksen huokauksen kiikarien takaa. Hetki vain ja lintu häipyy. Jäljelle jäävät samalla kalliontöppäällä laulava pikimusta mustaleppälintu, paikallista semirufus-vuoristorotua, ja reviiriään vartioiva vuorisirkku.

20170612-IMG_0304

Paimenten leiri. Koirat vartioivat lampaiden rauhaa.

Emme hellitä, vaan jatkamme jalkapatikassa vielä ylemmässä. Ohitamme paimenet, jotka hissukseen vievät määkivää laumaansa ylöspäin. Laumaa ohjaavat koirat vilkaisevat meitä veltosti, nämä pedot tuskin ovat sellaisia laumanvartijakoiria, jotka tarpeen tullen rökittäisivät päälle pyrkiviä susia. Ohitamme toisen paimenten majan. Vähän väliä annamme kiikarin pyyhkiä vuorten rinteitä. Lopulta Ali löytää pienen pisteen kaukana ja korkealla vuorenharjanteen päällä. Siellä kaspianlumikana tähyilee maisemia, ehkä vartioi hautovan rouvansa rauhaa. Me taas olemme jo aiemmin saaneet mieleemme rauhan komeista maisemista, joita vain harva ihminen koskaan pääsee ihailemaan. Vaan onhan silti kaspianlumikanan täplä vuorenharjanteen päällä meidän mielestämme vähän kuin piste i:n päällä.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress