Blogi: luovasti luonnosta

11.6.2017 – Vuoren rinteitä ja laidunkukkuloita Kelardashtin ympärillä

20170611-IMG_0036Päivänkoitto on jo aavistettavissa, kun varhain lähdemme kaupungista lähivuorille. Asiaan kuuluu, että vuoriston tiet ovat mutkikkaita ja mitä ylemmäksi mennään, sen jyrkempiä ovat nousut ja sitä pahemmin vesi on syönyt tiet kelvottomiksi. Näin on laitansa tälläkin tiellä. Mutta isopyöräiset japanilaiset maasturit selvittävät tiensä niille korkeuksille yli 2000 metrin, missä vuoriston matalat ja kuhmuraiset pyökit ja tammet harvenevat niin että maisemaa voi luonnehtia hakamaaksi. Täällä orapihlajat ja muut valkokukkaiset puut kukkivat sekä lehmät ja lampaat laiduntavat. Puiden väleistä näkyy etelässä lumihuippuja ja pyöreitä paljaita alppiniittyjä, pohjoisessa taas usvan läpi juuri ja juuri häämöttää Kaspianmeren rannikko. Uskomattoman kaunista maisemaa lähellä ja kaukana!

20170611-O93A1012

Vuoritiltaltin laulu muistuttaa tiltaltin, mutta on yksitoikkoisempaa.

Tällä rinteellä on nähty harvinainen kaspiantiainen, joka on verrattain myöhään löydetty omaksi lajikseen. Vasta viimeisten kymmenen vuoden aikana on voitu todeta, että lajia esiintyy ainoastaan täällä, Iranin Alborz-vuoristossa. Se pesii lähellä puurajaa sellaisissa paikoissa, joissa kasvaa isoa runkopuuta. Tätä lintu tarvitsee pesäkolon kaivamiseksi.

20170611-O93A0988

Kaspiantiainen on yleissävyltään rusehtava, se on erotettu äskettäin balkanintiaisesta omaksi lajikseen. Minusta sen olemus ja äänet muistuttavat enemmän kotoista hömppää.

Nyt oppaamme kutsuu kaspiantiaisia soittamalla atrappia. Eikä kulu kuin kotvanen kun paikalle saapuu kaksi levottomasti paikkaa vaihtavaa tiaista, joita Eino ja minä epätoivoisesti jahtaamme pitkillä putkilla. Tuloksena on joukko tunnistuskuvia. Siinä lyhyenä hetkenä – ja tuntia myöhemmin kun kohtaan lentopoikueen – jää mieleen joitakin kaspiantiaisen tuntomerkkejä. Lintu muistuttaa lähinnä hömötiaista, jota kuitenkaan ei esiinny muutaman tuhannen kilometrin säteellä. Tunnusomainen, ei kovin usein kuuluva ääni on hömppämäinen, vähän nenäsointinen ”ti-tsää”. Laulu on hyvin lähellä hömötiaisen laulua ”tii-tii-tii…”. Kaspiantiaisen yleisväri on rusehtava ja kalotti on ruskea. Yhtymäkohtia vähän lähempänä pesivään viitatiaiseen ei tullut mieleen, balkanintiaisesta puhumattamaan, vaikka kaspiantiaista aiemmin pidettiin tämän alalajina.

Oppaamme Ali kattaa yhdessä toisen auton kuljettajan Niman kanssa meille hienon aamiaisen pyökkien ja tammien varjoon paikalle, jossa saamme seurata kahvia hörppien täällä harvinaisen pikkutikan pesimistouhuja sekä käenpiikaa ja vihertikkaa. Juuri aamiaisen lopetettuamme liukuu puiden välistä näkyviin kaarteleva iso petolintu, jolla näkyy vaalea pää sekä pitkä, kiilamainen pyrstö. Hetken raksuttaa tyhjää, kunnes joku huudahtaa: partakorppikotka, lammergeier!  Rauhallisesti kaarrellen se ylittää meidät ja aamiaistarjoilumme ilman että siipikään värähtää. Linnulla näyttää olevan käärme kynsissään, ehkä matkalla poikasille eineeksi.20170611-O93A1062

20170611-IMG_0005

Valtavan tammen varjossa Eino, Kim, Hilkka, Tuija, Anu ja Jussi.

Metsäkävelyllä tuli monesti mieleen, että ylärinteiden matalissa lehtimetsissä on paljon samoja lajeja kuin meillä eteläsuomalaisissa metsissä: peippo, mustarastas, kulorastas, leppälintu, peukaloinen, käki, närhi ja sinitiainen.  Mutta meillä harvemmin tapaa kuhankeittäjää tai nokkavarpusta metsäretkellä. Näille vuorenrinteille tyypillisiä harvinaisempia lintuja – mainitun kaspiantiaisen lisäksi – ovat vuoritiltaltti, kaukasianuunilintu ja balkaninsieppo, joita kaikkia sattuu tiellemme ja tien varsille.

Iltapäivällä lähdemme kaupungin ulkopuolella oleville puuttomille kukkuloille. Maisema ja kasvillisuus on aromaista, kuivaa ja kulottunutta. Karjaa ei juuri näy, mutta kukkuloiden rinteitä ruuduttavat betonitiilistä muuratut aitaukset, joita ensin luulen laitumiksi. Mutta aitauksissa ei ole karjaa eikä näy merkkejä, että olisi koskaan ollutkaan. Kuitenkin kukkuloilla on näitä aitoja kymmeniä kilometrejä ja aidat jakavat rinteet parinkymmenen aarin – puolen hehtaarin kokoisiin ruutuihin. Mitä nämä rakennelmat ovat?

Kakkosoppaamme Nima kertoo, että Iranin edellisen presidentin – jota hän luonnehti vähemmän painokelpoisella adjektiivilla – aikana hallitus oli rohkaissut kylien väestöä täällä jakamaan valtion omistamat maat keskenään ja ottamaan ne käyttöön, tai myymään huvilatonteiksi. Väki oli tästä suorastaan riehaantunut ja ryhtynyt toimiin:  maat jaettiin sukujen ja perheiden kesken, ensi kertaa omaa maata saaneet ihmiset halusivat ympäröidä omistuksensa kunnon aidalla ja niin koitti tiili- ynnä betoniteollisuudelle kulta-ajat näillä nurkilla. Ilo loppui kuitenkin verrattain pian, sillä tällaisesta yhteiskunnan maaomaisuuden jaosta oli syntyä kaaos, joka oli tarttumassa muuallekin maahan. Niinpä uusi hallitus keskeytti alkeellisen maareformin ja otti maat takaisin haltuunsa. Vain valtavat aidat jäivät jäljelle. Ne saattavat seistä siellä muutaman sata vuotta kertomassa tarinaa presidentti Ahmadinejadin hätäisestä maauudistuksesta, joka kaatui vaikka aidat jäivät pystyyn.

Aitoja enemmän meitä kuitenkin kiinnostaa mitä aidoilla makaa ja istuu. Vähän väliä näkee betoniaidoille eri kokoisia gekkoja, liskoja ottamassa aurinkoa. Nämä kukkulat ovat myös taskujen valtakuntaa. Rusotasku on taskuista tavallisin. Arotaskuja juoksee kuivan heinän seassa ja räpyttelee paikallaan ilmassa lajille luonteenomaiseen tapaan. Luulemme myös tapaavamme poikasilleen ruokaa kantavan parin valkoselkätaskuja. Tarkempi kuvien tarkistus osoittaa kuitenkin, että parin koiras lienee tämän ja rusotaskun risteymä. Iranissa saa kyllä oppia, että taskut ovat vaikeita tuntea!

Samalla kun opettelemme erottamaan lajilleen kinkkisiä taskuja, ja etenkin niiden naaraslintuja, tähyillään välillä taivasta. Arohiirihaukka näyttää olevan haukoista yleisin. Betoniaidalla istuu pitkään arokotka, kärsivällisesti sopivaa saalista tähyillen. Meitä kohtaa lisäksi hieno näky, kun pikkukiljukotka, pikkukorppikotka ja arohiirihaukka kisailevat aivan lähellämme. Kauempana näkyy myös vaalea pikkukotka sekä tuuli- ja nuolihaukkoja. Tämä on hyvä lintupäivä!

20170611-O93A1202

Iltapäivän taivaalla näkyi joukko petoja, mm. nuori pikkukorppikotka.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress