Blogi: luovasti luonnosta

7.5.2016 – Kupariseppien kylä Lahic

Lahicin tie

Tie Lahiciin kulkee paikoin jyrkällä vuoren hyllyllä.

Tämä tie on ihan ajokelpoinen. Sanotaan, että koneet ja miehet huoltavat joka päivä Lahicin tietä, joka etenee valtavien kallioseinien ja syvällä virtaavan joen välisellä hyllyllä. Ylhäältä tulee kiviä ja maanvyörymiä alas kaiken aikaa, etenkin lumen sulamisen aikaan ja sateiden jälkeen. Talvella kylässä on lunta puolesta metristä ylöspäin ja talvi kestää lokakuusta huhtikuun puoliväliin. Täällä on vain kaksi vuodenaikaa: talvi ja kesä. Me saavumme Lahiciin juuri kun kesä on alkanut, puut ovat raikkaan vihreässä värissä ja lukuisat kukat kukkivat pihoilla ja tienpenkoilla.

Käännämme auton kylän pienellä torilla, jossa meitä tulee opastamaan viisikymppinen mies. Hän ohjaa meidät parkkiin vähän kauemmaksi. Sitten tämä Hidayat Haciev kertoo tarjoavansa meille huokeaa majoitusta kodissaan, joka – sattumalta – on ihan vieressä. Otamme tarjouksen vastaan ja isäntäpari pitääkin meistä hyvää huolta.

lounas

Lounas puun varjossa. Ruoka on hyvää tässä maassa, jos osaa etsiä oikeat paikat ja uskaltaa valita muutakin kuin shaslikia.

Lahicin kylä ei ole kovin korkealla, 1300 – 1400 metriä merenpinnan yläpuolella. Täällä vielä puut viheriöivät, hedelmäpuut puutarhoissa kukkivat, mutta peltoviljely jäi alemmas. Kylässä asuu noin tuhat asukasta ympäri vuoden ja siellä käy 50 000 turistia vuodessa, heinä- ja elokuun ollessa vilkkaita aikaa.

puukuorma

Lahicin kylän vanhassa osassa on käsityöläisten pajoja ja myymälöitä kapean pääkadun varrella.

Kylä on kuuluisa käsityöläisistään. Siellä puhutaan tatin kieltä, joka on lähellä Iranissa puhuttavaa farsia. Kerrotaan, että tuhat vuotta sitten Lahijunista, Iranin Kaspianmeren rannikolta siirtyi väkeä asumaan tähän laaksoon. Silloin oltiin yhtä ja samaa Persian valtakuntaa. Nämä ihmiset toivat mukanaan monia käsityötaitoja, joista eniten kuuluisuutta ovat saaneet Lahicin kuparisepät. Näitä käsityöläisiä näkee edelleen pääkadun varressa muokkaamassa paksusta kuparilevystä taidokkaita lautasia, kannuja ja muita koriste-esineitä, joita turistit halajavat. Lahicin käsityöläiset olivat kuuluisia jo keskiajalla, jolloin heidän tuotteitaan ostivat sen ajan varakkaat ihmiset, aateliset ja jopa hoveihin taidetta kuljetettiin täältä.

maisema

Tuhatvuotinen Lahicin kylä Kaukasuksen etelärinteellä.

Askarruttaa se, miten tänne kuljetettiin käsityöläisille raaka-aineita ja miten tuotteet kuljetettiin yli laaksoa ympäröivien jyrkkien vuorien. Täällä asui 1800-luvulla 9000 ihmistä, mutta tietä varten räjäytettiin jokivarteen hylly vasta 1960-luvulla.

sinisiä kukkia

Alppiniityllä, puurajan yläpuolella vasta kevätkukat kukkivat.

tuija vuorilla

Tuija ylämaissa, missä laajat näkymät avautuvat.

Lisää kokemusta teistä saamme iltapäivällä, kun Hidayatin vävypoika lähtee kuljettamaan meitä eteenpäin Lahicista ylämaihin. Kylän takana on vielä toisia, pienempiä kyliä. Jokivarren tietä pohjoiseen ei voi vielä ajaa autolla, sillä joessa on liikaa vettä. Sen sijaan sillan yli vastarannalle pääsee. Onneksi emme lähteneet vuokra-autolla, niin maasturi kuin se onkin. Tie on aivan mahdoton: uskomattoman jyrkkiä nousuja, sitten syviä uria kaksi-, neli- ja kuusiraiteisena vaihtoehtona. Appiukon Lada Niva on uskomattoman vahva menijä, mutta sillekin melkein tulee stoppi kun raiteet ja jyrkkä könkämä sattuvat samaan mutkaan. Vaan siitäkin mennään yli. Melkein jo rukoilen, että vävy kääntyisi takaisin. Seuraavalla harjanteella sitten päätämme palata. Ne kolme tai neljä kylää, joiden kattoja näkyy kaukana seuraavassa laaksossa, jäävät nyt käymättä, sillä sama tiekauhistus näkyy jatkuvan niin pitkälle kuin silmä kantaa.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress