Blogi: luovasti luonnosta

6.5.2016 – Pikkukiuruja ja vähän isompiakin

aroa 2

Pikkukiurut viihtyvät parhaiten tällaisella kuivalla puoliaavikolla. Heinäiset arot ovat enemmän lyhytvarvaskiurun ja arokiurun maisemaa.

Tänä aamuna pikkukiurut Azerbaidzhanin Acinochourin järven etelärannalla aloittivat liverryksensä kello 4.35, vaikka taivas ei varmaan vielä yhtään kajastanut idän puolella. Puoltatoista tuntia myöhemmin mekin aloimme rullata makuupusseja ja telttapatjoja kasaan. Risukeitin sauhusi hetken, minkä jälkeen kaurapuuro ja aamukahvi olivat kohta valmiit.

Olin päättänyt, että minun pitää saada pikkukiurusta, tästä aron laulajasta hyvä kuva ja laulusta äänite. Kuvan saaminen osoittautuukin vaikeaksi, sillä linnut ovat paitsi tavattoman vikkeliä, myös arkoja. Laulun kyllä saan talteen, mutta hyvää kuvaa en laulajista saa, vaikka teemme pitkän lenkin pikkukiurujen perässä. Ei ole helppo harrastus tämä lintujen valokuvaus! Mutta kuuntelu ei ole yhtä vaikeaa. Kun kävellessä lintuja seuraa tarkemmin, huomaa, miten eri koiraiden laulu poikkeaa toisistaan: telttamme vieressä reviiriään kuulutteleva lintu matkii sujuvasti pajuvarpusten tirskutusta, toisella puolella valtaa pitää koiras, jonka bravuurina on töyhtökiurun vihellys ja vähän matkan päässä naaraita houkuttaa koiras, joka osaa matkia mustapääsirkkua. Sitten on vielä niitä, jotka eivät kuulu osaavan oikein mitään erikoista. Kuinkahan niiden poikien käy?

arokiuru

Arokiuru tienvarren tolpalla. Auto on taas kerran paras piilokoju lintujen kuvaukseen.

Taas keräämme kamat kasaan ja auto kiipeää arolta sille pitkälle peltotielle, jota pitkin eilen tänne tulimme. Ei pitäisi varmaan kertoa, mutta parhaat kuvat saan sitten auton ikkunasta. Aloittelevan lintukuvaajan onni on tainnut kääntyä, sillä tien vieressä itseään kameralleni esittelevät töyhtökiuru, arokiuru, sininärhi, punakottarainen, pajuvarpunen, turturikyyhky, mustapääsirkku ja mustaotsalepinkäinen. Sekä viimeinkin kohdalle sattuu sellainen pikkukiuru, joka ei koko ajan juokse tai lennä jonnekin. Vihdoin saan siitäkin kunnon kuvat! Onpa oikea valokuvaajan unelmatie!

pikkukiuru

Vihdoinkin pikkukiuru oli rauhallisesti paikallaan. Ei suinkaan selkä tänne päin kuten niin usein. Viiruinen rinta on hyvä ero lyhytvarpaiseen serkkuunsa.

Illan lähestyessä ajamme Ismaillian kaupunkiin, joka sekin on Kaukasuksen juurella. Ajatuksenamme on ajaa sieltä edelleen Lahicin kylään, joka on aika korkealla vuoristossa. Mutta Ismailliasta ei löydy kunnon hotellia. Yksi on rappiolla ja suljettuna, toinenkin rappiolla, mutta edelleen auki. Nämä tiedot olisi kyllä voinut lukea Lonely Planetin matkaoppaastakin.

Löydämme Lahiciin johtavan tien varresta kauniin hotellin, jota ympäröi puistomainen tammimetsä. Matkailukausi on alkamassa, taloa viimeistellään kuntoon meitä turisteja varten. Paikan pomo on iso ja kovaääninen mies, joka kuitenkin osoittautuu kiltiksi ja mukavaksi.

Tätä kirjoittaessa äsken lehtopöllö huhuili pihalla. Nyt pimeydessä laulaa etelänsatakieli

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress