Blogi: luovasti luonnosta

5.5.2016 – Kaukasus näkyvissä

punakottaraisia

Punakottaraisia on näillä main tänä vuonna isoina parvina liikkeellä.

Voisiko päivä alkaa paremmin? Kello seitsemän astumme ulos bungalowin ovesta Yevlaxissa ja pihalla puhelinlangalla töyhtöjään nostelee kuusi punakottaraista. Tämä on eräs niitä itäisten kaukomaiden salaperäisiä lintuja, joita meillä Suomessakin joskus piipahtaa käymässä. Punakottaraiset ovat erikoistuneet kuivilla mailla heinäsirkkoihin, joiden massaesiintymien perässä ne ilmestyvät suurina parvina maisemaan, voivat asettua tuhatpäisinä yhdyskuntina pesimään talojen tai linnojen raunioihin tai hiekkatörmien koloihin. Sitten sirkkojen hävittyä ovat punakottaraisetkin melkein hävöksissä. Emme tiedä miten Azerin heinäsirkat mahtavat jaksaa tänä keväänä, mutta nämä kuusi töyhtöpäätä saavat heti seurakseen kaksi tai kolme satapäistä parvea, jotka jäävät kirskumaan isoihin pihapuihin, kun kiiruhdamme nauttimaan jogurtista, munakkaasta ja valkoisesta leivästä kahvin kera.

Kaukasuksen juurella, lähellä Georgian rajaa jalkaudumme Zagatalan kaupungissa. Se on viehättävä pikkukaupunki piparkakkutaloineen. Olisimme kuitenkin halunneet ylös vuorille, jonne täältä on vaikea päästä. Karttaa vähän paremmin lukemalla selviää, että pohjoisessa heti lähimpien huippujen kautta kulkee Venäjän Dagestanin raja. Jos Azerissa haluaa kiivetä autolla ylös Kaukasukselle, pitää hakea sopiva tie vuorijonon itäpäässä, täältä parisataa kilometriä itään päin. Niinpä luovutamme ja alamme tähytä tietä alaspäin, tasangon suuntaan.

Matkalla Säkin eteläpuolella autosta puhkeaa rengas. Viimeisellä vauhdilla rampa auto liukuu teehuoneen ja sen nurkalla vihanneksia myyvän pojan viereen. Kun takapään tavarat on purettu tielle ja vararengas nostettu esille käy ilmi, että autosta puuttuu tunkki. Jotenkin tuntuu, että olen kokenut tämän ennenkin näillä seuduin. Ja ennenkin on mennyt sormi suuhun, kun autosta puuttuvat työkalut.

Mutta azerit ovat uskomatonta väkeä: kun käyn selvittämässä pulmaamme vihanneskauppiaalle, tulee paikalle reipasotteinen kaveri teehuoneesta ja kohta toinen. Tunkki ilmestyy jostakin miesten käteen. Vanhempi vääntäytyy auton alle ja toinen alkaa ruuvata pultteja auki. Hetkessä on rengas vaihdettu ja meitä on valistettu, että kymmenen kilometrin päässä on Avtoservis, jossa renkaan saa paikattua. Ripeä palvelu ei maksa mitään. Ostamme kuitenkin viidellä manaatilla porkkanoita ja tomaatteja.

renkaan paikkaus

Taas tarvitaan ystävällisten paikkakuntalaisten apua. Ensin renkaan vaihdossa (tunkki unohtunut autosta), sitten sen paikkauksessa.

Avtoservis löytyy. Ongelma selvitetään, vaikka rengas ja reikä eivät kuulu minun venäjäni sanavarastoon. Azerinkielestäkin olen vasta oppinut sen tärkeimmän: kiitos on sohaar. Miehet jättävät muut hommansa ja yksi, se jonka kädet ovat yhtä mustat kuin naamakin, alkaa painia rikkinäisen renkaan kimpussa. Viisi muuta seuraa tiiviisti tilannetta. Saamme jälleen selvittää, että ”iz Finlandii” ja sen sellaista. Reikä löytyy, mutta paikka pitää käydä jostakin ostamassa. Kohta on rengas täynnä ilmaa ja se vaihdetaan taas Nissanin alle. Soitan autovuokraamoon, josta saan lisäohjeita – etten vain maksa palvelusta liikaa. Kymppi on sopiva palkkio, ammattimies pyytää viittätoista ja maksan kaksikymmentä. Tuija otti vaivihkaa aikaa. Sitä kului työhön neljäkymmentä viisi minuuttia.

lumihuippuja

Tieura arolla, takana häämöttää Suur-Kaukasuksen vuorijono lumihuippuineen.

Näiden erinomaisesti sujuneiden seikkailujen aikana päätimme, että ensi yön nukumme taas teltassa ja saman Achinochourin järven rannalla kuin edellisyönkin. Nyt haemme tien toiselle puolelle järveä, etelärannalle. Sinne johtaa päätietä noin kahdeksan kilometriä pitkä peltotie, jossa on jopa asfalttipäällyste. Se tosin on paikoin pahasti kuoppainen, mutta kumminkin. Peltotieltä pudottaudumme arolle, joka on järven tällä puolen kuivempaa. Kova, tasainen maa mahdollistaisi ajamisen vaikka minne, mutta puolitoista off-road –kilometriä riittää. Yösija on siinä, auto kyljittäin antamaan suojaa tuulelta.

auringonlasku

Aurinko on laskemassa kuivalla arolla.

Järven takana on pyöreiden vuorenkumpujen harjanne, jonka takaa, kymmenien kilometrien päästä näkyvät näin kirkkaalla ilmalla Kaukasuksen lumihuiput. Aurinko on jo laskemassa kun saamme teltan pystyyn ja kömmimme makuupusseihin.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress