Blogi: luovasti luonnosta

1.5.2016 – Vapunpäivä Talish-vuoristossa

Vapunaaton kunniaksi korkkasimme eilen pullon brändiä, suomalaista kolmen tähden jaloviinaa. Nukuimme yömme pienessä majassa, pyökkimetsän sisällä kohisevan kosken rannalla. Tänään aamupuuro ja –kahvi keitetään uudelle suomalaisella innovaatiolla, risukeittimellä. Sitä rappusilla sytytellessäni kuuntelen lempilauluani, pikkusiepon sulosointua pihapyökkien latvoista. Virtavästäräkki ja kuningaskalastaja suhauttelevat ohitse, ehkä koskikaran äänikin kuuluu, mutta lintua ei näy.

Talish-vuoristo on aivan maan eteläosassa, Iranin rajalla ja me olemme nyt sen rinteellä. Tänne asti ehdimme eilen illalla. Täällä asuu oma kansansa, joilla on kuulemma oma kielensä ja kulttuurinsa. Kielestä ei vieras voi tietää, mutta talot, pihat ja kadunvarret ovat huomiota herättävän siistejä. Muualla maassa ei voi samaa sanoa.

Ajamme kaksikymmentä kilometriä Lerikin kaupunkiin, joka on tämän vuoristorajonin keskus. Pieni kaupunki se on, mutta sen keskustori kadun varrella on omalla tavallaan tunnelmallinen. Paljon ihmisiä, musiikki soi ämyreistä, kauppa käy kojuista ja kahden pöydän teehuoneissa miesväki hoitaa sosiaalisia kontakteja.

Jatkamme tietä pitkin etelään, läpi komean viitisen kilometriä pitkän kanjonin. Siellä sinirastas kuikuilee korkealta kallionhuipulta ja kultahempot surisevat alempana. Yritämme löytää lisää mielenkiintoisia näkymiä sivuteiden varsilta. Päädymme syrjäiseen kylään, jossa joudumme kääntämään auton perheen naisväen pikkuisen ihmettelevien katseiden alla. Toinen sivutie vie kauemmas, yli puurajan kylään, jolla on pitkä ja vaikea nimi: Xos Galmos Siniz. Näin ainakin lukee tienvarren nimikyltissä.

Kun tulemme autosta ulos kerääntyy heti ympärille joukko kylän miehiä. Minut kätellään ja taas kysytään ”otkuda vi?” ja saan kertoa kotimaan ja matkareitin. Paikalle tulee tavallista arvokkaamman oloinen herra, joka pyytää saada nähdä passimme. Häntä autamme kirjoittamaan tiedot ylös ja mies raportoi jonnekin saapumisestamme. Tämä mies yllätti Tuijan, sillä hän kiirehti käsi ojossa tervehtimään myös vierasta naista, mikä ei ole muslimimaassa tavallista. Hetken rupateltuamme miehet hajaantuvat ja me kierrämme kylää. Kertoivat äsken, että täällä asuu 320 ihmistä ja että matkaa merenpintaan olisi 2000 metriä. Tosin Tuijan tabletti näyttää, että olisimme vain 1740 metrissä.kyläläisiä

kylä 1

Khos Galmissiniz on kylä Talish vuoristossa. Kauniita maisemia ja uteliaita ihmisiä. Saimme tehdä selkoa matkastamme.

Luistelemme autolla alas. Matkalla keräämme täydennystä risukeitintä varten. Nummikirvinen, valkoselkätasku, arotasku ja vuoripyy näyttäytyvät.

Kun tulemme takaisin laaksoon isommalle tielle, meidät kiilaa musta mersu ja pyytää pysähtymään. Ystävällisesti hymyilevä, englantia puhuva pukumies pyytää saada nähdä dokumenttimme. Minä pyydän saada ensin nähdä tämän kaverin dokumentit, sillä eihän turistilla ole velvollisuus totella ketä tahansa siviilipukuista pyytäjää. Mies menee hetkeksi hämilleen ja hakee autosta kortin, joka hänen mukaansa todistaa miehen olevan rajavartioston palveluksessa. Hän kuvaa kännykällä passimme ja viisumimme. Kysyy sitten mitä teemme rajavyöhykkeellä. Kerron, että en ole missään nähnyt merkkiä tai kieltoa rajavyöhykkeestä. Näytän vielä kiikareita ja lintukirjaa sekä kerron meidän etsivän täältä lintuja. Mies vielä kysyy, että onko meillä viranomaisten lupa katsella lintuja tässä maassa (!). Tähän vastaan totuudenmukaisesti, että ei sellaiseen mitään lupaa tarvita.

Kohtelias pukumies kättelee meidät ja toivotti meille tämän jälkeen hyvää matkaa hänen kotimaassaan. Hänen mukaansa meidän oleskelumme rajavyöhykkeellä on nyt rekisteröity ja voimme liikkua siellä vapaasti. Hän vielä neuvoo meille hyvän ravintolan seuraavassa kylässä. Se on yhdeksän veljeksen ravintola, ”9 Qvardas”.

Ravintola on kauniissa laaksossa, juuri lehteen puhjenneiden puiden siimeksessä. Kuhankeittäjä laulaa laiskasti, syyriantikka on hermona ja harjalintu puputtaa. Ravintolan ovella törmäämme mieheen, joka välittömään azerilaiseen tapaan heti aloittaa keskustelun. Hän esittäytyy Rahidiksi, lääkäri ja radiologi Masallin kaupungista. Hän kutsuu meidät kotiinsa ja lupaamme huomenna poiketa siellä kun ajamme kaupungin läpi. Vielä ennen poistumistaan hän maksaa meidän shaslik-ateriamme. Olemme hämillämme tästä välittömästä ystävällisyydestä.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress