Blogi: luovasti luonnosta

29.4.2016 – Shirvanin kansallispuiston portilla

Luulisi, että kuuluisan kansallispuiston portti vetäisi väkeä kuin hunaja kärpäsiä. Vaan eipä muita näy. Rannikon kyliä kierrettyämme pääsemme iltapäivällä Shirvanin kansallispuiston portille. Tämä kansallispuisto sijaitsee parisataa kilometriä Bakusta etelään ja sen arot Kaspianmeren rannikolla ovat ainoat alkuperäisinä säilyneet Kaspianmeren rannan tasangoilla. Tai melkein alkuperäisinä, sillä täälläkin nyökyttelee kymmenkunta öljypumppua, jotka työntävät tien vierellä kulkeviin ruosteisiin putkiin rikkauksia maan uumenista.

Kansallispuiston opas Hickmet tulee portilla meitä vastaan. Hän väittää tunnistaneensa minut siitä, että tapasimme viisi ja puoli vuotta sitten samalla paikalla. Tiedä häntä, mutta nyt hän tarjoaa meille laajaa neljän tunnin kierrosta kansallispuiston ympäri ynnä vuolasta selostusta puiston linnuista, jotka minäkin tunnen paremmin kuin hän. Kaveri yllättää meidät kielitaidollaan, sillä hänen puheestaan saa selvää ja alan termejäkin hän osaa. Mutta luottamusta ei herätä kansallispuiston maksupolitiikka, josta osa ehkä on herran omaa bisnestä:  sisäänpääsy maksaa 2 manaattia/henkilö ja päivä, mutta kameran sisäänpääsymaksu onkin sitten 20 manaattia/päivä. Vähän vastentahtoisesti maksamme maksut meille ja yhdelle kameralle täksi ja huomiseksi päiväksi. Niin, lisäksi vielä 20 manaattia siitä, että hän tulee huomenna aamulla kello kuusi avaamaan meille portin.

Saattaapa olla, että tämä ahne maksupolitiikka on vienyt asiakkaat puistosta. Vaikka kansallispuistoja perustetaan sekä luonnon suojelua että ihmisiä varten – ja vaikka Shirvanin kansallispuisto on kuuluisa nähtävyyksistään – käy täällä vain 50 – 60 ihmistä kuukaudessa, noin 600 vuodessa. Luvussa ei liene mukana koululaisryhmiä.

mehiläissyöjiä tiellä

Mehiläissyöjät ja vihermehiläissyöjät ovat juuri saapuneet kevätmuutolta. Sadesäällä nämä joutuvat etsimään pehmeämpää syötävää kuin pistiäisiä.

Vielä ennen lähtöämme puistoon sisälle johtavalle tielle Hickmet näyttää koululaisryhmän, joka on menossa kansallispuistoon tutustumaan. Pikkubussin perässä seisoo ambulanssi. Sitä lähestyessämme meitä tulee tervehtimään vihreässä hoiturin asussa oleva mies, joka kättelee ja esittelee kultahampaiden kiiltäessä itsensä tohtoriksi. En voi olla kysymättä, onko jotakin sattunut, kun tohtori ja ambulanssi ovat paikalla. Vastaus on, että he ovat paikalla koululaisryhmän kanssa, ”in case” eli jos jotakin sattuu. Hän varoittaakin meitä siitä, että puistossa voi kohdata hyvin myrkyllisen Levantin kyyn.

Vähän vastentahtoisesti otamme Hickmetin kyytiin ja lähdemme koululaisten perään ajamaan kohti kymmenen kilometrin päässä olevaa Flamingojärveä. Bussia seuraavan ambulanssin katolla vilkkuu punainen ja sininen hälytysvalo, varmuuden vuoksi ehkä. Vähän väliä pysähdymme, sillä tien vieressä on paljon lintuja: pikkutuulihaukkoja kymmenittäin, mehiläissyöjät ovat jo saapuneet ja istuskelevat tiellä tai sen liepeillä lentävät. Joukossa on kolme vihermehiläissyöjää ja viisi punakottaraista. Niin – ja tiellä seisoo hiirihaukka, joka seuraa muutaman metrin päästä isoa, noin puolitoistametristä käärmettä, joka pää pystyssä ylittää tien. Tämä taitaa olla juuri se myrkyllisin mahdollinen käärme. Hiirihaukka tuskin tästä välittää, mutta ennen meidän lähelle tuloamme muuten arvioi mahdollisuuksiaan ison käärmeen kanssa. Miettii sen verran kauan, että saapumisemme pelastaa käärmeen hengen.

Sadetta on piisannut. Pikkutuulihaukka kylpemässä arolla, takana töyhtökiuru.

Sadetta on piisannut. Pikkutuulihaukka kylpemässä arolla, takana töyhtökiuru.

Oppaamme on kärsimätön mies. Hän ei jaksa kauan odottaa minua ja kameraani, jota vähän väliä tungen ulos auton ikkunasta. Niinpä hän vaihtaa kyytiä meidät ohittaneeseen Lada Nivaan ja häviää näkyvistä. Eikä kulu kuin vartin verran, niin koululaisbussi ynnä ambulanssi vilkkuvaloineen tulevat jo takaisin meitä vastaan. Oppaamme ja tohtori vilkuttavat etupenkiltä.

Jäämme ihmettelemään, että mitähän lapsille kerrottiin ja näytettiin Shirvanin kansallispuistosta. Mahtoikohan se kevätretki sujua näin: tultiin portista sisään, kerrottiin pari sanaa luonnosta, kehuttiin maan presidenttiä ja hänen edesmennyttä isäänsä, joiden kuvia ja viisaita lauseita on ikuistettu tämänkin kansallispuiston sisääntulon yhteyteen. Sitten otettiin toimiston rappusilla ryhmäkuva, ja tohtori kertoi miten vaarallista on liikkua ulkona luonnossa (myrkkykäärmeitä ja muita vaaroja!), lapset ajelutettiin pikkubussilla edestakaisin kuoppaista tietä ja sitten takaisin Bakuun menevälle valtatielle. Tiedä häntä, mutta tältä se näytti sivullisen silmin.

 

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress