Blogi: luovasti luonnosta

28.4.2016 – Ensi kokemuksia Azerbaidzhanista viiden vuoden jälkeen

valkoselkätasku

Kivisten arojen kaunis valkoselkätasku

Azerbaidzhanin pääkaupunki Baku on muuttunut sitten viime näkemän. Uusia taloja, komeita ja koristeellisia sekä huiman korkeita pilvenpiirtäjiä on noussut kaupunkikuvaan. Vaikutelma on miellyttävän itämainen ja moderni. Näkyy, että tässä maassa on rahaa, öljymiljoonia, joilla halutaan antaa kuva äveriäästä maasta. Talojen mahtipontisuus kertoo valtion näyttämisen halusta, mutta ei vielä mitään ihmisistä. Kadulla huomaa, että vain harvat naiset peittävät hiuksensa huivilla eikä burkaa tai niqabia näy ollenkaan. Mutta mikä jää huomaamatta? Azerbaidzhanissa ihmisoikeuksia poljetaan ja maa on diktatuuri, jossa ja korruptio rehottaa, tämäkin on itämaista perinnettä entisestä emovaltiosta. Presidenteistä, nykyisestä ja hänen isästään on isoja kuvia melkein joka tienmutkassa ja toreilla. Viisaita presidentin mietelauseita on asetettu esille kaikkialle.

Vieras ei onneksi kuitenkaan näe kaikkea. Meille tämän kahden viikon matkan alku on miellyttävä. Laskeuduimme vaimoni Tuijan kanssa eilen Bakun lentokentälle Euroopan parhaan lentoyhtiön kyydissä. Turkish Airlines toi meidät yhdellä lyhyellä vaihdolla Istanbulin kautta, tarjosi kahdet hyvät ateriat ja kaksi uutta elokuvaa, joiden parissa matka meni nopeasti. Kuulokkeet korvilla ei tarvinnut syventyä takana istuvien naisten loputtomiin jaarituksiin tuttavistaan ja avioliitoistaan, vaan Brad Pitt ynnä Daniel Craig pitivät meille seuraa, aika väkivaltaista tosin. Kun vielä hotelli oli lähettänyt autonkuljettajan meitä vastaan kentälle, alkoi matka hyvin.

On kai joku kertonut, että paperisia karttoja ei tarvitse enää käyttää vieraassa maassa maantien päällä. Mutta kun hyvin palvellut ystävämme Tomtom (navigaattori) ei tarjonnut Azerin tiekarttoja, ajattelemme kuitenkin turvautua paperiin. Mutta hotellin respan kohtelias nuorimies opastaa meitä lataamaan iPadille netistä erinomaiset kartat (maps.me). Niissä suunnistaminen käy suomenkielisen naisen opastuksella mihin tahansa pisteeseen, jonka kirjoittaa tai näpäyttää ruudulle. Ei voisi olla paljon helpompaa!

Mutta vielä tarvitaan alle auto. Olin varannut meille maasturin paikallisesta vuokraamosta. Firman kaveri tuleekin ajoissa paikalle ja poimii minut kyytiinsä, jotta ”käydään toimistolla nurkan takana täyttämässä paperit”. Siitä alkaa ensimmäinen seikkailu tällä matkalla. Ennen kyytiin hyppäämistä en ehtinyt varoittaa Tuijaa, ja niin häviän tunniksi hänen näkyvistään, kun ajamme toiselle puolelle miljoonakaupungin ruuhkia hakemaan autoa. Poissa ollessani vaimoni melkein jo hälyttää poliisin etsimään kidnapattua miestään, kunnes asia selviää.

Vielä tavanomaiset hankinnat: manaatteja lompakkoon, paikallinen sim-kortti puhelimeen, vettä ja eväitä mukaan sekä Nissan X-trailin tankki täyteen halpaa bensaa, noin 60 eurosenttiä litra. Iltapäivä on jo edennyt jonkin matkaa ennen kuin pääsemme Bakusta etelään lähtevälle moottoritielle.

gobustan2

Gobustanin aroilla on vaihtelevia ilmeitä. Korkeita liejutulivuoria ja isoja kivipaasia tapaa idässä, lähellä Kaspianmerta.

Huristamme hyvää vauhtia Gobustaniin aavikolle, alle sata kilometriä pääkaupungista. Tämä karu alue on eräs kiehtovimpia maisemia koko maassa. Tasangolla kohoaa matalia vuoria ja paikoitellen laajoja lohkarekenttiä. Eikä mitä tahansa vuoria, vaan niin sanottuja liejutulivuoria, joista monien huipulla edelleen kuplii maasta nouseva maakaasu. Sadevesi on liuottanut hienon hienoa liejua maan rakosiin, josta ylöspäin pyrkivä kaasu nostaa tämän savivellin takaisin maan pinnalle. Kun tätä on jatkunut ehkä satoja tuhansia vuosia, ovat näitä savikasoja nousseet useiden satojen metrien korkuisiksi vuoriksi, Azerbaidzhanin rannikkotasangon erikoisuuksiksi. Tämä Kaspianmeren rannikko on ollut pitkään asuttuna, mistä kertovat lukemattomat kivikautiset piirrokset ja kaiverrukset Gobustanin kivipaaseissa.

Me olimme päättäneet leiriytyä yöksi Gobustaniin, jotta saisimme nauttia siitä, miten aamuaurinko valaisee näitä kivikoita ja vuorenrinteitä. Mikä olisikaan mukavampaa kuin herätä ennen auringon nousua valkoselkätaskun lauluun?

No, aina ei käy kuin on suunniteltu. Tasku kyllä löytyy jo illan suussa samoin kuin alppivaristen pieni pesimäkolonia vuoren rinteillä ja aavikolla laulavia pikkukiuruja. Mutta sisämaasta valuu mustaa pilvimassaa Gobustanin päälle, mikä pakottaa meitä ohjaamaan maasturin takaisin tielle sateen alkaessa ropista maahan. Alati valpas liikennepoliisi järjestää meille vaivaa ja hupia: saimme ulvovan poliisiauton peräämme ja kutsun poliisiasemalle. Kokenut ulkomaan matkaaja tietää, että useimmiten pienistä rikkomuksista selviää olemalla tavallistakin ummikompi. Oletuksena on, että azerilainen liikennepoliisi ei puhu englantia enkä minä siinä tilanteessa halua tulla yhtään vastaan esittelemällä heikkoa venäjän taitoani. Niinpä kuulustelu poliisiasemalla töksähtää heti alkuunsa eikä meille myöhemminkään selviä mistä oli kysymys.

poliisiasemalla

Tänne me sitten päädyimme, poliisiasemalle. Saimme toki teelasin käteemme, mutta ainoastaan tämä valokuva läpäisi sensuurin. Siinä me sekä isä ja poika Alijev, entinen ja nykyinen presidentti.

Sitten paikalle saapuu koppalakkinen, kolmitähtinen poliisiupseeri, joka haluaisi kysyä minulta asioita venäjäksi, mutta minä vaan vastailen vuoroin suomeksi, vuoroin englanniksi. Teetäkin tarjotaan minulle ja Tuijalle. Autovuokraamoon yrittävät soittaa, turhaan. Automme miehet käyvät katsomassa tarkkaan läpi ulkopuolelta, mutta eivät pyydä ovia avaamaan. Viimeinen yritys selvittää tämä meille ihan outo tapahtuma on puhelinsoitto jollekin englantia puhuvalle poliisille. Tämä vaatii meitä ilmoittautumaan kahden tai kolmen päivän sisällä jonkun maakunnan poliisiasemalle. Kun kysyn, että missä se tällainen paikka mahtaa olla, tämäkin kaveri turhautuu ja luopuu yrityksestä.

Poliisit ovat ystävällisiä ja kohteliaita, mutta yhteisen kielen puuttuminen häiritsee lähempää kommunikaatiota. Olen aiemminkin pyytänyt vaimoani – jolla on aina kännykkä mukana – ottamaan kuvia näistä oudoista tapahtumista. Harvoin hän uskaltaa kuvata näin arkaluontoisia tilanteita. Nyt kuitenkin hän antaa minulle kännykkänsä ja otan muutaman kuvan hänestä ja meidät pidättäneestä poliisista. Sitten meistä otetaan kuva maan presidenttiä ja hänen isäänsä esittävän taulun alla. Tämän jälkeen ylempi poliisiupseeri keksii haluta nähdä muita kuvia kamerasta, minkä jälkeen hän poistaa poliisia ja Tuijaa esittävät kuvat.

Ei meille sitten tarjota majapaikkaa poliisitalon putkasta, joka illan jo hämärtäessä olisi ollut oivallinen yösija. Joudumme uudelleen tielle ja etsimään hotellia. Lopulta pitää palata lähelle Bakua ennen kuin saamme katon pään päälle hienossa merenrantahotellissa. Sen ainoina vieraina sitten nautimme henkilökunnan palveluista ja seuraavana aamuna aamiaista rantaravintolassa.gobustan1

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress