Blogi: luovasti luonnosta

18.10.2010 – Aamu ministeriössä, iltapäivä aavikolla

Vietimme viikonlopun Yusefin vieraana hänen maatilallaan Samakhissa, jossa metsäpeitteiset vuoret kumpuilevat jo ihan mukavasti ja josta näkyy lännessä Kaukasuksen lumihuippuja.

Mutta maanantaina minä ja Petteri odotimme jo malttamattomina lähtöä Bakusta etelään, maaseudulle ja oikeitten ihmisten pariin. Lasse ei nyt pääse mukaamme, sillä hänen pitää lähteä Tbilisiin, tuonne Georgian pääkaupunkiin hoitamaan seuraavan työhankkeensa esittelyä.

Lasse kuitenkin järjesti meille tapaamisen aamulla Bakussa. Kulttuuri- ja matkailuministeriön kotimaan matkailun johtaja, herra Mahir Gahramanov halusi tavata meidät. Niinpä meillä oli miellyttävä puolentoista tunnin tapaaminen ministeriön tiloissa rantabulevardin varrella. Meidän ensisijainen tarkoituksemme oli saada tukea viisumille pidennykselle. Ministeriö lupasi kirjelmöidä asiasta maahanmuuttoviraston kanssa ja vastauksen saamme kolmen päivän kuluttua. Mielenkiintoisinta tapaamisessa oli, että herra Mahir oli kovasti kiinnostunut Petterin ideasta kuvata ihmisen ja luonnon suhdetta  Azerbaidzhanissa. Saimme myös hyvän yhteenvedon matkailun kehityksestä maassa sekä kassillisen kirjasia ja esitteitä.

Päivä oli jo kääntynyt iltapäivän puolelle ennen kuin pääsimme kääntämään ajopelimme keulan ulos kaupungista. Tovin ajettuamme huomasimme pudonneemme jollekin pikkutielle, vaikka meidän piti kaasutella pitkin moottoritietä kohti Länkäränin kaupunkia kolmensadan kilometrin päässä. Bakun ulosmenoväyliä on vähän järjestelty uuteen uskoon eikä kartasta löytynyt apua väylien sekamelskassa. Tarpeetonta lienee mainita, että viittoja ja opasteita ei näkynyt mailla eikä maanteillä.

Mutta ei se mitään! Helposti me löysimme vuoren rinteelle pengerretylle moottoritielle ja jatkoimme tyytyväisinä matkaa. Kunnes huomasimme jotakin olevan pielessä: tie oli hyvä ja meni muutoin oikeaan suuntaan, mutta aurinko oli kiertynyt selkämme taakse, vaikka sen piti olla edessä. Joku voisi kutsua tätä eksymiseksi. Hieman jo huolestuimme, kun vastaamme tuli Bakun bussiasema, joka tiettävästi sijaitsee kaupungin pohjoispuolella eikä kaksikymmentä kilometriä etelään, missä meidän piti olla. Suunnistajamme Petteri Saario kuitenkin ohjasi meidät huolettomasti kaupungin uloimmalle rengastielle, joka – kartan mukaan – veisi meidät kaupungin länsipuolelta takaisin etelään. Tämä tie oli yhdenlainen pääväylä, kuoppaisena ja katkonaisena se kulki Gobustanin puoliaavikon läpi jonnekin horisonttiin. Kahden tunnin töyssyttelyn jälkeen löysimme vihdoin itsemme oikealta tieltä, ja aurinkokin oli palannut oikeaan suuntaansa.

Ilta oli jo ehtinyt pimentyä, kun lopulta saavuimme Länkäränin pikkukaupunkiin, joka on 40 km Iranin rajalta pohjoiseen, Kaspian meren rannalla. Hotellin etsiminen ei ole ihan herkkua vieraassa maassa, pimeässä, pienessä sateessa ja kaupungissa, jossa ei ole katuvaloja. Kokeneet maailmanmatkaajat kuitenkin selviävät tällaisestakin tilanteesta. Niinpä lopulta painoimme päämme tyynyyn pienen hotellin kahden huoneen sviitisssä.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress