Blogi: luovasti luonnosta

14.10.2010 – Jo saapuminen Azerbaidzhaniin on seikkailu!

Tänään Petteri Saario ja minä, Jouko Högmander, nousimme Wienin koneeseen uskoen pääsevämme seitsemän tunnin kuluttua Bakuun, Heydar Alievin lentokentälle. Sieltä aioimme ostaa viisumin astua peremmälle Azerbaidzhaniin ja aloittaa kahden viikon vahvasti improvisoidun tutustumisen maahan.

Olen ollut Azerissa aiemminkin, mutta viimeksi jo huomasin, miten vaikeaa tähän maahan on päästä. Samalla sain kuitenkin kokea ihmisten välittömyyttä, auttamishalua ja vieraanvaraisuutta. Tämä päiväkirja on matkakertomus meistä, muista ihmisistä ja lokakuisesta matkasta  Azerbaidzhanissa..

Koneemme laskeutui Wieniin samaan aikaan, kun Bakuun lähtevä kone jo rullasi kiitoradalle. Se ei voinut meitä ja laukkujamme odottaa ja niinpä saimme juosta Austrian Airlinesin tiskille kysymään uutta reititystä. Jännitystä piti yllä tieto, että Bakuun pitää ehtiä ennen puolta yötä, jonka jälkeen lentokentän kioskista ei enää saa ostaa viisumeja, vaan ne pitää ostaa kotimaata lähimmästä Azerbaidzhanin suurlähetystöstä.

Me emme olleet tässä jonossa yksin, vaan takanamme huohotti nelihenkinen suomea puhuva miesporukka, joka istui ekalla etapilla meidän takanamme. He olivat matkalla Kaukasukselle ampumaan itäkaukasian alppikaurista (East-caucasian Tur), uhanalaista pitkäsarvea, jota tavataan vain niillä ylämailla. He olivat ostaneet metsästysmatkan paikalliselta matkanjärjestäjältä.

Siinä jonossa seistessämme Lasse Koivunen, suomalainen itämaiden asiantuntija ja ystävämme Bakussa, selvitteli sieltä päästä vaihtoehtoisia yhteyksiä. Häneltä tuli nopeasti tekstiviesti: pyrkikää saamaan paikka klo 13.20 lähtevään Istanbulin koneeseen, sieltä on Bakuun sellainen jatkoyhteys, joka on perillä parikymmentä minuuttia ennen kuin viisumien myynti loppuu.

Itävaltalaisen lehtoyhtiön asiakaspalvelija uskoi Lassen tietoa, ja järjesti meille liput Istanbuliin. Valitettavasti emme ehtineet tutustumaan kaupungin moskeijoihin ja muihin nähtävyyksiin. Sen sijaan olimme kovin iloisia, kun Turkish Airlinesin kone laskeutui ihan aikataulussa Bakuun. Mutta veihän se kuitenkin aikaa päästä koneesta kentälle. Niinpä kello oli jo hyvän matkaa raksuttanut seuraavaa päivää ennen kuin pääsimme tarjoamaan maahantulokaavaketta, passia ja passikuvia leimattaviksi ja liimattaviksi. Takanamme oli vielä Bosnia-Herzegovinan naisten lentopallojoukkue, jolla oli samat aikataulumurheet kuin meillä.

En osaa sanoa, että olimmeko tyytyväisiä vai vain päästämme pyörällä, kun lopulta pääsimme maahan ja kiipesimme Lasse Koivusen meille järjestämään taksiin Bakun kentällä, tosin ilman tietoa matkatavaroitamme. Seikkailu oli alkanut.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress