Blogi: luovasti luonnosta

19.9.2014 – Entinen työläisten paratiisi

 

Omalaatuinen tarina alkoi jo kauan sitten. Kun toisen maailmansodan loppuvaiheissa saksalaiset ja italialaiset vetäytyivät Adrianmeren itärannalta, saivat kommunistit täällä vallan. Pian albanialaiset kommunistit riitautuivat Jugoslavian aateveljiensä kanssa, mutta veljeilivät edelleen Stalinin kanssa. Kun tämä kuoli, turvautui Albania kiinalaisiin. Sekin ystävyys päättyi Mao Zedongin kuoltua ja Albania eristäytyi kaikista muista maista. Albaniaa johti melkein neljäkymmentä vuotta mies, josta tuli vähitellen julma diktaattori ja henkilöpalvonnan kohde. Tämän diktaattorinsa Envar Hoxhan johdolla maa pitkään sinnitteli omalaatuista kommunismiaan toteuttaen.

Muistot tästä synkästä vaiheesta ovat melkein hävinneet. Ihmiset eivät mielellään muistele niitä aikoja, hymähtävät vain ja pudistelevat päätään. 1990-luvun alussa alkanut muutos ja avautuminen näkyy ihmisten avoimissa katseissa ja kadunvarsien mainoksissa. Liikekeskuksissa vilkkuvat kansainväliset brändit ja teillä mersujen tähdet. Mutta jotakin on jäljellä muistuttamassa pitkästä suljetusta ajasta.

Diktaattori Hoxha oli vainoharhainen johtaja, joka näki vihollisia kaikkialla. Vastustajat omassa maassaan ja puolueessaan hän otti surutta hengiltä. Kansalle luotiin uhkakuva, jonka mukaan Nato oli hyökkäämässä Albaniaan, koska täällä on työläisten paratiisi ja sellaisen syntyminen Eurooppaan uhkaa länsimaiden kapitalisteja. Tätä paratiisia puolustamaan johtaja määräsi rakennettavaksi bunkkereita, joista käsin urheat albaanit voisivat taistella hyökkääjiä vastaan.

Albaniassa on kolme miljoonaa ihmistä. Jokainen perhe rakensi oman bunkkerin, johon vetäydyttäisiin hyökkäyksen alkaessa. Sieltä sitten yleensä yhdestä aukosta tulitettaisiin vihollista. Albaniaan rakennettiin noin 700 000 teräsbetonista bunkkeria. Näitä tuskin on kukaan laskenut ja niinpä niiden lukumäärästä on paljon erilaisia lukuja. Mutta suuri osa bunkkereista on yhä tänäänkin nähtävissä. Teiden varsilla, kukkuloiden rinteillä ja talojen takapihoilla niitä jököttää.

Kun kuri oli kova, tuli bunkkerin rakentamisesta muodostui samalla uskollisuuden osoitus johtajaa kohtaan. Syntyi isompia ja pienempiä suojia, sieniksi niitä myös kutsutaan.  Köyhässä maassa ja köyhälle perheelle tämä maanpuolustuskampanja oli suuri uhraus, joka tuntuu tämän päivän maailmakuvassa mielettömältä: eihän maata voi puolustaa sulkeutumalla pimeään ja kosteaan bunkkeriin perheen ja pyssyjen kanssa.

Tässä bunkkerissa voidaan puolustaa työläisten paratiisia Naton hyökkäystä vastaan.

Tässä bunkkerissa voidaan puolustaa työläisten paratiisia Naton hyökkäystä vastaan.

Hulluinta tässä on se, että se paha Nato tuli kuin tulikin. Mutta Nato tuli takaoven kautta: Albania haki itse Naton jäsenyyttä ja liittyi siihen monien muiden Itä-Euroopan maiden tavoin vuonna 2004. Tänään ei Albaniaa taida mikään naapuri uhata, mutta eipä löydy täältä enää työläisten paratiisiakaan!

Isompaan bunkkeriin mahtuu isompi perhe.

Isompaan bunkkeriin mahtuu isompi perhe.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress