Blogi: luovasti luonnosta

21.9.2014 – Albanian heinäkerttu ja muita lintutarinoita

Kello viisi aamulla on Tiranassa hiljaista ja aika pimeää. Vuorten takana idässä voi hyvällä tahdolla nähdä kajastusta. Se jää selkämme taakse kun kaasutamme Harmut Mullerin kanssa länteen, Durresin ja rannikon suuntaan. Vähän ennen kaupunkia käännymme etelään. Divjaken kansallispuisto on metsää, kosteikkoa ja hiekkarantaa. Me suuntaamme kosteikolle etsimään syksyn muuttolintuja. Täällä on todella upeat kosteikkoalueet, kilometrikaupalla sara- ja vihviläkasvustoja ja matalaa avovettä, jossa runsaat kalaparvet värisyttävät veden pintaa.

Mutta ei täällä ole mitään lintuja!  Ei yhtään sorsalintua, ei ensimmäistäkään. Yksittäisiä vikloja, samoin pieniä ja isoja tyllejä. Muutama silkkihaikara ja harmaahaikara nokkii aamiaista kalaparvista. Kuningaskalastajia on siellä täällä rantapensaissa vettä tapittamassa. Vihviläpuskissa puikkelehtii pikkulintuja, niitä ruskeankirjavia, jotka lintukirjan puolenvälin jälkeen täyttävät kymmenkunta kuvataulua. Pyöreä pyrstö, jonka reunassa on vähän valkoista varmistaa, että linnut ovat heinäkerttuja. Muita selkeitä tuntomerkkejä on vähän, ellei sitten satu tuntemaan linnun ääntä, joka on terävä ”zip”. Piilotteleva otus, mutta meillä on tuuria sen kanssa, sillä saamme muutaman kivan kuvan muistoksi tapaamisesta.

Heinäkerttu näytillä Divjaken kansallispuiston rantapensaissa. Olen lintuja katsellut jo yli viisikymmentä vuotta, mutta ekan kerran sain ihailla heinäkerttua näin mukavasti.

Heinäkerttu näytillä Divjaken kansallispuiston rantapensaissa. Olen lintuja katsellut jo yli viisikymmentä vuotta, mutta ekan kerran sain ihailla heinäkerttua näin mukavasti.

Albanian linnustossa ei ole paljon kehumista muutoinkaan. Toki täällä tapaa useita Suomessa harvinaisia lajeja, mutta ne ovat samoja, jotka tulevat tutuksi myös muissa Välimeren maissa. Esimerkiksi pensassirkku, rusorintakerttu, samettipääkerttu ja vaalea tervapääsky käyvät pian tutuiksi. Mutta aiemminkin olemme ihmetelleet vesilintujen ja rantalintujen puuttumista, vaikka elinympäristöjä on jäänyt jäljelle muuten holtittomasta maankäytöstä. Petolinnut ovat myös vähissä. Näissä suhteissa Bulgaria tai Espanja ovat aivan toista maata.

Jatkamme etelään kohti Vloren kaupunkia, jonka pohjoispuolella on laajat suola-altaat ja niiden reunoille harvinaisen hienoa aroa. Moottoritien varrella näemme langalla tuulihaukan, jonka toki noteeraamme, sillä petoja näkyy harvoin. Kohta näkyy toinen. Ja kolmas. Kun kohta langalla on viisi tuulihaukkaa, painaa Hartmut jarrua ja ajamme tien reunaan. Arvaus osuu oikeaan: nämä ovatkin pikkutuulihaukkoja. Niitä on hyönteisjahdissa niittyjen yllä kolmisenkymmentä. Emme vaivaudu käymään niitä kaikkia niin tarkkaan läpi, etteikö joukossa voisi olla joku tavallinenkin tuulihaukka, ehkä ei kuitenkaan.

Pikkutuulihaukka ponkaisemassa lentoon.

Pikkutuulihaukka ponkaisemassa lentoon.

Löydämme liittymän ulos moottoritieltä ja jäämme kuvaamaan pikkutuulihaukkojen saalistusta. Näiden joukossa vilahtaa niityllä oudon näköinen vaaleampi pikkuhaukka, joka kohta tunnetaan nuoreksi punajalkahaukaksi. Ammumme sitä auton ikkunasta 600:n ja 1000:n millin tykeillä. Saaliiksi saamme kivoja kuvia tästä kauniista linnusta.

Nuori punajalkahaukka metsästi hyönteisiä pikkkutuulihaukkojen kanssa.

Nuori punajalkahaukka metsästi hyönteisiä pikkkutuulihaukkojen kanssa.

Suola-altaillakin on niukasti lintuja. Kuusikymmentä flamingoa torkkuu keskellä allasta. Sähkölinjalla nököttää tumma, kapeanmallinen lintu, joka hämmästykseksemme on sinirastas-koiras. Se ei osaa kertoa, miksi se on tullut vuorten rinteiden kallioilta alamaihin, suola-altaan reunojen tasangoille.

Vielä suurempi yllätys meitä odottaa arolla. Sitä halkovan kuivatusojan varressa nokkii muutama valkoviklo sekä näitä matalakoipisempi ja pienempi, muutoin saman oloinen lintu. Yleensä lintuja pääsee autossa lähemmäs kuin kävellen. Kun nyt viklot lopulta lähtivät meitä karkuun, vetivät ne tuon pienemmän kahlurin mukaansa. Lennossa sillä näkyi valkea siiven takareuna. Ei samalla tavoin koko matkalla kuin punajalkavikolla, mutta kuitenkin puhtaanvalkoisena pilkkana. Kun uudelleen näimme linnut maassa, varmistuimme, että rantakurvi se on tänne Albanian arolle saapunut.

 

Käyränokka kurvi ensimmäistä kertaa Albaniassa. Näin luulemme.

Käyränokka kurvi ensimmäistä kertaa Albaniassa. Näin luulemme. Valkoviklo seuraa tilannetta.

Tämä käyränokka pesii lähimmillään Länsi-Venäjällä ja Valko-Venäjällä, jota lännempänä sitä ei kovin usein tapaa. Suomessa pesii pieni populaatio Oulun seudulla. Voi olla, että teimme Albanian ensimmäisen havainnon tästä linnusta. Jos näin olisi, niin kuitenkin suurempi ansio tästä kuuluu Albanian olemattomalle ornitologian perinteelle kuin tämän saksalais-suomalaisen lintutiimin taidoille.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress