Blogi: luovasti luonnosta

4.10.2014 – Pistäydymme naapureissa

 

Valbonassa ovat pilvet matalalla. Päätämme lähteä Kosovoon ja Montenegroon. Täällä se käy helposti: ajat vain raja-asemalle ja näytät passit. Autonkin dokumentteja saatetaan kysyä. Ei tarvitse nousta autosta eikä avata takaluukkua laukuista puhumattakaan. Harmittamaan vain jää, että eivät lyö passiin leimaa.

Ajamme siis Kosovon puolelle. Raja-asema on korkealla vuoristossa, jonne noustaan mutkittelevaa serpentiiniä ja josta laskeudutaan ylätasangolle. Aina uuteen maahan tullessa vertaa mielessä näkemäänsä edelliseen maahan. Kosovo on osa entistä Jugoslaviaa. Täällä tämä näky siisteinä tienvarsina, taloina, pihoina, liikkeinä. Huolimatta viisitoista vuotta sitten käydystä Kosovon sodasta, on vaikutelma vauraampi.

Ajattelemme käyvämme muutamassa kaupassa, mutta se ei onnistu. Tänään on lauantai ja muslimien pyhäpäivä. Liikkeet ovat kiinni ja pikkukaupunkien keskustat hiljaisia. Koululapsia siisteissä vaatteissaan on tulossa jostakin. Menemme lounaalle.

mustia vuoria 1

Mustien vuorten maisemaa lähellä Kosovon rajaa.

Kolmen tunnin Kosovon vierailun suurin yllätys on valuutta. Tai sen puuttuminen. Ravintolassa meille selviää, että Kosovossa käytetään maksamiseen euroja. Niillä maksamme oikein maukkaan aterian, jossa salaattia, hyvää naudanlihaa, perunoita ja vihanneksia. Päälle kahvia. Kohtelias tarjoilija puhuu vähän englantia ja valistaa meitä raha- ja sapattiasioissa. Alle kymmenen euroa kahdelta henkilöltä. Tämä on yleinen hintataso kaikissa näissä maissa.

Iltapäivä serpentiiniä. Vähän huvittavalta tuntuu, että joka serpentiinin silmukkaa lähestyttäessä pyöreä liikennemerkki ilmoittaa nopeusrajoitukseksi 10 km tunnissa. Ylhäällä on Kosovon puolen raja-asema, jonka jälkeen nousu jatkuu loivempana ja maisemat avautuvat laajempina. Ennen Montenegron raja-asemaa selviää suomalaisellekin, miksi maan nimi on Crno Gora, Montenegro eli musta vuori. Kallion väri on kyllä vaaleaa, ilmeisesti kalkkikiveä jossakin muodossa eikä sellaista mustaa saviliusketta kuin mikä on tyypillistä Kaukasuksen vuorille. Mutta täällä vuoren rinteillä kasvaa tummaa kuusta, joka on varmaankin serbiankuusta. Ylhäällä mustaa kuusikkoa on läikittäin alppiniittyjen lomassa, mutta kun lasku alkaa Montenegron puolelle, tihenevät metsät ja kuusiin tulee pituutta. Tämä on todellakin aika mustaa vuoristoa.

Laskeudumme monta tuntia vuorilta länteen ja etelään. Enää ei ole tie serpentiiniä vaan vuoriston luonne mahdollistaa loivan laskeutumisen jokilaaksoja seuraten. Tuntuu, että yhtä ja samaa alamäkeä jatkuu ikuisuuden. Niin jatkuukin ja meidän osaltamme se päättyy illan hämärtyessä Podgoricaan, Montenegron pääkaupunkiin. Maksamme yöstä pienessä siistissä hotellin huoneessa 30 euroa. Euro on tämänkin maan ainoa valuutta.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress