Blogi: luovasti luonnosta

1.5.2014 – Vappu arolla ja aavikolla

mehiläissyöjiä

Aurinko nousee tänään kymmentä yli kuusi. Sadat pääskyt lammasfarmin pihalla ovat jo heränneet ja rupattelevat talojen ympärillä. Kuhankeittäjä viheltää iloisesti isossa puussa. Mehiläissyöjien parvi trimmaa liikkeelle lähtöä aidan takana rinteessä. Niillä ei taida olla vielä kiire, sillä mehiläisetkin taitavat odottaa lämpötilan kohoamista. Nunnatasku niiailee rikkinäisellä talon katolla. Kevään ensimmäinen punakottarainen saapuu Afrikan matkalta ja pudottautuu pihalle. Me lähdemme kaukoputket ja kamerat olalla kohti laaksossa olevaa pensaikkoa.
Aamuaurinko antaa pehmeän valon ja lämmittää sopivasti. Etelänsatakielet soittelevat lukuisina ja niitä säestävät mustapääsirkut. Epävireiset rääkäisyt linnunlaulun seassa kuuluvat laakson kahdelle mustafrankoliinille, jotka yltyvät kilpahuuteluun. Oppaamme ovat taitavia poimimaan lintuja pensaista ja heinikosta. Meidän maksavien asiakkaiden ei tarvitsisi kuin pysyä lähellä ja kääntää kiikarit osoitettuun suuntaan. Kaspiankerttujen rätinä ja idänorfeuskerttujen pärinä myös kohta käyvät tutuksi. Kohta osaamme itsekin poimia lintuja esille ja määrittää niitä. Eräs aamun pikkulintujen kivoimpia löytöjä on ruostepyrstö, joka vain vähän ja ujostellen esittelee pitkää ja ruosteenväristä, valkoreunaista pyrstöään.

mustapääsirkku
Näin kuluvat vappuaamun kolme ensimmäistä tuntia ilman, että ilmapallot, sima tai tippaleivät ehtivät käväistä mielessä. Vielä pikkutuulihaukan, kuningaskalastajan, yöhaikaran ja niittysuohaukan jälkeen saamme viimein aamukahvia lammasfarmin päärakennuksessa.
Sitten taas arolle ja aavikolle! Vapunpäivän edetessä nousee myös lämpö jonnekin kahdenkymmenen viiden asteen tienoille. Se on täällä vielä aika vähän, eikä kuumuus käy sietämättömäksi talsiessamme eteenpäin. Äänimaisema taustalla on hieno ja eksoottiinen: mehiläissyöjät, kaspiankertut, mustapääsirkut, töyhtökiurut ja harmaasirkut antavat ymmärtää, että etelässä on kevät.

aro
Joskus käy tuuri, vaikka taivaan merkit muuta näyttäisivät! Iltapäivällä huolestumme pilvilautasta, joka nousee Azebaidzhanin puolelta vuorten takaa. Se peittää auringon ja nostaa kovan tuulen ja pölyä ilmaan. Samaan aikaan kävelemme kohti korkeaa vuorta, joka on varsinainen maamerkki kumpuilevalla arolla. Sen ympärillä pyörii monipuolinen sekoitus petolintuja: hanhikorppikotkia ja useita arohiirihaukkoja, näiden tummia ja vaaleita muotoja. Nämä leveäsiipiset leikittelevät tuulessa, joka vuoren rinteellä nostaa pystyjä virtauksia. Kohta paikalle lipuu myös komea arokotka. Mutta varsinaisen kohahduksen katselijoissa aiheuttavat ne kaksi aavikkohaukkaa, jotka jostakin ilmestyvät isompiensa joukkoon.
Hetken aikaa on sellainen tunnelma, että ei tiedä mihin katsoisi. Joka puolella tapahtuu. Aavikkohaukkapari kaartelee meitä kohti, kun uros havaitsee jotakin ja taittaa syöksyyn, ensin loivasti sitten yhä kiihtyen ja häviää lopulta erään kummun taakse. Noin minuuttia myöhemmin se tulee näkyviin toiselta puolen kumpua. Haukka ottaa korkeutta terävin siiveniskuin ja äkkiä huomaamme tummaa vuorenrinnettä vastaan sininärhen, joka pakenee haukan edessä henkensä kaupalla. Molemmat nousevat yhä ylemmäs. Isokokoisempi naarashaukka seuraa kilpalentoa vähän alempana ikään kuin valmiina poimimaan ilmasta talteen uroksen pudottaman sininärhen. Nämä kolme kiertävät laajaa kehää meidän ympärillämme niin, että saamme seurata saalistuksen loppuun saakka: sininärhi oli vahvassa kunnossa ja aavikkohaukka antaa lopulta periksi.
Kuluu vielä viitisen minuuttia ja taivas on tyhjä. Turhaan odotamme vielä tunnin, että näytelmät vuoren ympärillä jatkuisi. Mutta tuuli on laskenut eikä leikki nousevissa ilmavirtauksissa enää houkuta petoja tanssiin vuoren ympärillä.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress