Blogi: luovasti luonnosta

10.7.2013 – Taitaa olla hyvä heinäsirkkavuosi…

Jo heti aamulla olemme pyörien päällä Kakhetissa, Georgian itäisessä viinimaakunnassa. Puut harvenevat ympärillä ja maisema on muuttumassa aroksi. Kuivan puun latvassa on parvi lintuja, joiden takia kannattaa polkaista jarrua: kolmekymmentä punakottaraista on aloittamassa päivää ja heinäsirkkojen hakemista.

punakottarainen3

Punakottarainen on tavattoman kaunis lintu sekä samalla salaperäinen ja esiintymiseltään oikullinen idän otus. Se on erikoistunut heinäsirkkojen ja kauempana etelässä vaellussirkkojen jahtaamiseen. Tänne Taka-Kaukasukselle sen parvet saapuvat toukokuun alussa, löytävät jonkun talonraunion, vanhan kalliolouhoksen tai linnan, ja ryhtyvät siellä pesimään satojen jos ei tuhansien lintujen yhdyskuntana. Punakottarainen on täällä eräs eurooppalaisten lintuturistien halutuimpia nähtävyyksiä. Mutta paikalliset Ecotoursin oppaatkaan eivät aina tiedä missä päin maan itä- tai eteläosien aroaluetta punakottaraiset tänä vuonna pesivät tai minkä raunion ne ovat valinneet pesäpaikakseen. Toisina vuosia näitä punavatsoja pesii paljon, joskus taas sirkkoja on jossakin muualla enemmän.

Sirkkoja suu täynnä ja nuoriso kintereillä kerjäämässä

Sirkkoja suu täynnä ja nuoriso kintereillä kerjäämässä

Niin vaan meillä käy tuuri ja törmäämme punakottaraisparviin kymmenkunnan kilometrin matkalla useita kertoja. Lentopoikaset kerjäävät ruokaa kovalla räkättävällä äänellään. Jo ekalla pysähdyksellä on muutakin ihmeteltävää. Useampi kuhankeittäjä viuhahtelee ja viheltelee samoissa puissa, joissa mustaotsalepinkäiset pitävät vartiota. Sininärhi, harjalintu ja taivaalla mehiläissyöjät ovat aamutouhuissaan.

Pajuvarpunen on toinen mukava idän lintu.

Pajuvarpunen on toinen mukava idän lintu.

Erään kukkulan takana tie sukeltaa kahden lammen väliin. Viime päivinä täällä Georgiassa on satanut ja ukkostanut reippaasti, mistä meidän on kiittäminen näiden lampien olemassaoloa. Niistä hakevat elantoaan mustatiirat ja valkoposkitiirat, jotka yhtäkkiä tulevat jostakin ja tanssivat hetken veden päällä taas hävitäkseen jonnekin arolle.

Lopulta satojen punakottaraisten ja säihkylintujen jälkeen saavumme David Garejin luostarille. Kallioon hakattuine keljoineen tämä muistuttaa Vardzian kallioluostaria. Täällä on kuitenkin myös perinteisiä luostarirakennuksia. Munkit kulkevat pihalla tummissa kaavuissaan ja vienoääninen kuoro harjoittelee. Kaiken päällä on kuitenkin 35 asteen helle, joka imee mehuja suomalaisilta.

Vaan silti kiipeämme luostarin yläpuolella olevalle korkealle harjanteelle, josta näkyy karuja vuorenrinteitä ja kuivia aroja silmän kantamattomiin. Harjanteen päässä on kolme georgialaista sotilasta pyssyineen. Sadan metrin päässä on kaksi sotilasta, joilla on toisenlaiset hihamerkit. Siinä Georgian ja Azerbaidzhanin sotilaat vartioivat rajaa ja toisiaan. Molemmilla valtioilla on täällä aluevaatimuksia toisiltaan ja tunnelma on kireä. Vuosi sitten ryhmä azebaidzhanilaisia sotilaita tuli luostarin alueelle ja vaati sen väkeä poistumaan heidän maaltaan. Tämän rajaloukkauksen seurauksena tässä nyt kytätään toisiaan. Eikä siinä kaikki. Pois ajaessamme täältä Jandara-järven suuntaan törmäsimme useisiin sotilaspartioihin, leireihin ja vartiopisteisiin.

David Garejin luostari puoliaavikon keskellä. Tästä maasta azerit ja georgialaiset kiistelevät.

David Garejin luostari puoliaavikon keskellä. Tästä maasta azerit ja georgialaiset kiistelevät.

Ulkomaalaisen on vaikea ymmärtää näiden Taka-Kaukasian kansojen voimakasta nationalismia ja jatkuvaa riitelyä keskenään. Kolmesta maasta kaksi on sotatilassa keskenään ja kaikilla muillakin rajoilla on ”oikeutettuja aluevaatimuksia”. Kuivasta, kuumasta ja kivisestä arosta ollaan valmiita vuodattamaan verta.  Lisäksi Armenia kiukuttelee edelleen Turkille siitä, että tämä ei suostu kutsumaan sata vuotta sitten tapahtunutta murhenäytelmää kansanmurhaksi, vaikka siinä sai surmansa yli tai alle miljoona armenialaista. Eikä Georgiassa unohdeta sitäkään, että viisi vuotta sitten Venäjä auttoi lohkaisemaan kaksi tämän maakuntaa, Abhasian ja Etelä-Ossetian irti Georgiasta. Ja niin edelleen. Epäsovun aiheita riittää, mutta onneksi tänään pyssynpiiput ovat kylminä.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress