Blogi: luovasti luonnosta

6.7.2013 – Zekarin sola Vähä-Kaukasuksella

Tämä on niitä teitä, joihin en lähtisi omalla autollani. Enkä edes vuokratulla maasturilla. Borjomi-Kharakaulin kansallispuisto on Georgian suurin kansallispuisto ja se kattaa Vähä-Kaukasuksen vuorijonon hienoimmat alueet. Puiston rajalta tie nousee vuoriston rinnettä 18 km matkan, kunnes saavutaan harjanteen laelle. Siellä 2200 metrin korkeudessa tie saavuttaa korkeimman kohtansa ja Zekarin solassa lähtee laskemaan pohjoiseen. Tämän tien kerrotaan olevan vanhoja valtakunnan pääteitä ja tärkeä yhteys Akhaltsikhestä entiseen pääkaupunkiin Kutaisiin. Kaikki vuoristotiet ovat siksakia, mutta tähän tiehen on lisäksi vesi syönyt valtavia koloja ja ojia niin, että tasaista paikkaa ei löydy. Hyvä kuljettaja hyvällä maasturilla matkasta selviää, mutta auto ja matkustajat ovat kovilla.

Vähä-Kaukasuksen rinteillä on uskomattoman hienoja kukkaketoja.

Vähä-Kaukasuksen rinteillä on uskomattoman hienoja kukkaketoja.

Metsä täällä Vähä-Kaukasuksella on tyystin erilaista kuin Suur-Kaukasuksella. Se on pääosin sekametsää, jossa mänty, jalokuusi ja useat tammilajit kasvavat runsaina ja komeina. Tienvarren ja rinteiden kukkaloisto on todella hienoa, kauniisti kukkivia tuttuja ja vähemmän tuttuja kasveja on runsain mitoin. Lintujakin vielä laulaa: kaukasianuunilintuja, peukaloisia ja kuusitiaisia. Kovasti yritämme löytää atrapin avulla punarintanakkelia, joka asuu harvinaisena yli 1500 metrin korkeudella metsissä. Vasta alas kävellessämme Inari sen huomaa: hento ”tsiuu” paljastaa ylhäällä männyssä piileskelevän pikkuisen nakkelin. Kohta näkyy toinen ja tutuksi käyneen äänen perusteella löytyy vielä pari lisää.

lilja

Päivän kohokohta ottaa kuitenkin paikkansa vähän solan jälkeen, ylhäällä missä ei ole metsää, mutta mahtavat maisemat. Ylävuoriston paljakat ovat valtaosin vihreitä laitumia, jossa kalliorinteitä on niukalti.  Siellä tähystämme kaukoputkilla erään huipun alapuolella olevia jyrkänteitä. Oppaamme David (25 v.), joka jo tässä vaiheessa on saanut lisänimen ”poika”, skannaa väsymättä rinteitä lumikanojen toivossa. Tätä hän teki ahkerasti jo Suur-Kaukasuksen kanapaikoilla, jossa etsittiin kaukasuksenlumikanaa. Mutta täällä hän lopulta ilmoittaa, että kaspianlumikana löytyi! Tätä harvinaista korkean vuoriston lintua tavataan vain Georgian eteläosissa, Armeniassa, Turkissa ja Azerbaidzhanissa. Kaikkialla sitä on vähän ja korkealla, jonne ei johda teitä – tai tiet ovat näitätoivottoman ajokelvottomia uria vuorten rinteissä. Nyt kuitenkin kaspianlumikana on edessämme selvästi nähtävissä. Ei kovin lähellä, mutta riittävän lähellä vapaasti kaukoputkella katsottavissa. Osa väestämme on huipun toisella puolella ja he tulevat hälytyksen saatuaan paikalle. Jonkun ajan kuluttua kaspianlumikanoja näkyy rauhallisesti ruokailemassa jo kolme yksilöä. Komeat maisemat ja salaperäiset vuoriston asukkaat ovat vaikuttava kokemus!

Intensiivinen skannaus kaukoputkella tuotti juuri tulosta: kolme kaspianlumikanaa ruokailee vuorenseinämällä tietämättömänä suomalaisista turisteista, jotka kirjaavat näkemiään lintulajeja.

Kohta päätämme pitää lounastauon solassa ja samalla hakea Rhododendronien joukosta kaukasianteeriä, joista kaikki joukossamme eivät ole vielä päässeet osallisiksi. Vaan kuten usein käy vuoristossa, niin nytkin matalat pilvet liukuvat jostakin päällemme ja saammekin nauttia lounaan pilvessä. No, onhan tässä se hyvä puoli, että teerien hakeminen ei pilaa lounastaukoa.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress