Blogi: luovasti luonnosta

4.7.2013 – Auton alle piiloon!

Katsomme Truson laaksossa, laakean tasangon pohjalla kahden maakotkan liikettä vihreää vuorenseinämää vasten. Ne kaartelevat kauniisti esitellen kullanväristä niskatukkaa suomalaiselle yleisölle. Nostan teleobjektiivia olalta ottaakseni kotkista kuvaa.

Joku musta vilahtaa näkyviin heinikossa edessämme, juoksee kohti. Oppaamme, jonka tehtävänä on näyttää meille lintuja, huutaa: ”black grouse”. Täällä se tarkoittaa harvinaista kaukasianteertä. Tosiaan, sellainen musta pitkäpyrstö juoksee ohitsemme, saa muutaman hätälaukaisun peräänsä ja hakee piiloa automme alta. Sinne se jää eikä suostu tulemaan pois. Ehkä sekin oli nähnyt kotkat taivaalla eikä halunnut joutua niiden lounaaksi.

 

"Kotkat kannoilla, uskaltaisiko livahtaa tuonne auton alle piiloon?"

”Kotkat kannoilla, uskaltaisiko livahtaa tuonne auton alle piiloon?”

Kun tämä endeeminen suurharvinaisuus on näin nähty, tulee se tietysti saada kuvatuksi. Laakealla tasangolla se olisi helppoa, mutta auton alla vaikeampaa. Niinpä minun pitää seurueen vanhimpana lintujen harrastajana ottaa se kiinni. Makaan vatsallani maassa, pää Mitsubishin alla ja haron tyhjää. Teeri juoksee ulos ja hakee uutta piiloa minun jalkojeni välistä. Vielä pari kierrosta eturenkaiden takaa ja saan lopulta kaukasialaisen teeren koivista kiinni. Sankarina nousen pystyyn: ensimmäinen suomalainen, joka koskaan on pyydystänyt Kaukasus-vuorten salaperäisen asukin paljain käsin! Mahtaako kotimaan media noteerata tämän heinäkuun suuren uutisen?

Onnelliset

”Miten tässä nyt näin kävi?”

Teerellä on tähän aikaan vuodesta sulkasato ja lintu on lentokyvytön. Jostakin syystä se oli eksynyt kauas vuorenrinteiden tiheistä Rhododendron-pensaista. Emme henno jättää sitä tasangolle petojen armolle vaan otus viedään puolen kilometrin päähän vuorenrinteelle, jossa on enemmän suojaa kasvattaa uusia siipisulkia.

Siinä vielä toljottaessamme kiitää paikalle nuolihaukka. Saalis koivissaan se laskeutuu aidantolpalle. Saimme todistaa miten muutamassa minuutissa västäräkki hävisi haukan suuhun. Olikohan se tämän kesän poikasia vai jäikö lähistöllä västäräkkiperhe ilman toista vanhempaa?

Västäräkki on siirtynyt nuoihaukan kupuun

Västäräkki on siirtynyt nuoihaukan kupuun

Lintupäivän oppitunti tapahtuu päätien varrella, jossa liki kaksisataapäinen alppivaristen parvi ruokailee kukkaniityillä. Alppivariksella on kirkkaan punainen nokka ja sen serkulla, alppinaakalla klyyvari on keltainen. Luulisi lajinmäärityksen olevan helppoa kaukoputkella ja maassa ruokailevia tarkkaillessa. Vaan luoja on luonut nuorille alppivariksille myös keltaisen nokan. Mistä nämä vuoriston hyväntuuliset serkukset sitten voi erottaa toisistaan kesällä?

Alppivariksella on punainen nokka. Tosin nuoret ovat keltanokkia.

Alppivariksella on punainen nokka. Tosin nuoret ovat keltanokkia.

Pitkän tiiraamisen jälkeen parvesta löytyy muutama ”aito keltanokka”, alppinaakka. Se on vähän sirompi, pyrstö on pidempi – ja nokka vielä vähän keltaisempi. Viisikymmentä vuotta lintuharrastusta takana, mutta kaikkea ei ole vielä tämän jälkeenkään opittu!

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress