Blogi: luovasti luonnosta

1.1.2013 – Kambodzha ajatuksissani

Se tulee lähelle tälle matkalla. Vietnamissa sodanaikaiset luolat ja sotamuseo iskivät mieleen jo unohtuneet muistot sodasta vuosikymmenien takaa. Kambodzhassa oppaamme liitti eilen Angkor Watin tuhatvuotisen tarinan saman sodan karmeaan jälkinäytökseen.

Matkalla läpi Kambodzhan maaseudun katson köyhän maaseudun taloja. Niitä on paljon harvemmassa kuin Vietnamin puolella. Siellähän Suomen kokoisessa maassa asuu nyt 91 miljoonaa ihmistä, jotka ajavat 43 miljoonalla moottoripyörällä. Täällä on köyhempää, ihmisiä 15 miljoonaa ja vähemmän liikennettä, tosin puolet pienemmässä maassa. Sodasta toivutaan ja ilmassa on toivoa paremmasta, mikä näkyy nopeassa väestönkasvussa: Vietnamissa väkimäärä on kolminkertaistunut ja Kambodzhassa kaksinkertaistunut sitten 1970-luvun lopun.

kylänäkymä aamulla 2

Siem Reapissa ollaan liikkeellä jo seitsemältä uudenvuodenpäivän aamuna. Ollaan menossa myyntipaikalle ja töihin.

Kambodzhan kansa on kovia kokenut. Se joutui tahtomattaan mukaan Vietnamin sodan loppupyörteisiin, jossa eriskummallista, Kiinan silloista puritaanista kommunismia jäljittelevä, punakhmereiksi kutsuttu sissiliike nousi valtaan Kiinan tuella vuonna 1975. Pol Pot oli sen hirmuhallitsijan nimi, joka päätti tyhjentää kaikki kaupungit asukkaista ja pakkosiirsi heidät maaseudulle tekemään työtä. Neljä vuotta jatkui tämä painajaismainen kausi, jonka aikana neljäsosa kansasta, kaksi miljoonaa sai surmansa – eli tapettiin.

Meidän eilisen päivän temppelioppaamme, joka käyttää itsestään ”länsinimeä” David, syntyi puoli vuotta sen jälkeen kun punakhmerit tappoivat hänen isänsä. Poika ei ehtinyt kuin 15 päivän ikään, kun tuli hänen äitinsä vuoro. David kärjisti, että kaikki ne tapettiin, joilla oli silmälasit. Sen lisäksi tapettiin paljon niitä, joilla oli koulutusta tai joita muutoin voi epäillä älymystöön kuuluviksi: opettajat, tutkijat, papit, munkit, upseerit. Ei joitakin vaan kaikki, jotka saatiin kiinni.

Angkor Watin temppelissä patsaatkin menettivät päänsä punakhmerien ansiosta. Patsaita ei kyllä epäilty liiasta sivistyksestä vaan niiden kohtaloksi tuli punakhmerien jälkeinen lohduton köyhyys. Henkiin jääneillä ihmisillä ei ollut ruokaa, asuntoa, vaatteita – ei mitään. Silloin nämä temppelikaupungit ryöstettiin ja saalis vietiin rajan yli Thaimaaseen, jossa siitä jotakin maksettiin. Kun temppeleissä ei kuitenkaan ollut paljon varastamista, yritettiin sieltä viedä pienemmät patsaat ja isommista hakattiin irti pää pois kuljetettavaksi. Suurin patsaista on Vishnu, buddhalainen jumala. Sen pää on suuri ja raskas. Ryöstäjät eivät epäonnekseen löytäneet siltaa saarelta pois ja joutuivat kätkemään pään temppelikaupunkiin. He eivät saaneet enää tilaisuutta palata, vaan Vishnun pää löydettiin myöhemmin maahan kaivettuna ja liitettiin uudelleen alkuperäiseen paikkaansa. Eilen mekin näimme Vishnun kauniisti puettuna Angkor Watissa, pää ja kaikki kahdeksan kättä paikallaan.

Sanotaan, että maaseudun ihmiset elävät Kambodzhassa liki luontaistaloudessa, noin kahdella dollarilla päivässä. Riisi, kasvimaa, pihan kookospalmut, hedelmäpuut ja oma kalalammikko antavat toimeentulon suurelle osalle kansasta. Lapsia on paljon, samoin kerjäläisiä. Bussin oven avautuessa kyläpaikassa voi olla varma, että sisään tunkee joko pieni likainen poika käsi ojossa tai jotakin myyvä tyttö. Heitä sitten kuljettaja hätistää loitommaksi.taloja tolpilla 5

taloja tölpilla 2

Maaseudun talot ovat alavilla viljelymailla tolppien päällä, sillä sadekauden aikaan Mekong tulvii ja vettä on kaikkialla. Perhe elää omavaraisena, pihapiiristä saa melkein kaiken mitä hengissä pysymiseen tarvitsee.

liikennettä phnom penhissä

Phnom Penhin, pääkaupungin, ruuhkat ovat lieviä verrattuna Saigoniin naapurimaassa.

Vaan esille heränneitä ajatuksia ei saa loitommaksi pitkällä bussimatkalla. Päässä pyörii ihan liikaa ajatuksia sodasta ja oikeudenmukaisuudesta. Sellaisia kuten: Köyhdyttikö valikoiva tappaminen kohtalokkaasti kansan geenivarantoa?  Miksi yltäkylläisen luonnon keskellä ihmiset ovat köyhiä? Miksi juuri länsimaiset ihmiset ovat lihavia ja rikkaita? Kiinalainen yhteisöllisyys vai amerikkalaista jäljittelevä yksilön oikeuksien korostaminen? Onko kommunismi kesyyntymässä samanlaiseksi kuin kapitalismi? Kestääkö ympäristö nopean väestönkasvun?

Tällaista ajattelua voin minä länsimaalainen aikani kuluksi harrastaa. Kun illalla saavumme Saigoniin, kääntyvät ajatukset pian toisaalle. Ihan pian on se aamu, jolloin kello neljältä aamulla nousemme taksiin hotellin edustalla kolmen ilolinnun metelöidessä kadulla. Kohta nousemme putkeen, joka siirtää meidät muutamassa tunnissa toiselle puolelle maapalloa, aivan muuhun maailmaan. Ei tarvitse enää päätään vaivata liian vaikeilla kysymyksillä. Tuijan ja minun matka on loppumassa.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress