Blogi: luovasti luonnosta

27.12.2012 – Se Amerikan sota

Tämä päivä pyhitetään Vietnamin sodalle, jota täällä Amerikan sodaksi kutsutaan. Muistan hyvin miten kuvat ja filmit tuosta sodasta järkyttivät ihmisiä kaikkialla maailmassa. Euroopassa velloi kansainvälinen solidaarisuus ja poliisit saivat pamputtaa nuorisoa jopa meillä Suomessa sodanvastaisissa mielenosoituksissa.

Päivä alkaa Cu Chin maanalaisilla luolilla, vain 45 km Saigonista ja seitsemän kilometriä amerikkalaisten suuresta tukikohdasta. Täällä asui suuri Vietcongin, sissien yhteisö laajoissa maanalaisissa luolissa. Näitä oli eri puolilla silloista Etelä-Vietnamia noin 200 kilometriä. Ensimmäiset luolat kaivettiin jo ranskalaisten aikaan vuonna 1948, kun itsenäistymissota alkoi, silloin nimellä Indokiinan sota. Luolissa asui amerikkalaisten aikaan noin 18 000 sissiä. Lisäksi monet kylien ja kaupunkien vietnamilaiset olivat päivällä riisinviljelijöitä tai kauppiaita ja yöllä sissejä.

luolat 1

Amerikkalainen Larry on ahtautumassa yhteen kaposeen luolan suuaukkoon. Lopuksi kansi päälle eikä mitään näy. Me muut turistit ihmettelemme (kuva Tuija Nikula).

Sissien luolia oli vaikea löytää: sisääntulot ovat ahtaita, hyvin naamioituja ja niitä ympäröivät mitä kavalimmat ansat, joissa teroitetut bambupiikit odottivat amerikkalaisia ja ”heidän nukkehallituksensa sotilaita”. Sisäänkäynnit oli hajustettu chilillä ja pippurilla, jotta koiran kuono menisi tukkoon. Jenkkien toimesta etsintää yritettiin helpottaa ruiskuttamalla ympäröivä metsä  hengiltä lehvästömyrkyillä ja siellä täällä on yhä jäljellä B-52 -pommikoneiden aikaansaamia 20-metrisiä, syviä pommikraatereita. Yksi panssarivaunu oli joskus ajanut miinaan näiden luolien päällä ja sen raato on säilytetty meidän ihmeteltäväksemme.

Saamme tilaisuuden ahtautua muutamaan luolaan. Niissä pystyy etenemään kyyryssä ja vielä polvet koukussa. Silti tahtoo jäädä kiinni käytäviin. Asuintilat olivat luolissa noin 10 x 10 m kammioita, joissa asui kussakin viisi henkilöä. Luolat olivat kolmessa kerroksessa: 3 metriä tiivistä savea katossa, 5 metriä ja 10 metriä. Täällä itsenäisen Vietnamin tuleva pääministeri asui sissiupseerina kuusi sodan viimeistä vuotta.

Iltapäivä jatkuu samalla teemalla. Bussi pudotti meidät Sotamuseoon Saigonissa. Siinä museossa ei kukaan hymyile. Seinillä on paljon kuvia, taulukoita ja lyhyitä, melkein sarkastisia tekstejä. Ketään ei syytetä eikä kommunismin ihanuutta kehuta. Sen sijaan seinille on kopioitu läntisiä uutisraportteja siitä, miten amerikkalaiset päättäväisesti uskoivat pysäyttävänsä kommunismin, joka oli täältä valumassa Australiaan saakka. Presidentti Johnson toteaa näyttelyn seinällä, että tinan ja tungstenin, tärkeiden metallien saatavuus loppuu, jollei tätä sotaa voiteta. Niinpä hän lähetti 549 000 amerikkalaista sotilasta (enimmillään yhtaikaa maassa vuonna 1969) rauhoittamaan Vietcongin sissien kapinaa.

sotakoneita

Viimeiset sotakoneet ovat museon pihalla. Nyt pöllyisinä ja kuhmuisina ne eivät näytä enää kovin pelottavilta.

Vietnamin sota, tai Amerikan sota, oli kauhea virhearvio. Kolme miljoonaa vietnamilaista ja 58 000 amerikkalaista kuoli. Agent Orange -myrkky aiheutti vielä kymmeniä vuosia myöhemmin kamalia epämuodostumia täällä sekä myös USA:ssa. Siviilejä tapettiin ja kidutettiin säälimättä. Jättiläismäiset pommikoneet tekivät pahaa tuhoa viidakoissa ja pohjoisen kaupungeissa. Jokaisessa sodassa on aina monta totuutta ja monta näkökulmaa. Me näemme  sen nyt vietnamilaisesta näkökulmasta melkein 38 vuotta sodan päättymisen jälkeen.

Olemme olleet viikon Vietnamissa ja näitä ihmisiä katsellessa voi vain ihmetellä. Miten näin pienet ja hennot vietnamilaiset, hyvin köyhät ihmiset kykenivät voittamaan ensin ranskalaiset ja sitten maailman vahvimman suurvallan armeijan? Mistä löytyi se sisu ja sitkeys? Edelleen: miksi nämä ihmiset eivät ole katkeria? Miksi amerikkalaiset turistit – yhtä lailla kuin me suomalaiset – saavat osakseen kohteliaisuutta ja hymyä vietnamilaisilta? Miksi, miksi? On tämä erikoinen kansa!

Kaksikymmentäseitsemän vuotta vietnamilaiset saivat taistella, että saivat itsenäisyyden. Muistan itsekin vielä sen hämmästyttävän uutisen 30. huhtikuuta 1975, kun televisiossa näytettiin miten presidentin palatsin portti kaatui Saigonissa ja amerikkalaiset evakuoivat viimeisiä ystäviään suurlähetystönsä katon yllä pörräävään helikopteriin.

juliste

Tampereella järjestettiin neljäkymmentä vuotta sitten toimintaviikko Vietnamin sotaa vastaan. Juliste koristaa nyt museon seinää Saigonissa.

Entisessä Saigonissa liehuu Vietnamin punaisia lippuja, joissa on keltainen tähti. Yksityistä yritystoimintaa on alettu kannustaa. Kansa on selvästi vaurastumassa. Tietokoneita, kännyköitä ja Coca-colaa näkee kaikkialla. Toivottavasti tinaa ja tungsteniakin yhä saa täältä ostaa.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress