Blogi: luovasti luonnosta

18.12.2012 – Sadetta Aasiassa

Vettä riepoo taivaalta. Edellispäivänä Suomesta lähtiessämme tuli lunta taivaan täydeltä ja tuuli oli jäinen. Täälläkin tuulee kylmästi pohjoisen puolelta. En uskonut, että Hongkongissa pitäisi joskus palella, tropiikin reunalla, Kravun kääntöpiirillä kun ollaan. Joulukuun keskilämpö on täällä 18 astetta, Etelä-Suomessa heinäkuun keskilämpö on pikkuisen vähemmän. Toisin sanoen: oma vika, jos vilu yllättää!

Mai Pon kosteikko Hongkongin pohjoisrajalla on eräs koko Aasian parhaita sorsien ja kahlaajien talvehtimispaikkoja. Syksyisin sen kala- ja katka-altaita sekä vuorovesien huuhtomia liejuisia matalikkoja kansoittavat myös kymmenet tuhannet muuttolinnut, jotka ovat tulossa Siperiasta ja menossa Australian suuntaan. Tai ovat keväällä tulossa sieltä.

koululaisia

Koululaisia retkellä. Huomaa siistit koulupuvut ja nuorten hymy, kun ihmettelevät meitä kummajaisia!

 Täällä nyt suomalaiset Jouko Högmander ja Tuija Nikula hakevat sateelta suojaa ensimmäisestä lintutornista, jonne polku meidät vie. Tornissa kaksi kiinalaista koululuokkaa ensin aikansa metelöi ja sitten poistuu, ja niin pääsemme rauhassa levittämään varusteet ja kokoamaan putket paikoilleen. Ihailemme harmaahaikaroita, merimetsoja ja lapasorsia, jotka kansoittavat tornin luukuista avautuvan näkymän. Veden yli risteilee haikaroita ja niiden joukossa raakkuu tutulla nuotilla varis. Mutta tällä variksella on valkoinen kaulus. Tämä kiinanvaris laskeutuu merimetsojen sekaan kuivan puun latvaan. Taustalla näkyy korkeita taloja manner-Kiinan puolella.

kiinanvaris

Merimetso ja kiinanvaris Mai Pon kosteikolla

Sateen läpi häämöttää Shenzhenin miljoonakaupunki, jolla on oma merkillinen historiansa. Kiinan kommunistinen puolue teki vuonna 1979 Shenzhenistä erityistalousalueen. Siellä Guangzhoun (entisen Kantonin) kaupungin ja Hongkongin välissä ei ennen ollut muuta kuin tavallista kiinalaista maaseutua. Paikalla käynnistettiin suljetulla alueella kokeilu siitä, miten kapitalismi soveltuisi kiinalaiseen kommunismiin. Ja hyvinhän se lähti toimimaan. Ulkomaiset suuryritykset saivat investoida alueelle, hallitus takasi halvan työvoiman ja työrauhan eikä veroja tarvinnut paljon maksaa. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin alue on piukassa tehtaita ja pilvenpiirtäjiä. Täältä rahdataan meille kaikkea sitä roinaa, jota ilman emme voi olla. Asukkaita oli vuonna 2010 jo yli kymmenen miljoonaa. Mai Polla kun käy lintuja katsomassa, ei voi välttyä näkemästä kiinalaisen kapitalismin laboratoriota lahden takana. Onneksi tähän väliin mahtuu vielä tilaa linnuille!

harakkatasku 1

Yksi suosikkilintujani täällä päin maailmaa on harakkatasku. Tämä terhakka lintu on hakemassa syömistä Mai Pon kala-altaiden multakasasta.

Mai Polla on lintuja joka paikassa. Lintujensuojelualue on noin kolme kilometriä pitkä ja kilometrin leveä.  Kasvillisuuden täplittämillä altailla linnut saavat olla rauhassa, niitä voi kiikaroida merkityiltä poluilta tai varta vasten rakennetuista torneista tai piiloista. Alueen pohjoisreunalla on kolmisen metriä korkea verkkoaita, valonheittäjiä ja kameroita. Siitä alkaa rajavyöhyke! Niin, se tämä Kiinan sisäinen raja erottaa Hongkongin manner-Kiinasta. Vaikka rajan takana on Shenzhenin erityistalousalue, jossa sovelletaan raakaa kapitalismia, ei sieltä saa tulla tänne ilman lupaa eikä täältäkään ole pääsyä sinne.

Myöskään Mai Polle ei ole ihan helppo päästä. Lupaa pitää anoa maatalous- ja kalastusministeriöltä normaalisti vähintään kahdeksan viikkoa etukäteen. Ulkomaalaiset luonnonsuojelualan ammatti-ihmiset voivat anoa erikoislupaa, joka tuli meille alle viikossa. Tai lupia tuli kaksi: yksi Mai Polle yleensä ja toinen sinne verkkoaidan taakse. Mai Polla on kahdenlaisia kosteikkoja, näitä laajoja altaita ja sitten aidan takana ja mangrovemetsän ulkopuolella lieteranta, joka on peittyy kahdentoista tunnin välein vuoroveden alle. Myös siellä lintuja katsotaan hyvin varustetuista piiloista. Sinne kävellään puolisen kilometriä ponttonien päälle rakennetuilla pitkospuilla. Ne ovat tänään sateessa aika liukkaat.

Vuorovesi on huipussaan kello 15. Me tulimme jo tuntia aikaisemmin, lupalappu kädessä verkkoaidan pienestä ovesta ja katsomaan, miten monituhatpäiset suosirrien, kuovien, tundrakurmitsojen, avosettien ja lampiviklojen parvet vähän kerrassaan juoksevat lähemmäksi piiloja veden noustessa. Kauempana nököttää muutama tuhat merimetsoa ja naurulokkia isoina parvina. Siinä välissä ui ja kahlaa satoja pukujaan vaihtavia lapasorsia.

Mutta tänään ei ole hyvä vuoksi. Vesi nousee vain noin 1,8 metriä. Jos olisi korkea vuoksi, jolloin vuorovesi ulottuisi kahteen ja puoleen tai kolmeen metriin, olisi kaikkien lintujen pakko tulla ensin aivan piilojen eteen ja sitten lyhytjalkaisemmat joutuisivat lentämään välillä altaiden puolelle huilaamaan.

Mutta ihan hyvä näinkin meille suomalaisille lintujen ystäville. Tämä on hyvä paikka harjoitella sitä, mistä tikkunokkaisen ja pitkäjalkaisen lampiviklon erottaa esimerkiksi lirosta tai valkoviklosta. Nyt niitä juoksee muutaman metrin päässä. Vielä voi yrittää löytää viklojen porukasta harvinaista täplävikloa. Luulin sen jo löytäneeni, mutta linnusta ottamani valokuvat olivat lahjomattomia: paksunokkainen vaalea viklo oli vain valkoviklo, joka oli töhrinyt nokkansa liejuun. Jos nousuvesi olisi tullut korkeammalle, olisi voinut yrittää myös löytää kiinannaurulokkeja lokkiparvesta. Nyt en edes yrittänyt kilometrin päästä.

avosetti mai polla

Avosetissä on pelkistettyä kauneutta!

Jos on lintuihin hurahtanut, hurahtaa täällä aikakin. Olimme alueella seitsemän tuntia ja palasimme melkein juoksujalkaa, kun alkoi hämärtää ja portteja jo suljettiin.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress