Blogi: luovasti luonnosta

Alligaattoriretki Floridassa

(Photo: Marina Henriksson) Retkemme Floridan mantereella sijaitsevaan  Everglades’in kansallispuistoon alkaa Islamoradasta, joka on osa Florida Keys Islands-saaria.

Automatkalla Florida Keys-saarilta Everglades’in kansallispuistoon katselen ikkunoista avautuvia maisemia. Yosemiten korkea vuoristoseutu on vaihtunut alavaksi maaksi, jossa eletään merenpinnan tuntumassa koko ajan. Yhdelle korkeimmista Keys-saarien paikoista (18 jalkaa, eli 6 metriä) on rakennettu talo, joka tätä nykyä tunnetaan Ernest Hemingwayn kotimuseona Key West’issä. Talon erikoisuus on maaperään räjäytetty kellari, joka on saarten ensimmäisiä ja harvoja kellareita. Useimmat muut talot on rakennettu pilarien varaan, koska tulvat ovat lähes jokavuotinen ilmiö tällä alueella.

Ajamme suoraa valtatietä ja saarien yhdistäviä siltoja pitkin pohjoiseen, ja viimeisellä saarella ennen Floridan mannerta, Key Largossa poimimme mukaan paikallisen kenttäasiantuntijan Garl’in. Hänellä on tänään vapaapäivä, mutta haluaa viettää sen meidän seurassamme, koska työ on samalla myös hänen harrastuksensa. Muukalaisina olemme tietenkin iloisia hänen seurastaan ja paikallisesta asiantuntemuksestaan.

Nyt on hyvä aika opetella alligaattoreiden (Alligator mississippiensis) ja amerikankrokotiilien (Crocodylus acutus) tunnistamiseen liittyviä eroja. Valtatie halkoo krokotiilien suojelualueen, ja korkeiden betonivallien tehtävänä on estää krokotiilien pääsyn tielle ja auton alle jäämisen. Amerikankrokotiilit ovat lähinnä merivedessä viihtyviä eläimiä, ja niiden kuono on suippomainen. Ne ovat arkoja eläimiä, ja niitä esiintyy vähemmän kuin alligaattoreita, koska ne vaativat lämpimiä sääolosuhteita. Emme onneksi näe yhtään krokotiilia automatkan aikana, mikä tarkoittaa, että kaikki turvassa suojelualueen puolella.

Alligaattoreita on runsaasti, ja ne kestävät hyvinkin kylmiä jaksoja, eli paria miinusastettakin. Niitä esiintyy laajoilla alueilla Yhdysvaltojen eteläosissa, aina Georgiaa myöten. Alligaattorin kuono on leveämpi kuin krokotiilin, ja eläimet ovat vähemmän arkoja. Niitä sanotaan myös erittäin älykkäiksi eläimiksi.

Everglades’in kansallispuisto näyttää valtavalta suoalueelta, varsinkin tällä hetkellä, jolloin sadekausi on virallisesti ohi, mutta trooppisia sateita tulee vielä kerran päivässä ja kerran yöllä. Näin tapahtui ainakin meidän kymmenen päivää kestävän vierailun aikana, vaikka normaalisti kuivan kauden on määrä alkaa joulukuun alusta. Säätilakin on vielä helteinen (28 celsiusastetta), vain n. 10 astetta viileämpi kuin kesällä.

(Photo: Marina Henriksson) Everglades’in kansallispuiston maisemaa.

Everglades’in maaperä on kalkkikiveä, oikeastaan vanhaa koralliriuttaa, jota peittää ohuehko maakerros. Maisema myötäilee koralliriutan muotoja, joten näemme maastossa sekä tasaista aluetta että loivia kuoppia. Myös joitakin pieniä kumpareita näkyy.

Kansallispuistojen periaatteena on suoda mahdollisuus ihmisen ja luonnon kohtaamiselle hallitulla tavalla. Eläimet ovat tottuneita siihen, että kukaan ei metsästä tai muuten häiritse niitä. Samalla ne ovat tottuneita ihmisen läsnäoloon tietyn etäisyyden turvin.  Ei turhan nopeita liikkeitä, ei kovia ääniä, ei liian lähelle. Silmäyhteys on hyvä pitää koko ajan. Alligaattorit ovat erittäin nopeita eläimiä, jos ne päättävät, että poikaset vaarassa, ja että niiden on puolustettava niitä.

(Photo: Marina Henriksson) Alligaattoriemo (Alligator mississippiensisi) oleskelukuoppansa pinnalla päivää paistattelemassa.

Näemme ensimmäisen alligaattorin jo aika lähellä puiston porttia. Alligaattoriemolla on kymmenisen poikasta, ja se on valinnut kuopakseen harvinaisen pienen lammen noin kolme metriä maantiestä. Alligaattori on vedessä, josta se seuraa ympäristöään ja valvoo poikasiaan. Siitä näkyy ensimmäiseksi kiiltävät silmät, sitten vähän päätä, ja vielä selän poimujakin. Tämä yksilö on erityisen rento, ja vaikka poikanen hätääntyy ja ryhtyy kutsumaan emoansa, niin emo vain liikuttaa päätänsä, niin että poikanen rauhoittuu, ja palaa sen suojiin.

(Photo: Marina Henriksson) Yksi alligaattorin kymmenestä poikasesta.

Kuvaajien tehtävänä on kuvata alligaattoreita omassa ympäristössään, kaukana turistivirroista. Kuvaajapuolisoni Janne ja tuottaja-ohjaajaystävämme Zozo ovat liikkuneet alueella jo viisi päivää, ja ovat jo alligaattori-ammattilaisia. Minulle kaikki on uutta ja erittäin jännittävää, mutta yritän kuitenkin pysyä juonessa mukana.

Garl tuntee hyvin alligaatoreiden oleskelukuopat, joten hän valitsee tämän päivän kohteen. Pysäytämme auton, ja vedämme jalkaan uimatossut ja pitkät housut. Saappailla ei täällä ole mitään virkaa, koska suoalueella on paljon epätasaisuuksia, ja vesi voi olla hyvinkin syvää. Pitkät lahkeet ovat kuitenkin “must”, koska alueella on paljon saw grass, “sahanteräruohoa”, joka leikkaa haavoja ihoon. Kädet ovat paljaat, joten pitää myös varoa mistä ruohosta tai puusta ottaa tukea. Alueella on myös “poison wood” eli myrkkylehtisiä puita, jotka osuessaan paljaaseen ihon pintaan aiheuttavat kivuliasta ihottumaa, joka leviää helposti.

Tien toisella puolella on kohta, jossa alligaattoripariskunta yleensä paistattelee päivää. Ne lekottelevat siinä myös nyt, mutta auton lähestyessä, ne siirtyvät vähitellen veteen ja tien alla kulkevan tierummun suojiin. Garl arvelee, että alligaattorikuoppa saattaa olla tällä kertaa tyhjänä, koska eläimet ovat täällä. Jatkamme kuitenkin suunnitelmiamme.

Valmistelut on tehty, ja sitten rämpiminen alkaa: Garl ensimmäisenä, sitten Zozo ja Janne, ja minä hännän päänä. Olemme askeltaneet jo joitakin metrejä kun alamme miettiä Jannen kanssa mitä rokotuksia Floridaan tehtävälle eräretkelle mahdetaankaan suositella? Olemme tehneet kaikki rokotustiedustelut Kaliforniaa ja sen vuoristoa varten, mutta kuinka sattuikaan olemmekin keskellä tropiikin villiä luontoa.

(Photo: Marina Henriksson) Tästä alkaa tarpominen suossa kohti alligaattorikuoppaa

Vaellamme rämpien seetripuiden keskellä olevaa alligaattorin kuoppaa. Seetripuiden varassa kasvaa paljon ilmajuurien varassa eläviä kasveja, n.s. epifyyttejä, eli päällyskasveja. Osassa on vanha kuihtunut kukka, osassa jo nuppuja. Niitäkin olisi kiva kuvata. Garl varoittelee tarttumasta seetripuiden runkoon, jos kohdassa on oksanhaaroja. Ainakin pitää varautua siihen, että siellä saattaa olla käärmeitä, esimerkiksi erittäin myrkyllisiä mokkasiinikäärmeitä on syytä varoa. Veden pinnassa on ikään kuin pieniä sinisenvihertäviä öljyläikkiä. Eteerinen öljy tippuu seetripuista, ja sitä kerätään talteen ja käytetään m.m. hyönteistorjuntaa varten.

(Photo: Marina Henriksson) Janne tutkii löytyisikö ilmajuurien varassa olevasta kasvista, epifyytistä eli päällyskasvista,  lehtisammakoita.

Saavumme perille, ja kiipeän kaatuneen puun rungolle, joka pysyy vaakasuorana muiden pystyssä olevien puiden ansiosta. Täältä on hyvä seurata alueen liikettä. Sitä paitsi vettä on tässä kohtaa enemmän, ja kuvaajien pitääkin varoa, etteivät astu kuopan reunan yli, koska siitä alkaa erittäin syvä kohta, jossa kaloja, alligaattoreita ja  muuta vedessä elävää. Ohjaaja Zozo toteaakin, että kameroita ja muita kuvausvälineitä varten tarvitaan kajaakki, koska vedenpinta on niin korkea. Digikameroiden elektroniikka ja vesi on todella huono yhdistelmä, joten hyvä että tämä tiedustelumatka tehtiin ilman suurempia kuvausvälineitä. Toteamme myös, että alligaattorit eivät todella ole kotonaan, vaan paistattelevat päivää automme luona. Päätämme siis palata autolle, ja etsiä käsiimme kuvauksiin sopiva kajaakki.

(Photo: Marina Henriksson) Garl ja Zozo alligaattorin kuopalla. Vettä on todella paljon, ja kajaakkia tarvitaan.

Säätila on nyt muuttunut pilvisemmäksi, ja sadekuuro näyttää todennäköiseltä. Niinpä emme palaakaan edelliselle alligaattorikuopalle, vaan päätämme katsastaa miltä näyttää toinen, kauempana löytyvä kuoppa. Sitten perille, ja sama asetemla toistuu. Täällä vesi onkin kirkkaampaa, joten on helpompi välttää vedenalaiset esteet ilman käsitukea. Tämäkään alligaattori ei tänään halua näyttäytyä meille, vaan on ilmeisesti pulahtanut kuoppansa uumeniin.

Päivä on jo pitkällä, ja koska elämme joulukuun toista viikkoa, niin päivänvaloa riittää vain klo 17 saakka. Paluumatkalla pysähdymme vielä kuvaamaan draamaattisia sadepilviä Everglades’in maiseman yllä, sitten alkaa pitkä, kahden tunnin ajomatka kotiin Islamoradaan. Olen tosi onnellinen vaikkakin aika uuvuksissa kaikkien uusien vaikutteiden jälkeen. See you later, alligator! See you in a while, crocodile!

 

 

1 kommentti

Helena & Jarmo31.12.2012 at 22.11

Kivaa lukemista ja ihania kuvia.

Railakasta Uutta Vuotta!

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress