Blogi: luovasti luonnosta

3.7.2010 – Edelleen korkealla, nyt Banffin kansallispuistossa

Täällä tätä luontoa on suojeltu!  Kalliovuorten itäosan korkeimmat vuorijonot British Columbiassa ja Albertassa ovat kaikki kansallispuistoa. Olimme viikolla neljä yötä Jasperin kansallispuistossa (11 000 km2/2 miljoonaa kävijää vuodessa), ja nyt jatkamme luontoretkeilyä Banffin kansallispuistossa (7 000 km2/3 miljoonaa kävijää). Näiden lisäksi samaan ryppääseen kuuluu Yohon ja Kootenayn kansallispuistot, joiden tarkempia tilastolukuja minulla ei vielä ole. Banff on eräs maailman suosituimmista kansallispuistoista. Tällä mantereella sitä suositumpi taitaa olla vain Yellowstone täältä 800 km etelään, sekin Kalliovuorten rinteillä.

Olemme edelleen karhualueella. Lake Louisen leirintäalueella on tiukka ohjeistus portilla odottamassa kävijöitä. Siellä on mm. suurella taululla teksti: ”Coolers are not bearsafe” (Kylmälaukut eivät ole karhunpitäviä) ja vieressä roikkuu karhun puolipyöreäksi pureskelema kylmälaukku. Leirintäaluetta ympäröi puolitoista metriä korkea sähköaita.

Vietimme tämän päivän tässä lähellä, 1900 metrin korkeudessa, jossa vielä kasvaa metsää, mutta puut eivät kiipeä tästä enää korkealle viereisten mahtavien vuorien rinteille. Consolate- järvelle ei yleensä saa mennä kuin vähintään tiiviissä neljän hengen ryhmissä, koska siellä liikkuu harmaakarhuja. Nyt on keskikesä (ja +12 astetta C!) ja näiden veijareiden uskotaan olevan juuria kaivamassa vähän ylempänä rinteillä. Niinpä minut ja Tuija päästettiin kahdestaan tälle kuuden kilometrin lenkille. Mutta voi: karhut näyttivät, että he eivät lue samaa kalenteria kuin me; reitillä oli kahdessa paikassa tuollainen puoli ämpärillistä tuoretta karhunkakkaa ja edellämme oli nähty harmaakarhu kahden pennun kanssa!  Me olemme nähneet karhuja jo kymmenkunta kertaa ja onneksi tänään emme tavanneet niitä enää tänään.

Nämä vuoriston jäätikköjärvet ovat täällä kauniita monessakin mielessä. Mutta ennen muuta niiden turkoosi väri on epätodellista. Se johtuu järven yläpuolen laaksoissa olevista jäätiköistä, jotka hiovat kalliosta irti hienoa kivipölyä, niin hienojakoista, että se jää veteen lillumaan pitkiksi ajoiksi eikä painu pohjaan. Veteen sekoittunut kivipöly antaa vedelle erikoisen värin. Järvistä laskevat joet ovat myös samanvärisiä.

Moraine Lake, turkoosinvärinen jäätikköjärvi

Meidän toinen lenkkimme kolusi edellisen lähellä olevan Moraine-järven rantaa. Huomasimme järven rannan tuntumassa uimassa kaksi pientä vesilintua, jotka osoittautuivat virta-alleiksi. Näillä pullukoilla on aika erikoiset elämäntavat. Ne saapuvat keväällä järville, urokset häipyvät kesäkuussa ja naaraat pesivät alpiinisella vyöhykkeellä vuoristopurojen äärellä, käyvät ruokailemassa vähän alempana näillä jäätikköjärvillä (missä meidänkin tiemme kohtasivat), mutta talveksi ne siirtyvät urosten seuraan Tyynen meren rannikolle. Siellä ne viettävät joulun, uudenvuoden ja vähän muitakin pyhiä valtameren rantojen tyrskyvyöhykkeessä. Niiden pesimisestä ja pesimäalueista ei tiedetä kovinkaan paljon, sillä ne ovat hyvin vaikeapääsyisillä, korkeilla alueilla.

Virta-allit rannan tukkipuulla levähtämässä

Näiden järvien rannoilla olivat tänään, lauantaina parkkipaikat täynnä. Kaikkia maailman kieliä puhuvat ihmiset kansoittivat helpoimmat reitit. Niinpä me teimme vähän ylimääräistä lenkkiä metsässä, missä ei ollut muita ihmisiä. Siellä, missä vuoristometsä oli komeimmillaan, juuri vähän metsärajan alapuolella kuulimme edestämme surumielistä, kaunista laulua. Kun oikein hitaasti lähestyimme, näimme kuusen alaoksilla tämän aran viheltelijän. Se oli erakkorastas, pieni ja arka syvien metsien lintu, jota harvat taitavat päästä kuulemaan, saatikka näkemään.

Olemme varanneet leiripaikan täältä neljäksi yöksi. Huomenna jatkamme puiston syrjäosiin tutustumista ja yritämme löytää hiljaisia seutuja, jossa meluavat turistit eivät peitä alleen lintujen laulua ja luonnon hiljaisuutta.

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress