Blogi: luovasti luonnosta

Pika eli piiskujänis ja ilmaston lämpeneminen

Amerikanpiiskujänis (American Pika / Ochotona princeps) ääntelee kimeästi kivilohkareiden keskellä korkealla Sierra Nevadan vuoristossa. Odotan näkeväni sen lekottelevan auringonpaisteessa murmelin tapaan, mutta eläintä onkin vaikea nähdä maastossa. Se ei lekottele, vaan pompii kivilohkareiden päällä, niiden alla ja välissä, ja vauhti on välillä kovaa. Eläin ei nimittäin siedä kovaa auringonpaistetta pitkään, mutta sen on pakko liikkua kasvien seassa ja kerätä lehtiä ravinnoksi. Ruokaa pitää varastoida myös talven varalle, koska piiskujänis ei nuku talviunta kuten esimerkiksi murmelit, vaan on aktiivinen vuoden ympäri.

(Photo: Marina Henriksson) Piiskujänis hyödyntää sammaleeseen yön viileyden aikana kertynyttä kosteutta. Aurinko porottaa pilveettömältä taivaalta ja varjossa 22 celsiusastetta, vaikka olemme 3000 metrin korkeudessa.

Kuvaajat asettavat kameransa paikoilleen ja jäävät odottamaan, että piiskujänikset tulevat esille ruokaa keräämään kunhan päivän kuumin hetki on taittunut. Asetun ylärinteeseen Jannen viereen. Tehtäväni on seurata eläinten liikkeitä rinteen alaosissa ja vasemmalla puolellani olevan kostean sammaleen ympärillä tapahtuvia asioita. Janne kuvaa rinnettä ylöspäin. Joosep asettaa kauko-ohjattavan kameransa niinikään ylärinteeseen, ja asettuu sitten istumaan kauempana sijaitsevan ison kalliolohkareen päälle. Kuvaajat viestittävät keskenään katsekontaktilla ja viittomalla käsillään.

(Photo: Marina Henriksson) Jannen takana Tenayan kanjoni Yosemiten kansallispuistossa. Kuvassa näkyvät sileät, kiiltävät kallionpinnat muistuttavat viime jääkaudesta.

Kymmenen minuutin päästä kuulemme kimeätä ääntelyä. Sitten ensimmäinen piiskujänis vilahtaa lohkareiden joukossa. Se ei kuitenkaan etene toivotulla tavalla, vaan häviää kokonaan näkyvistä. Vähän ajan päästä Jannen nyökyttelee päätään toiseen suuntaan. Joosepin kauko-ohjattavan kameran eteen tulee toinen piiskujänis poimimaan mustaseljapensaan (Elderberry / Sambucus nigra) lehtiä. Se kurottautuu ylös ja puree varren poikki pensaan oksan yläosasta, jossa  kolme lehteä. Sitten se kääntyy ja vie kiireesti pois lehtikimppunsa. Osa lehdistä syödään heti, osa varastoidaan talven varalle. Eläimen on kerättävä riittävät ruokavarastot jotta säilyy hengissä pitkän ja lumisen talven yli.

Tutkijat ovat todenneet, että monet piiskujäniksen keräämistä kasveista ovat myrkyllisiä. Kasvit säilyvät nimittäin paremmin myrkkynsä ansiosta, joten niitä voi syödä vielä loppukeväästäkin. Vähemmän myrkyllisten lajien lehdet pitää käyttää nopeammin.

(Photo: Marina Henriksson) Mustaseljanpensas on tärkeä ruoanlähde piiskujäniksille. Myös ihmiset hyödyntävät mustaseljaa marjasadon aikana. Marjat ovat myrkyllisiä, mutta niistä voi keittää hilloa.

(Photo: Marina Henriksson) Piiskujänis on käynyt napsimassa oikeanpuolisessa varressa olleita mustaseljapensaan lehtiä.

Piiskujäniksen pesäluola sijaitsee kalliolohkareen alla. Ruokavaraston lisäksi siellä on myös käymälä, jossa se tekee kaikki tarpeensa. Tutkijat ovat selvittäneet, että eläin hyödyntää myös käymälänsä anteja lopputalvella. Siinä vaiheessa jätökset saattavat  sisältää  enemmän ravinteita kuin kuivuneet lehdet. Sierra Nevadassa talvi on välillä todella pitkä, ja uusien, tuoreiden kasvien saaminen voi viivästyä. Ensilumi saattaa sataa jo lokakuussa, ja viimeiset lumet tulivat tälle alueelle toukokuun lopulla (2012).

(Photo: Marina Henriksson) Piiskujäniksen ruokavarastoa pesäluolalla.

(Photo: Jan Henriksson) Piiskujäniksen jätöksiä pesäluolalla.

Tunti menee, ja odotan yhä pieni valokuvauskamera kädessäni. Aurinko porottaa taivaalta, ja asteita tuntuu olevan reilusti enemmän kuin nuo varjossa mitatut 22 celsiusta. Kokemuksesta viisastuneena olen tällä kertaa varustautunut leveälierisellä hatulla ja aurinkolaseilla. Lisäksi olen laittanut pitkät housut ja pitkähihaisen paidan. Auringon UV-säteet polttavat erityisen kovasti täällä korkeuksissa, enkä halua ihoni palavan uudelleen.

Vasen silmänkulmani havaitsee liikkeen, ja käännän hitaasti päätäni. Piiskujänis istuu siinä, alle viiden metrin päässä. Katselen sitä hetken, ja sitten päätän yrittää ehtiä ottaa siitä myös kuvia. Kamerakoteloni tarrakiinnitys on valmiiksi auki, ettei synny turhaa melua. Kohotan kameran silmilleni. Onnistuu! Piiskujänis ei pahastu läsnäoloamme, vaan jatkaa touhujaan. Se nuolee ja puree pientä sammaleen peittävää kallionkohtaa, joka vielä eilen oli kostea ja valui vettä. Tänään vesilähe on tyrehtynyt, mutta eläin näyttää saavan siitä jotakin irti vieläkin. Sitten se liikkuu lähellä olevan kiven ympärillä. Ilokseni saan seurata miten se hoitaa turkkiaan ja rapsuttaa korvaansa takatassunsa avulla. Peseytyminen tarkoittaa yleensä sitä, että eläin on rento. Läsnäolomme ja oma liikehdintäni ei siis näytä häiritsevän sitä liikaa. Mutta pian hetki onkin ohitse, ja eläin katoaa seuraavan lohkareen alle.

(Photo: Marina Henriksson) Piiskujänis hoitaa turkkiaan rapsutellen.

Piiskujänis kuuluu samaan tieteelliseen sukuun kuin jänikset ja kanit, ja sen 30 eri puolilla pohjoista maapallonpuoliskoa esiintyvää lajia elää lähes poikkeuksetta korkealla vuoristossa. Suomesta katsottuna lähin lajiesiintymä on Uraalilla.

Ilmaston lämpenimisen johdosta monet amerikkalaiset ovat heränneet miettimään mitä tapahtuu lumen ja jään keskellä elävälle luonnolle. Useat lajit, jotka ovat sopeutuneet vuoristoilmastoon uhkaavat hävitä kun ilmasto lämpenee. Amerikanpiiskujänis on yksi lajeista, jotka  halutaan lisätä uhanalaisten lajien punaiselle listalle Yhdysvalloissa. Viimeisin päätösesitys kuitenkin kaatui presidentti Barack Obaman kielteiseen päätökseen helmikuussa 2010. Edessä on kohta uudet presidentinvaalit ja kolmen vuoden päästä uuden Kioton pöytäkirjan allekirjoitus ja ratifiointi. Muodostuukohan amerikkalaisesta piiskujäniksestä ilmaston lämpenemisen ikoni Yhdysvalloissa, samaan tapaan kuin jääkarhu toimii arktisten alueiden vertauskuvana?

(Photo: Jan Henriksson) 3000 metrin korkeudessa kiiltävät kallion ja lohkareiden pinnat hejastavat aurinkoa myös hatun lierien alle. UV-sätely indeksi näyttää yhdeksää ja seurauksena on punaiseksi palanut iho.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Blogi: luovasti luonnosta is powered by WordPress